Omilleni blogeineni hypätessä koin pienen identiteettikriisin. Mitä blogini oikeastaan on? Mihin kategoriaan se sopii ja ennen kaikkea mihin haluaisin sen istuvan?

Vuosien varrella on rönsyilty huolella. Olen kirjoittanut monesta ja välillä en oikeastaan yhtään mistään. Täällä on seikkailtu useassa maassa, yksin ja yhdessä, on fiilistelty ja vinkkailtu. On käsitelty muutosta, pohdittu terapiaa, sivuttu SoMea, ihmetelty yt:itä, avattu yhteistöitä, kohdattu sinkkuuttaStailattu, sidottu huiveja ja ilmajoogattu. On keskusteltu ehkäisystä ja monen monta kertaa kynsilakoista. On hempeää kosmetiikkaa ja kivoja vaatteita. Toisinaan ystävät ovat olleet äänessä ja kertoneet minusta. Välillä olen ollut enemmän läsnä ja toisinaan ottanut etäisyyttä. Oltu vähän mitä milloinkin. Tyylibloggaaja. Matkabloggaaja. (Ikuisessa?) elämänmuutoksessa kahlaava.

Jos asiantuntijoita on uskominen, alati nousevana trendinä blogeissa on erikoistuminen, oman asiantuntijuuden esiin tuominen. Siitä keskusteltiin kiivaasti myös taannoin autossa matkalla Lahteen, kuinka löytää erityisosaaminen itsestä, tehdä itsestä brändi. Kalskahtaa tuotteelta, vaikkei tarkoitus ehkä ole sitä – oikeastaan päinvastoin, kaivaa ydin esiin ja ylistää sitä, ei kerrostaa todellisen päälle kuvitteellisia ominaisuuksia.

annamaria koneella 1

Itse en vielä tiedä mitä ajatella, mille vaa’an puolelle kallistua henkilöbrändäyksessä. Tai tarviiko siinä edes valita puolta. Markkinoinnin parissa työskentelevänä pitäisi kai innostua sanan brändäys kuullessa, mutten oikein tiedä. Mietityttää riski brändätä itsensä asiantuntijaksi, vaikkei erityistä osaamista löytyisikään ja toisaalta viehättää mahdollisuus löytää erityisosaaminen itsessä. Entä jos on paljon asioita, jotka kiinnostavat, entä jos ei halua olla vain yhtä? Entä jos tänään haluaa ottaa toisen roolin kuin huomenna? Entä jos rajojen asettaminen saa vain aikaan suuremman halun ravistella niitä? Ehkä ongelma on, etten oikein osaa enkä tiedä haluankokaan lokeroida itseäni. Toisaalta, valttia etenkin työkentällä varmasti olisi ylistää itseään guruksi, vaikka häveliäisyyttäni ottaisin mieluummin vaatimattomamman lähtökohdan ja toteaisin, että olen ihan hyvä joissain asioissa.

Mutta mitä tulee blogiin, yritin loppuvuodesta rutistaa sen perusajatusta pähkinänkuoreen, miettiä mitä vastata niille, jotka kysyvät blogini kantavaa teemaa. Estetiikka? Aikuisuus? Hempeys? Vähän kaikkea, muttei kunnolla oikein mitään. Blogini rönsyilee, toisaalta niin minäkin, etenkin silloin kun innostun. Purnasin ystävilleni, etten oikein tunne istuvani mihinkään kapeaan kategoriaan ja jostain syystä koin, että pitäisi istua.

Lopulta luovutin – tai tulin järkiini. Aika monta vuotta tällä sillisalaatilla on porskutettu, joten ei kai sitä väkisin saa muotoiltua täydelliseen pakettiin. Rakastanhan vapautta muutenkin, miksei vapaus aaltoliikkeeseen eri aiheiden välillä saisi näkyä blogissakin. Olkoonkin sitten niin, etten ole aallon harjalla blogikentän kehityksessä ja vielä etsin sisäistä guruani – tai riittävää itsevarmuutta käyttäytyä kuin guru.

Kuva Bellablogit.

Katso myös nämä