Rakastan Pariisia, ja se on kohte, jonne tuntuu aina kaipaavan takaisin. Olen käynyt aikuisiällä kaupungissa vain kahdesti, molemmilla kerroilla viipyen viikon, mutta mielessä se on sitäkin enemmän. Ensimmäisellä kerralla majoituin Montparnassessa ja toisella kertaa aivan Notre Dame katedraalin kupeessa. Edellisestä vierailusta on ehtinyt vierähtää jo aikaa, ja polte päästä takaisin on taas yltynyt. En tiedä, voiko kaupungista saada tarpeekseen? Pariisi pongahti mieleeni tuoreltaan, kun sattumalta eksyin kahlaamaan läpi edellisen Pariisin reissuni kuvakansiota, jonka sisällöstä ehkä jokusen olen jo tullut julkaisseeksikin.
Viimeisimmältä reissulta on jäänyt mieleen paljon; syksyisen upea kaupunki, kellastuneet lehdet katuja värittämässä ja vielä ihanasti lämmittävä aurinko. Keskustan kauneus, kadut, kahvilat ja arkkitehtuuri jättivät jälkensä, ja verkkokalvoille on piirtynyt hotellin parvekkeelta horisontissa siintävä Eiffel-torni ja pehmeä auringonlasku kaupungin taa. Muistan vielä erinomaisest pienen jazz- klubin jossain päin kaupunkia, kellarimaisen pienen tilan ja huumaavan tunnelman, sekä Sacré-Cœurin vilinän, Galeries Lafayetten arkkitehtuurin, mainiot macaronit ja kiehtovan kulttuurimuseo Quai Branly, jonka kokoelmia katsellessa on helppo kadottaa ajantaju.
Aikaisempi matkani tuohon romanttiseen kaupunkiin ajoittui kevääseen. Sen viikon satoi taukoamatta ja kadut lainehtivat vedessä ja kastelivat kaiken. Hetkittäin taukosi vain alkaakseen uudelleen ja vasta matkan lopussa aurinko alkoi ilmoitella olemassaolostaan, ja tietenkin, heti kun olin palannut Suomeen, helteet puhkesivat. Mutta mitäpä sateesta kun on Pariisissa. Kävelin jalkani puhki ja annoin sateen kastella, ihmettelin kirjakauppoja, herkuttelin puistonpenkillä ja kurkin hedelmäkojuja. Tein ikkunaostoksia ja nauroin paljon, erityisesti loman viimeisenä päivänä kaupungin kupeessa sijaitsevassa Disneylandissa, jossa sisäinen lapseni heräsi ja tahtoi kokeilla ihan kaikkea. Ja niin kokeilinkin, sateenuhka piti puiston hiljaisena ja sain kiitää laitteesta toiseen kuin viimeistä päivää, ja noh, viimeinen päivähän se matkalla olikin.
Ennen huvipuistoa ehdin paljon, muun muassa ihmetellä modernia La Défensen aluetta ja tutustua taiteen monitoimitaloon, Pompidou-keskukseen ja tutkailla valtavaa Louvrea. Mieleen ovat painuneet myös puistot ja aivan erityisesti Montparnassen haustausmaan tunnelma, jossa maanpäällistäkin enemmän kutkutti se, mitä löytyi maanpinnan alapuolelta. Hiljaiset Pariisin katakombit ovat piirtyneet mieleen ja näyttäneet toisenlaisen maailman ruuhkaisten katujen alla. Hautausmaat ovat aina kiehtova ja levollinen paikka, kuten vaikka upea Olšany Cemetery Prahassa. Vaikka sade viilensikin ilman, takasi se tyystin toisenlaisen näkökulman kaupunkiin, kaikkialla oli rauhallista, nähtävyyksillä hiljaista ja turistit muutenkin tuntuivat olevan kateissa, mikä matkailijoiden rakastamassa Pariisissa on harvinaista.
Toissa kesän Ranskan reissulta meitä jäi käymättömänä kutkuttamaan Normandian alue, ja lapsuuteni muistikuvista satumaisena linnakkeena mieleen jäänyt luostarisaari Mont Saint-Michel, joten ehkä kun joskus pääsemme tutkimaan tarkemmin sitä osaa maasta, pääsemme poikkeamaan myös Pariisissa. Mutta siihen vielä on aikaa, joten täytyy turvautua kuviin ja muistoihin, etenkin jälkimmäisiä onneksi riittää!
