Tätä päivää olen sekä odottanut että jännittänyt, päätös omilleen hyppäämisestä tapahtui nopeasti ja jos olisin tiennyt kaiken sen työmäärän, mitä siitä seuraa, olisin varmasti miettinyt asiaa kahteen kertaan. Mutta välillä on hyvä, ettei tiedä mitä on edessä, niin ei osaa pelätä.
Sitä paitsi, olen oppinut valtavasti! Etenkin sellaisia asioita, joita tuskin olisin koskaan muuta kuin pakon edessä tullut selvittäneeksi. Vähän viivästyin aikataulusta ja on myönnettävä, että kaikki ei ole vielä valmista. Jouduin päätymään näin viime hetkillä hätäratkaisuihin muutamissa kohdissa, kuten vaikkapa välilehtien suhteen, mutta ne tulevat korjaantumaan ensitilassa. Ajattelin, että tärkeintä on saada sivu auki ja päästä uudelleen kiinni bloggailun aktiiviseen rytmiin. Yksityiskohtia ehtii viilailemaan myöhemminkin!
On selvää, että tähän kaikkeen en kuitenkaan olisi pystynyt yksin. Täytyykin jälleen kerran todeta, että onnea ovat ihanat ja osaavat ihmiset ympärillä. Kun aloin syksyllä työstämään ajatusta omillaan bloggaamisesta oli läheisten kannustus maailman arvokkain asia. Annoin varovaisesti tihkua ajatuksen ulospäin, että mitäs jos. Riittäisikö osaaminen ja uskaltaisiko sitä hypätä pois turvallisesta? Jälleen kerran.
Kun en tiennyt mitä tehdä, kyselin vinkkejä niiltä, jotka tietävät aiheesta enemmän. Sain kullanarvoisia ohjeita bloggaajakollegoilta ja viimeisen sysäyksen koko prosessiin lähtöön antoi Elsa, joka jaksoi istua päivää kanssani ja kuunnella empimistäni sekä avonaisten kysymysten pyörittelyä. Sinä samaisena iltana päätin, että nyt todellakin pistän pyörät pyörimään ja katson mitä tulee.
Silloin käsissä oli vielä hutera visio, lyhyt aikataulu, esikatsottu pohja ja paperille raapustettuja toiveita. Kaiken tämän herätti eloon Happy daysin Ida, joka on tuonut osaamisensa avukseni ja konkretisoinut varovaisen visioni. En voisi olla kiitollisempi Idan todella kärsivällisestä avusta kaikkien visuaalisten ja teknisten yksityiskohtien kanssa!
Kun asiat lähtivät rullaamaan, alkoivat palasetkin loksahdella paikoilleen. Epätietoisuudessa kahlatessa kävi niin kuin monesti on tapana, jossain vaiheessa horisonttiin ilmestyy konkreettinen kiintopiste ja ennen kuin huomaakaan, kaikki näyttäytyy taas kirkkaana. Niinpä blogipohjakin löysi muotonsa.
Kokonaisuus elää vielä ja otan mielelläni palautetta matkan varrella vastaan! Tosin ehkä hetken hengähdän ennen kuin pureudun vähemmän akuutteihin yksityiskohtiin, kuten kategorioiden viilailuun – niihin nimittäin haluan vähän erilaisen esitystavan. Mutta tekniikka. Huh.
Suuret kiitokset täytyy myös lähettää Belloille, josta on tarjottu mielettömästi tukea – niin henkistä kuin teknistä – pahimpien suvantovaiden aikoihin (eli blogisiirron, joka meni kaikkea muuta kuin putkeen). Ja tietenkin lämpimät halaukset myös Anskulle, jonka kannustus on ollut arvokas asia.
Mitä nyt? No nyt on aika palauttaa aktiivinen ote ja säännöllinen rytmi. Varastossa on taas jokunen asukuva, reissujuttuja (tietenkin) ja kosmetiikkaa läpikäytävänä. Ja toki toivon, että sivu toimii ja pysyy ylhäällä. Vähän viitettä on ollut hitaanlaiseen latautumiseen, joten ollaan kärsivällisiä. Näidenkin asioiden eteenpäin vieminen on työn alla, mutta kaikki on vain niin uutta, että pakko ottaa rauhallisesti ja kohdata yksi ongelma kerrallaan.
Mutta kertokaahan nyt, miltä ensivilkaisulta vaikuttaa? Näyttääkö siltä, miltä pitää, eli minulta? ;)
