Havahduin viime viikolla siihen, että kuukausi uutta arkea on täynnä. Miten nopeasti aika meneekään, jopa näin vapaalla! Ei sillä, aikahan vasta hipoo pisimpiä kesälomiani, eli viittä viikkoa, ja vielä ajatuksissa huomaan palaavani tiuhaan työpaikalle. Tuntuu, että voisin huomenna kävellä takaisin toimistoon kokematta, että olisin poissa ollutkaan, mutta toisaalta, vielä onkin mennyt niin vähän aikaa. Ensimmäiset kaksi viikkoa olo oli todella koomainen, hyvin väsynyt ja puhki. Ylitse kulkenut väsymyksen aalto todella yllätti. Kolmas viikko oli jo askeleen parempi ja neljäs harppauksen edempänä, päikkäreitäkään ei enää viikkoon ole tullut otettua. En silti voi sanoa vireystilan olevan vielä huipussaan, mutta on ihana huomata, että suunta on ylös- ja eteenpäin. (Yli)tunnollisuuteen taipuvaisen mieleni kanssa ollut työtä, ja vielä aimo annos armollisuutta itseä kohtaan on sisäistettävänä, mutta askel kerrallaan siinäkin!
Kun väsymys alkaa taittua on tullut tilaa ajatella enemmän, mikä tekee uskomattoman hyvää. Eikä päätös lähteä epätyydyttävästä päivätyöstä ole kaduttanut hetkeäkään, päinvastoin, olen niin onnellinen ja jopa ylpeä, että osasin viimein tehdä muutoksen. Tiedän tietenkin, että tämä nykyinen tila on vain välivaihe, mutta en haluaisi ennakolta iskeä määräpäivää kalenteriin tuomaan takaraivoon tikittävää kelloa. Nyt olo on sopivan avoin ja vastaanottavainen. Annan mielelläni mahdollisuuden sattumille, mistä sitä tietää jos kiinnostava tilaisuus tulee vastaan kulman takaa tai rennosti ulos työnnettyihin verkkoihin tarttuu jossain vaiheessa jotain innostavaa. Nyt ajatellen voisin teoriassa hypätä kiinnostavaan projektiin mukaan kahden kuukauden kuluttua tai antaa asioiden hautua ja ottaa harkitumman askeleen puolen vuoden päästä tai mikä sitten onkaan oikea aika. Yhtälailla innostaa ajatus osa-aikatöistä tai vielä täysipainoisemmin itsensä työllistämisestä, vaihtoehtoja on ja juuri niiden pähkäilyyn aika on enemmän kuin tervetullutta. Mutta tässä päästään taas siihen lempeyteen itseä kohtaan, nyt olisi oikein hyvä paikka oppia olemaan kiirehtimättä. Tietenkin talous vaikuttaa valintoihin, olisihan se helppoa vain olla jos tilillä komeilisi lottovoitto, mutta raha on loppujen lopuksi itselle aika pieni motivaattori, rittää että pärjää ja ja tarvittaessa sitä pärjää vähemmälläkin, etenkin kun puhutaan lyhyestä ajanjaksosta eikä ole perusarkea kummempia rahareikiä tai muita huollettavana.
Vapaa aika on lisännyt nautintoa arjen pienistä asioista. Toki koen omanneeni aina kyvyn nähdä ja iloita pienistä kauniista asioista, mutta erityisesti nyt suuri ilo kulkee läpi kävellessä rauhallisessa keskustassa nuuskien raikasta ilmaa ja katsellen ympäristöä kiireettä. Hymy hiipii huulille päiväkahvia juodessa ja suurta nautintoa antaa kaunis tulppaanikimppu pöydällä. Juuri tällaiset asiat hautautuvat niin helposti arjen alle, että voisin itkeä ilosta niistä kaikista pienistä hetkistä ja tunnelmista, joita erityisesti viimeisen viikkon aikana on sattunut runsaasti matkalle. Juuri niillä on nyt merkitystä.
Kynsissä Lumene Aamun valjetessa (28), saatu blogin kautta.
Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.
