KYSYMYS 3: Mitä harrastit lapsena, entä mitä nyt vakituisesti. Onko joku laji mitä haluaisit kokeilla?

En tule liikunnallisesta kodista, mikä on sinällään harmi, olisi ollut kiva, jos liikunta olisi tullut omaksuttua osaksi arkea jo varhain, nyt sen on joutunut opettelemaan. Lapsena en siis varsinaisesti liikkunut ulkoleikkejä enempää tai tavoitteellisemmin. Harrastukseni painottuivat enemmän kuvataiteeseen ja käsillä tekemiseen.

Näin aikuisena kun liikunnan on halunnut jo ihan terveyden ja jaksamisen puolesta osaksi arkea, ovat erilaiset ohjatut tunnit olleet helposti lähestyttävin vaihtoehto. Koska liikunta ei ole itselle lähtökohtaisesti ollut helppoa ja kivaa, haluan käyttää aikani tehokkaasti ja siksi suosin selkeästi kuntoa kohottavia sekä liikunnallisia tunteja. Jonkinlaisa tanssillista olisi kuitenkin mielenkiintoista kokeilla, en vain vielä ole ihan varma millaista. Ehdottomasti ei kovin koreografista, sillä omalla rytmitajulla ne ovat painajainen, mutta enemmänkin kehonhallintaan tähtäävä ja sopivan hitaasti etenevä tanssillinen rento tunti voisi olla kiinnostavaa. Lisäksi pitkästä aikaa olisi hauska kokeilla vaikka sulkapalloa tai jotain vastaavaa sisäpeliä. Luistelemaankin haluaisin vielä tänä talvena pienen vuosien jälkeisen ensikokeilun perusteella.

KYSYMYS 4: Suorititko golfissa green cardin?

Kyllä, suoritin Green cardin joitain vuosia sitten kun se onnistui työn puolesta, mutta täytyy myöntää, ettei golfkärpänen puraissut. Voisin hyvin kokeilla uudelleen, mutta siitä jäi omaan makuun ehkä turhan hidastempoinen ja tarkkuutta vaativa laji, johon itse olen ehkä vähän turhan kärsimätön ja suurpiirteinen.

KYSYMYS 5: Mikä matkakohde on erityisesti jäänyt mieleesi? Miksi?

Olen aina pulassa kun joku kysyy suosikkimatkakohdettani. On niin mahdotonta ja suorastaan julmaa verrata erilaisia kohteita keskenään. Tykästyn erilaisiin paikkoihin ja matkan tekee myös aina seura sekä kokonaisreissutunnelma. Jos kuitenkin on pakko lähteä nimeämään, lähden ensimmäisenä mieleen tulevista.

Ranskalla on aivan erityinen paikka sydämessäni lapsuusvuosien jättämän jäljen takia ja sinne kaipaan jatkuvasti takaisin Islanti taas oli niin visuaalisesti vaikuttava, että teki todella lähtemättömän vaikutuksen mieleeni – miten jossain voikaan olla sellainen luonto! Sen perusteella voisinkin kuvitella, että rakastuisin Färsaariin. Pidän myös suurkaupunkitunnelmasta, ja niistä omanlaisella fiiliksellään varustettuja onvat New York, Hongkong ja Singapore. Petra Jordaniassa valloitti mielettömällä historiallaan ja samoin Marokon Fés tarjosi ikään kuin kiehtovan aikamatkan menneeseen. Ylipäätään halaun aina yrittää löytää kunkin kohteen sielun ja tunnelman, miksi juuri se paikka on hieno ja omalla tavallaan uniikki. Siksi innostun helposti reissuilla ja tykkään hyvin erilaisista kohteista.

KYSYMYS 6: Jos pitäisi valita yksi kohde, johon aina matkustaisit, mikä se olisi?

Voih, se olisi kamalaa! Mutta valitsisin jonkin sellaisen kohteen, jossa riittää koluttavaa useille eri reissuille, kuten Yhdysvallat.

KYSYMYS 7: Entä oletko matkustanut paljon Suomessa?

Olen jonkin verran ja matkustan mielelläni kotimaassa. On mieletöntä, kuinka upeita, uniikkeja ja monipuolisia kohteita niin läheltäkin löytyy. Kotimaan matkailussa herkästi nousee kynnykseksi kulut, majoitus, ruokailu ja siirtymät ovat täällä herkästi melko hintavia. Mutta se ei toki ole este, sillä vastapainona myös mielellään tukee kotimaista matkailua ja haluaa löytää helmiä läheltä.

Tällä hetkellä houkuttelee matka pojoiseen, josta voisi vuokrata auton ja ajaa Jäämerelle asti. Myös ruskareissu Lapissa olisi upea kokea! Erilaiset yhdistelmäreissut kiinnostaa Jäämeren lisäksi, kuten poikkeaminen muuallakin Pohjois-Norjassa tai visiitti Murmanskiin vaikkapa Sallasta. Haluaisin myös yöpyä lasi-iglussa ja Järvisydän -hotelli kiinnostaa myös kovasti. Viime kesän Savonlinnassa vierailun perusteella myös Punkaharju jäi mieleen potentiaalisena vierailukohteena paremmalla ajalla. Lähikohteista Loviisa olisi mukava nähdä tai viettää turistiviikonloppu kotikaupungissa kivassa hotellissa majoittuen.

KYSYMYS 8: Haaveiletko vielä tai aiotko joskus asua/työskennellä ulkomailla?

Kyllä, uskon vahvasti, että tulen vielä asumaan ulkomailla. Juuri tällä hetkellä se ei ole lähitavoite, jonka suhteen aktiivisesti toimisin, sillä arki on juuri nyt kivassa balanssissa, mutta toisaalta myös pidän ajatusta avoimena ja haluan säilyttääkin kyvyn tarttua hetkiin ja mahdollisuuksiin. Mitä taas tulee toiveisiin pitkällä tähtäimellä, tuntuu vieraalta ajatus, etten enää missään vaiheessa elämää asuisi muualla kuin Suomessa.

Vastausten ensimmäisen osan löydät täältä!

Katso myös nämä