Tämä viikko on ollut selkeää siirtymää arkeen, vaikka se arki tarkoittaakin nyt vähän erilaisia asioita, sekä tulee varmasti vielä hetken hakemaan muotoaan ja rytmiään. Mutta tässä viikossa on selkeästi ollut jo arjen tuntua. Ehkä siihen on vaikuttanut helteiden väistyminen tai se, että moni ympärillä tuntuu aloittaneen arjen. Sähköpostit ovat yhtäkkiä lisääntyneet ja omaankin kalenteriin on ilmestynyt menoja. Niin, ja aikaisempia aamuja.

Maanantaina sain puserrettua AMAI Median nettisivut auki (IG: @amai_media), mikä oli yksi uuden arjen rajapyykeistä. Se ikään kuin konkretisoi sen, että taustatyö ja esivalmistelut ovat nyt pitkälle hoidettu ja alkaa olemaan aika keskittyä yrityksen arjen pyörittämiseen.

Tiistaina herätyskello soikin jo ennen seitsemään (huh, miten kipeää teki, totuttuani nukkumaan viime aikoina aika paljon pidempään), mutta se oli vain hetken kirpaisu, jota seurasi innostus. Ensimmäinen oikea työpäivänäni yrittäjänä ja asiakkaan luona. Vaikka sainkin ilon tehdä tuttujen asioiden parissa työtä, oli siinä silti hauskalla tavalla eri tuntua.

Eilen ehdin pitkästä aikaa heti aamusta poikkeamaan PR-tilaisuudessa ja ylipäätään olla liikkeellä kiireettä. Tuntuu, että etenkin viimeisen vuoden aikana on tullut juostua paikasta toiseen ja menoja on joutunut paljon priorisoimaan, joten tuntui jopa ylelliseltä voida kävellä aamulla keskustan halki ilman kellon vilkuilua. Jottei kuulostaisi liian ruusuiselta, niin kotona tuskailin yrityspapereiden kanssa, maksoin kasan toimintaan liitännäisiä laskuja ja yritin saada selkoa kirjanpidollisista asioista, tuntien hetken kauhua uusien käytännönasioiden keskellä. Mutta kyllä se tästä, asia kerrallaan.

Hyvää kompensaatiota sille oli ilta kummipojan kanssa. Pikkukakkosta, kirjan lukua ja legorakennelmia – erinomaista vastapainoa kaikelle muulle!

Alkuviikon aikaisia aamuja saan ottaa tänään takaisin heräämällä hitaasti. Viime viikolla nettisivuja tehdessä en oikein osannut keskittyä siivoamiseen, pyykin pesuun ja muihin arjen asioihin, niinpä yritän saada kodinkin tänään sellaiseksi, että työn tekoon ei tee mieli karata muualle. Lisäksi on pari asiakastyötä hoidettavana, ja olen siitä älyttömän iloinen. Niin ihanaa, kun jo ihan alussa on töitä, joihin tarttua – siinä on enemmän kuin uskalsin toivoa toimintaa suunnitellessa.

Mukavaa päivää kaikille!

Katso myös nämä