Tahattomatta tauot blogista venähtävät ihan huomaamatta. En tiedä minne päivät ja viikot menevät, mutta jotenkin ne vain tuntuvat juoksevan. Muistelin eräänä päivänä kaiholla lapsuuden tylsyyden tunnetta. Tunnetta, kun ei ollut yksinkertaisesti mitään tekemistä ja aika tuntui kulkevan tuskallisen hitaasti. Milloin viimeksi olisi ollut sellaista? En todellakaan pysty muistamaan. Vaikka arki on melko vähäeleistä, siitä, kun viimeksi olisin tuntenut tylsistymistä on todella kauan. Siis tiedättekö, sellaista ajan onttouden tunnetta, ei tylsistymistä tilanteeseen, uutisiin, koronaan tai johonkin sellaiseen.
Tällä hetkellä arkea täyttää kiitettävästi kaksi asiaa. Ensimmäisenä tietenkin työt. Tänä keväänä meneillään on ollut useampia projekteja ja tasapainoilu niiden välillä on imenyt aivokapasiteettia ja uuvuttanut. Sitä kai saa, mitä tilaa, sillä aiemmin asetin tavoitteeksi, etten olisi vain muutaman kortin varassa vaan toiminta olisi enemmän hajautettua minimoidakseni riskiä mahdollisista muutoksista asiakassuhteissa. Niitä muutoksia tosin ei ole ollut, mutta olen ahminut kalenteriin uusia projekteja ja tehnyt pieniä hinnoitteluvirheitä, mistä olen kantapään kautta oppinut. Uudet projektit työllistävät kuitenkin lopulta enemmän kuin alussa puhutaan, joten hinnoittelussa pitäisi muistaa olla rohkeampi, oli koronatilanne tai ei.
Toisen asian tiedätte myöskin, eihän se ylläri ole kun vasta kotini päivittyi asuinkelpoiseksi. Kyllä, kodinlaitto. Töiden lomassa ja iltaisin sitä puuhailee koko ajan jotain pientä. Käy ostamassa ruuveja hyllyjen kiinnitykseen, googlaa yömyöhälle riittävän pientä wc:n mattoa, vertailee keittiönpöydän tuoleja, lajittelee maalipensseleitä, raahaa tavaraa kellariin ja kellarista ylös, imuroi, paikkausmaalaa ja sisustaa. Tällä viikolla teemana on ollut vihersisustaminen. Toki siinä ohessa olen tehnyt kaikkea tuota edellä lueteltua ja enemmänkin, mutta kodin viherkasviasiat ovat erityisesti kiinnostaneet.
En ole viherpeukalo, mutta olen päättänyt ryhtyä sellaiseksi, jos sellaiseksi nyt voi ryhtyä. Haluan nimittäin kotiini viherkasvien tuomaa tunnelmaa ja tietenkin puhdistamaa ilmaa. Asuntoon tulee ihana valo, joka huutaa rinnalleen elävää vihreää. Niinpä olen tutkinut kasvivaihtoehtoja etsien sekä asunnon olosuhteisiin, että omiin hoitokykyihin sopivaa. Lisäksi olen vaihtanut multia vanhoihin remontista selvinneisiin kasveihin ja yrittänyt löytää jostain keskustan alueelta isompia valkoisia saviruukkuja uusille tulokkaille, kääpiöbanaanille ja lyyraviikunalle. Ruukkumetsästys on käynyt työstä, kuka olisi arvannut, että isompikokoisen elegantin valkoisen saviruukun löytäminen on melkein mahdottomuus. Toisaalta, on ehkä loogista, että keskustan alueella vihersisustetaan pienemmin, eikä isoille ruukuille ole myymälätilaa tai kysyntää tarpeeksi. Itsellä taas harmillisesti ei ole autoa, joten ei ole mahdollisuutta lähteä ruukkuostoksille Vantaan Plantageniin tai poiketa ruukkuhaaveissa Viherpihaan.
Onneksi asia ei ole päivän päälle, mutta ongelmani saattaa olla, että kun saan päähäni vision, en malta odottaa, vaan haluan laittaa sen ihan heti toteutukseen. Tällä hetkellä sellainen tunne on aika monessa kohtaa kotona, joten sekin syö aikaa ja ajatuksia kun yrittää ratkaista pieniä sisustuksellisia tekijöitä samalla remontin jälkiä siivoten.
Kuvien farkkumekko on People Treen Annie-mekko (saatu somen kautta). Ihanan pehmeää GOTS-luomusertifioitua puuvillaa, eli ei tunnu lainkaan jäykältä päällä vaan ihan päinvastoin. Sen ympäristövaikutuslukema on matala, ja materiaalin valmistus on kuluttanut vettä 95% vähemmän kuin perinteisen farkkukankaan tuotanto. Eli oikea fiiliksen mielen mekko!
