Hiusten kasvatusprojektista on kai turha enää puhua, sillä hiukset ovat jo saavuttaneet tavoitemitan, eli pituuden, jossa olen niiden kanssa tyytyväinen. En ollut etukäteen varma, mikä se mitta olisi, mutta nyt olen varma siitä, että se on jo saavutettu. Itse asiassa epäilen, että hiukseni ovat nyt yhtä pitkät kuin aikoinaan pidennysten kanssa!
On jotenkin hassua, että ensin tuntui, etteivät hiukset kasva millään ja nyt ihmettelee, että missä välissä ne oikein ovat tulleet näin pitkiksi. En toki pane pahakseni lisämittaa, mutta sitäkin tärkeämpää nyt on vaalia kuntoa ja hakea helppoutta. Vaikka ovathan pitkät hiukset jo itsessään helpot, ja sitä erityisesti rakastan. Polkkamitan kanssa sai olla aina viilaamassa ja viimeistelemässä, jotta kokonaisuus näytti edes jotenkin kivalta. Pitkät hiukset voivat vain olla, ja se onkin se tyypillisin kampaukseni (kun en muutakaan osaa); läpi harjattu ja kevyesti lakalla sojottavat suortuvat muuhun massaan sidottuna. Teille, jotka olette uusia lukijoita tai jostain syystä unohtaneet säännölliset hiustenkasvatuspostaukseni, niin esimerkiksi täältä löytyy pieni kooste muutaman vuoden kestäneeseen kasvatusprojektiin.
Missä siis mennään nyt? Omaa väriä aloin kasvattamaan osin takaisin lähes hetken mielijohteesta viime vuoden maaliskuussa, mikä on vaikuttanut isosti hiustenhoitorutiineihini. Kampaajallakäyntivälini on romahtanut aiemmasta kuuden viikon välistä noin puolen vuoden väliin ja muutenkin elämä hiusten kanssa on huoletonta. Koska kampaajallakäynnin väli on pidentynyt, ovat kriittisessä roolissa vaaleaa väriä ylläpitävät tuotteet. Kampaajani onkin kehunut joka käyntikerralla, että olen saanut todella hyvin pidettyä vaalean vaaleana, eikä latva ole lähtenyt kellastumaan. Kiitos siitä kuuluu hopeatuotteilleni, joita käytän joka toisen pesun yhteydessä, eli todella runsaasti!
Oma hiusväri on siis päässyt kasvamaan alla kun taas vaaleaa fiilistä on pidetty yllä laittamalla väriä ainoastaan päällikerrosten tyveen. Luottokampaajani Qhairin Giau maalaa vapaalla kädellä raitaa päällimmäisiin kerroksiin, jolloin hiuksiin ei tule selvää tyvikasvua vaan kampaajallakäyntien välissä sävy puskee esiin kauniin liukuvana.
Olen tykännyt siitä tosi paljon ja se on vaikuttanut siihen, että aiemmin elämään kuulunutta yhtäkkistä ”pakko päästä kampaajalle nyt heti” – fiilistä ei tule. Viimeksikin pohdin ajan varausta reilun kuukauden ennen kuin sain tehtyä asialle yhtään mitään, eli tyvi ei kasva häiritsevästi, mikä on tosi ihana juttu! Kun hiukset ovat auki, ne näyttävät vielä vaaleille, mutta heti kun päällikerroksia nostaa, huomaa, ettei hiuksia ole värjätty alta kohta pariin vuoteen. Ja hiukset kiittävät kohentuneella kunnollaan!
Alta oma väri on päässyt kasvamaan hyvin esiin, kuten kuvasta näkyy. Eli omaa väriä on ehkä sellaiset parikymmentä senttiä näkyvillä, ja mielestäni raja vaalean latvan ja oman keskiruskean värin kanssa ei ole lainkaan häritsevä. Kaiken kaikkiaan tykkään tosi paljon tästä luonnollisemmasta lookista ja myönnän, että tuntuu hassulta katsella jotain ihan vain muutaman vuoden takaisia kuvia, joissa tyvi oli paljon valkoisempi.
Silloin en osannut kuvitellakaan, että palaisin pari astetta tummempaan, mutta nyt taas ei tulisi mieleenkään vaalentaa (tai ylipäätään värjätä) yhtään enempää. En tosin kaipaa tummaakaan sävyä, tykkään vaaleasta ja se tuntuu sopivaan ihooni hyvin, mutta lopputulos saa puolestani pysyä liukuvana ja huolettomana, elää hiusten kasvun ja fiiliksen mukaan.
Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.
