Muutto, tuo ihana kamala asia. Inhottava säätö, mutta samalla mahdollisuus koota vanhoista palasista jotain uutta.
Ensimmäinen yö takana putkiremontista selvinneessä kodissa, enkä vielä tiedä mitä ajatella. Tunteet heittelevät, mutta niin kai niiden kuuluukin minkä tahansa muutoksen h-hetkellä.
Aamulla herätessä ahdisti. Mietin kuinka edellisenä yönä olin kävellyt kotiin tuttua reittiä, johon kuitenkin liittyi muistoja, joita en oikeastaan halunnut enää muistaa. Aamulla heräsin kalvavaan melankoliaan. Kaikki tuntui jotenkin liian samalta. Niinpä ensimmäisenä päätin, että sängyn on vaihdettava paikkaa. Hilasin sitä seinustalta toiselle yrittäen löytää optimaalista kohtaa. Tajusin, että se missä se on aiemmin ollut, on se järkevin paikka, mutta se ei vain voi olla siinä enää. Niinpä asemoin sen väkisin toisin. Tuntui vähän paremmalta, mutta silti vielä epävarmalta.
Lähdin korjaamaan oloa vesisateen kietomaan keskustaan, tavoitteena pyyhkiä listalta muuton myötä avautuneita tarpeita. Ensiksi suihkuverho. En ymmärtänyt sellaisen löytämisen olevan niin vaikeaa kuin oli. Aiemman ostin Ikeasta, se olisi kelvannut nytkin, mutta ei bussimatka sinne. Niinpä kiersin Stockmannista Tokmanniin ja Clas Ohlsonista toiseen toivoa hiljalleen menettäen. Lopulta en enää jaksanut ja tartuin ajateltua kalliimpaan, mutta kuitenkin oikein kivaan. Finlaysonin kevyesti kuvioitu valkoinen suihkuverho sopii erinomaisesti valkoisen ja harmaan sävyillä laatoitettuun kylppäriini.
Sitten kattila. Jäin aamulla ilman kahvia kun tajusin (tai oikeastaan en sitä tajunnut, vaan purnattuani asiaa somessa, tulin pelastetuksi), että vanhat kattilani eivät toimi yksiin uuden lieden kanssa. Niinpä välttämättömyys oli uusi kattila.
Niin, ja tietenkin pressopannu. Syyskodissa totuin pressopannun käyttöön ja koska juuri ennen edeltävää muuttoa hajotin kahvinkeittimeni, yllätin itseni ja päädyin nyt keittimen sijaan pannuun. Se on nätti ja mutkattomampi käyttää kuin ennen olin kuvitellut. Näillä pääsee alkuun.
Nyt kun vielä löytyisi energiaa ja intoa kahlata läpi pahvilaatikoihin pakattua elämää. Ja inspiraatiota innovoida säilytysratkaisuja olemattomien olemassa olevien oheen. Toisaalta toimeliaisuus voi olla hyvästä, ei ehdi miettiä liikaa, miltä vanha koti nyt oikeastaan tuntuukaan. Sitä ehtii riittävästi myöhemminkin, ja varmasti paremmilla lähtökohdilla.
