Pukeutumisella on helppo herättää huomiota, ja pukeutumisestani on noukittu jutun juurta niin kauan kuin muistan. Nuorempana saadut sanat tipahtelivat pisteliäinä. Pitääkö taas olla niin hienona? Juhliinko olen menossa? Yritänkö ehkä olla jotain? Nykyään, työelämään siirryttyä huomio on kevyttä; ohimennen livautettuja, kohteliaisuudeksi tulkittavia huomioita, varovaista kiinnostusta ja hyväntahtoista vitsailua tai piikittelyä, johon on helppo lähteä mukaan.
Huomiosta, heitoista, kohteliaisuudesta ja vanhemmallisista neuvoista pystyy silti huomaamaan, että syvällä ajatuksissa kytee outo yhtäläisyysviiva hyvin pukeutumisen ja hienohelmaisuuden välillä. Kuin välittäisin, miten seuralaiseni on pukeutunut, en koroissani jaksaisi kannatella kirjaa painavampaa tai pystyisi askareisiin lakatuissa kynsissä, voisi lähteä sateella ulos lounaalle tai paleltuisin pihan poikki kävellessä. Vaikka enpä minä sellaiseen pukeutuisi, missä ei mukava olisi, sellaiseen, joka rajoittaisi tai jossa en selviäisi hymyssä arkipäivän askareissa ja yli sen. Enkä tiedä, miksi se, ettei juuri käytä verkkareita olisi yhtään sen huonompi juttu kuin, ettei juuri käytä korkkareita. Helposti kuitenkin hilpeyttä aiheuttaa, etten omista toppatakkia, tai että kaapista löytyy vain parit lenkkarit, joita käytän ulkoillessa ja urheillessa – eli siis tarvittaessa. :)
Takki: Vero Moda / Huivi: Zara / Pusero: Esprit / Neule: Zara / Farkut: Zara / Laukku: 2nd hand / Korvikset: Glitter
