Yksi keinoistani selvitä viime viikkoina vaivanneesta kuormituksesta ja kiireestä on ollut liikunta.
On ehkä hieman ristiriitaista, että normiarjessa on helppo keksiä syitä miksei juuri nyt lähtisi liikkumaan, mutta näin kalenterin ollessa täysi sitä vain raivaa tilaa päästäkseen liikkumaan. Olen nimittäin huomannut, että ne hetket kun mieli oikeasti hetkeksi hiljenee, on hyvä treeni. Silloin unohtuu kamala päivä ja sitä keskittyy vain siihen hetkeen, kuinka suoriutua liikesarjoista oikein ja miltä kehossa tuntuu. Niinpä näin kiireen keskellä olen liikkunut enemmän kuin normaalissa arjessa, ja se tuntuu hyvälle. Kaiken kaaoksen keskellä se on jotain konkreettista hyvää, mitä teen itselleni.
Toki kiireellä on vaikutuksensa liikuntaankin, jossa se näkyy normaalia suurempana hajamielisyytenä. Olen yleensäkin luonteeltani melko hajamielinen, mutta nyt olen harva se päivä päätynyt pukuhuoneessa huomaamaan, että jotain on jäänyt kotiin.
Useimmiten se on jotain pientä, kuten hiuslenksu, shakeri tai pukukopin lukko, jotka pystyy paikkaamaan suht helposti ja pienellä rahalla. Tai sitten pärjää ilman. Olen tosin naurahtanut sille, kuinka monia lukkoja kotiini on päässyt kertymään vain siksi, että olen unohtanut pakata lukon mukaan ja joutunut sitten salilla ostamaan uuden. Luulen, että pidän ainoana pystyssä lähisalin lukkotarjontaa. Pitäisi kai harkita yhden lukon jättämistä joka salille ja avainten liimaamista vaikka kännykkään, tai jotain. Hiuslenksuja olen alkanut säilyttää juomapullossa useita, niin yhden uupuminen ei enää tunnu. Lisäksi sukkia työnnän kassiin varmuuden vuoksi vähän enemmän, että löytyy edes pari, vaikkei olisikaan täys match.
Tällä viikolla tosin eteen osui vähän kinkkisempi tilanne. Pukuhuoneessa huomasin unohtaneeni housut. Jäi kaksi vaihtoehtoa, lähteä kotiin tai shoppailla salin kaupassa. Päädyin jälkimmäiseen, vaikka ensin harmitti. Tuntui tyhmältä ostaa pikaisesti melko hintavat housut, joita en edes ehtinyt harkita ja vertailla kunnoilla. Päädyin silti ostamaan housut kun kerran jo paikan päällä olin.
Ensin etsin klassisia mustia housuja, mutta koska kokoja ei ollut ja aika alkoi loppua, nappasin tangosta vähän erilaiset, Casallin kuvioidut jumppahousut. Päätös mietitytti, sillä yleensä en ole niin kuvioitujen housujen ystävä. Ei kuitenkaan tarvinnut käyttää kuin kerran todetakseni, että nehän ovat itse asiassa kivat. Sellaiset, joihin en olisi päätynyt ajan kanssa ajatellen, etteivät ole tyyliseni. Nyt koen, että vahinko kääntyi onneksi. Omistan sekä yhdet treenihousut lisää, joita kuitenkin tarvitsen, ja lisäksi sain päälle pantavaksi jotain sellaista, mitä muuten en olisi osannut ajatella.
Vanhoja treenivaatelemppareitani ovat edelleen Adidaksen kevyet valkoiset sisäliikuntakengät, joskin tarvitsisin vaihtokengät. Näitä hankkiessani urheilukaupoissa pyöriminen vei niin kauan, etten oikein jaksaisi tehdä samaa uusiksi. Toisaalta nyt kun tiedän, millaisesta pidän, voisin antaa mahdollisuuden nettikaupoille.
Niken syksyllä hankkimani valkoinen treenitoppi on super ja kevyemmässä liikunnassa rakastan Stadiumin omaa urheilurintsikkamallia. Nämä istuvat päälle täydellisesti! Koska salilta kotiin on suht lyhyt matka, teen usein niin, että käyn suihkussa vasta kotona. Tällöin riittää, että treenivaateiden päälle heittää päällysvaatteet, johon Raiskin trikoosvetari* on erinomainen. Se on ollut valtavasti käytössä, sillä materiaali on ihana päällä ja malli kauniisti istuva. Vetoketjupaita toimii myös olovaatteena kotona ja vaikka lisälämmikkeenä rentouttavammassa joogassa. Lisäksi malli on tosi imarteleva, mutta mukavuudesta tinkimättä.
Treeneihin lisää virtaa on tuonut myös seura. Olen aina ollut yksinliikkuja, lukuun ottamatta vuosien takaista hetken salitreenijaksoa silloisen poikaystävän imussa. Mutta olen huomannut, että tykkään enemmän ryhmäliikunnoista, ja niihin ei aiemmin ole seuraa ollut tarjolla.
Nyt olen viimein saanut houkuteltua miestä mukaan, ja olemmekin yhdessä käyneet niin cyclingissa kuin lihaskuntopainotteisilla tunneilla. Viikon alun treeneihin taas sattuu usein samaan aikaan miehen sisko. Viikon kolmannen treenin voi helposti vetää yksin, mutta on myös mukavaa, kun on ketä kysyä seuraksi. Ei seuralla itse treeniin ole vaikutusta, mutta kun jotain on sopinut toisen kanssa, on huomattavasti isompi kynnys alkaa säätää aikaa tai edes päästää mieltä miettimään, jaksaako kuitenkaan tänään. Niinpä sovituista tunneista tulee pidettyä huomattavasti tiukemmin kiinni kuin jos olisi yksin menossa. Toisin sanoen, seura on tuonut sekä hauskuutta että sitoutumista liikuntaan.
*saatu blogin kautta.
