Toivottavasti kaikilla on ollut ihana ystävänpäivä!
Itsellä on ollut tavallistakin tavallisempi arkipäivä, mutta kaiken tavanomaisen lomassa olen eksynyt miettimään ystäviä ja päivään sopivia hempeitä ajatuksia ehkä jopa tyypillistä tietoisemmin. Ajatusten lipumista mukaviin asioihin ovat toki auttaneet puhelimeen tipahtaneet muutamat somat muistamiset ja ylipäätään vain kivan lämpöinen olo.
Vuosi sitten ystävänpäivässä oli paljon samoja elementtejä kuin nyt, tavallinen työpäivä ja sen jälkeinen ilta, jonka vietin itsekseni. Olin juuri ollut ystävän kanssa Varsovassa ja nyt suunnittelen toisen kanssa reissua Minskiin. Arkena tuli nähtyä ystävien kanssa hieman enemmän kuin nyt. Nyt vuoden vaihteen molemmin puolin ystävät ovat olleet kiireisiä ja etäisyydet paikoin jopa kasvaneet, joten yhteiset ajat ovat olleet harvinaisempia, mutta ihan yhtä tärkeitä.
Silti jotain on muuttunut, oikeastaan aika paljonkin. Oma olo on erilainen ulkoisesta samankaltaisuudesta huolimatta. Viime alkuvuonna vaivasi tietty levottomuus, epävarmuus ja yksinäisyys. Nyt olen ollut yksin fyysisesti enemmän kuin tuolloin, mutta olen ollut merkittävästi vähemmän yksinäinen. Silti kaipaan edelleen sosiaalisia aktiviteetteja arkeen, ikään kuin kuulumista johonkin. Näin vasta kolmekymppisenä herännyt tunne; kaipuu kokea olevansa osa jotakin. Uutta ihmiselle, joka on aina aiemmin mieluummin poikennut ryhmästä ja jopa viehtynyt ajatuksesta olla joukon musta lammas.
Vaikka elämäni ihmiset viettävätkin aikaa nykyään pidempien välimatkojen päässä, kulkevat onneksi silti viestit. Ja oikeastaan, pienikin viesti saattaa tehdä päivän ja tuoda viipyilevän hymyn. Se ikään kuin muistuttaa siitä, että ystävät ja kaverit puuhaavat kuka mitäkin, mutta silti arki jotenkin ja jossain vaiheessa aina limittyy yhteen. Että joku ajattelee minua. Sellaisia kivoja hymyn hetkiä on ollut viime aikoina paljon, niin ystävien kuin muiden tärkeiden aikaansaamia.
