Sunnuntai on ollut sateinen, mutta tunnelmallinen. Kaiken kaikkiaan kaunis ja kivalla tavalla koskettava. Istun parhaillaan läppäri sylissä sängyllä, silmäilen sisustuspuuskan kourista toipuvaa kotiani ja unohdun katselemaan ikkunasta kirkastuvaa taivasta vasten näkyvää Linnanmäen maailmanpyörää, jonka vaunusta ihailin kotikaupunkia viikolla.
Sunnuntaipäivän aloitin aamiaisella Saaran kanssa Karhupuiston laidalla sijaitsevassa Berggassa. Halusin kokeilla brunssia, mutta kuinka ollakaan, tämä oli se ainoa sunnuntai kun sitä ei ollut saatavilla. Toisella kertaa sitten. Onneksi saimme sentään aamiaista, ja seura tarjosi juuri oikeanlaisen lempeän aloituksen kiireettömään sunnuntaihin.
Iltapäivällä pakenin sadetta Helsingin kaupunginmuseoon. Kiitos sille, joka vinkkasi Snapchatissa Museum of broken relationships -näyttelystä. Se todella oli kiehtova ja koskettava.
Puolitoista tuntia kiersin esineeltä toiselle lukien tarinoita eletystä elämästä ja menneistä hetkistä, jotka elävät kertojiensa muistoissa vahvasti. Pitkiä ja lyhyitä suhteita, huumaa ja hidasta lämpöä. Kaipuuta, yksipuolisuutta, viisastumista ja kohtaamisia. Samoja tunteita, erilaisia tarinoita.
Mietin, millaiset yksityiskohdat jäävätkään mieleen, mitä me lopulta muistamme ja kuinka hassut yksityiskohdat saattavat piirtyä mieleen kaikista elävimpinä.
Pohdin myös, mikä voisi olla oma eroesineeni. Ainakin tiedän, että se olisi jotain, johon liittyy lämpö. Ei revittyä tai rikottua, pikemminkin jotain sellaista, joka liittyy johonkin aikaan, muttei sovi enää nykyisyyteen.
Ensin ajattelin, että muistoja olisi paljon, mutta esineitä vähän, mutta kun tarkemmin ajattelee, elämässä jonkin aikaa kulkeneista ihmisistä ja satunnaisista kohtaamisista jollain tapaa muistuttavia tavaroita onkin tavallaan paljon. Kai tarinan voi niin halutessaan liittää moneen.
Kotona jatkoin siivoamista, jäin viipyilemään esineiden äärelle. Viestittelin Ilonan kanssa ja kuin sattumalta käsiin osui vanha kortti niiltä ajoilta kun tutustuttiin. Onneksi se kortti ei ole erotarinan muisto vaan pikemminkin rauhassa syventyneen ystävyyden symboli. Nostin sen esiin ja mietin, että ehkä hankin sille kehykset.
”Olen antanut itselleni anteeksi sen, että rakastin häntä niin syvästi, ja että se teki minusta sokean.”
”En ole kuitenkaan koskaan kuvitellut, että romanttinen rakkaus kuuluisi itsestään selvästi kenellekään meistä. Koetan vain ajatella, että rakastettavien ihmisten kohtaaminen elämässä on jo sinänsä lahja.”
”Hän on edelleen yksi suloisimmista ja vähiten rikkinäisistä tuntemistani ihmisistä.”
”…en voi kyllin kiittää sinua siitä, että jätit minut. En tiennyt, että minusta oli tullut niin rajoitettu versio omasta itsestäni.”
”Päädyimme toisillemme tuntemattomiksi yhtä nopeasti kuin olimme tutustuneet.”
”Kenellekään ei tee hyvää hoippua kuukausikaupalla romanttisen rakkaudenlupauksen ja eroottisen härnäyksen rajamailla.”
”Tämä esine symbolisoi ensimmäistä tapaamistamme onnellisine sattumineen ja jännityksineen. Mutta se edustaa myös kaikkia niitä valintojamme, jotka seurasivat tuota iltaa.”
”Silmäni ovat auenneet. Minä asun eroesineen sisällä!”
”Hän antoi minulle kännykkänsä, jotta en voisi enää soittaa hänelle.”
”Kaksi ja puoli vuotta pakattuna pieneen matkalaukkuun… Tiesin aina, että pieni laukku riittää.”
”Olen kertonut tarinamme itselleni niin moneen kertaan, etten enää tiedä, kenen näkökulmasta sitä katson.”
”Ehkäpä minä en itsekään ymmärtänyt ajoissa, miten paljon ja millä tavalla minä sinua rakastin.”
Lainaukset museon kokoelman erotarinoista.
Museum of broken relationships -näyttely on 11.9.2016 asti Helsingin kaupunginmuseossa.
