Kuulaaksoksikin kutsutun Wadi Rumin aavikkokaistaleen näkymä avautui jeepin lavalta uskomattoman upeana, hiiskumaton hiljaisuus ja tuulen mukaansa nostattama hieno hiekka ympäröivät. Jylhät kalliot loivat terävät varjot maisemaan ja jeeppi kierteli solia ja nyppylöitä, piirtäen verkkokalvoille toinen toistaan mielenkiintoisempia muotoja ja värejä.
”Jalla, jalla”, huusi paikallinen huipulta, kun turistit vielä puuskuttivat lenkkarit täynnä hiekkaa jalkojen alta pettävää mäkeä yhä ylemmäs ja ylemmäs. Takkuava hengitys ja otsalla helmeilevät hikikarpalot unohtuivat kuitenkin nopeasti kun ylhäällä eteen avautui tyyni silmänkantamattomiin jatkuva aavikko. Tuuli tempoi hiuksia, mutta muuten ympärillä oli liikkumatonta.
Jeeppi kurvasi pienen beduiiniteltan äärelle, tuttu huuto houkutteli sisälle ja arabiankieli kaikui kun beduiinit tarinoivat. Turisteille käännettiin vain murto osa ystävällisesti myhäillen. Hämärässä teltassa vieraille tehtiin tilaa tulen ääreltä ja höyryävät teekupit päätyivät käsiin kuin huomaamatta. Beduiinimiesten teehetkeä oli valloittava katsella, vaikka sanat jäivätkin vieraiksi, vangitsivat eleet ja tunnelma.
Matka jatkui ja kiipeämistä riitti, ohuet kallionkielekkeet herättivät seikkailunhalun ja siinä missä korkeanpaikankammoinen jäi turvallisesti leveälle kielekkeelle, ojensin käteni autiomaan tuntevalle ja seurasin varmoja askelia. Hiekka teki ohuesta liuskasta liukkaan, mutta katse horisontissa näytti tien perille, jälleen yhden upean maiseman äärelle.
Jeeppi pomppi hiekassa ja kameliperhe jatkoi hidasta matkaansa aavikon halki. Lisää teetä, lisää hiekkaa, lisää ystävällisiä sanoja, railoja kalliossa, vuoria ja lakeutta. Ei suotta Wadi Rumin maisemia ole kutsuttu kuin toiselta planeetalta oleviksi.
Viimeinen aavikon ylitys johdatti kuin vieraita varten luodulle sopukalle kalliossa, kielekkeelle, joka tarjosi suoran näkymän auringonlaskuun. Aavikon kova tuuli ei yltänyt kivikatokseen ja sileään seinämään oli hyvä nojata.
Hiljaisuudessa paikallinen sytytti tupakan ja valuvan auringon myötä mies muuttui mustaksi siluetiksi. Kun aurinko tipahti vuorien taakse, saapui pimeys ja kadotti lämmön. Unohtumaton päivä oli ohi. Taksissa kaksi unista sulattelivat mieleen piirtyneitä unohtumattomia maisemia ja tavoittivat puoli nukuksissa Aqaban valot. ”I love you Aqaba” herkisteli kuski kaupungin valomeren laidalla ja väsyneet hymyt kohtasivat takapenkillä.
