Tuona elokuun alun viikkona Chisinau kietoutui paahteeseen. Hiki helmeili iholla kun matkalaukku rullasi perässä kaupungin pääkatua ja silmä etsi jatkuvasti varjoisia alueita. Mutta ei kuulemma lämpötila oli leudompi kuin monina muina kesinä, joten kai satuimme paikalle hyvään aikaan saadaksemme lämpöä, mutta ollaksemme läkähtymättä.

Sen jälkeen Chisinau on eksynyt puheisiin säännöllisesti. Siinä oli jotain kiehtovan vaatimatonta, jopa tylsää, mutta silti sellaista, joka saa muistelemaan kaupunkia syvällä sympatialla. Moldova kaiken kaikkiaan on Euroopan kohde, jota harva tulee miettineeksi matkasuunnitelmia tehdessä ja tuon pienen maan pääkaupunki Chisinau tuskin nousee monenkaan huulille Euroopan pääkaupunkeja listatessa. Toisaalta ei ihme, maa on Euroopan köyhimpiä ja sillä on vähän vetonauloja turistille, sillä kaunis Mustanmeren rantaviivakin alkaa vasta kivenheiton päässä rajan toisella puolella. Käytännössä maa jää Ukrainan ja Romanian väliin, ja siten vetää puoleensa enemmän matkailijoita idästä.

Toisaalta viininharrastajat ehkä tuntevan Moldovan paremmin, viiniviljely nimittäin on merkittävä osa maan taloutta ja historiaa. Moldovasta löytyykin Euroopan vanhimpia viinitiloja, ja kiehtovat viinitilat jo itsessään ovat syy matkata Moldovaan. Me viivähdimme melko tuoreella, mutta nopeasti suosiota kasvattaneella Et Ceteran tilalla, Stefan Vodan lähellä maan eteläosassa.

500 000 ihmisen Chisinau on kiehtova yhdistelmä itää ja länttä. Kaupunki on rouhea ja hitaasti avautuva. Paljon on kiinni siitä, mistä kulmasta kaupunkia tarkastelee ja kuinka paljon sille antaa aikaa. Chisinaun vanha keskusta on oikeastaan varsin viehättävä ja tunnelmaltaan kotoisa. Matalia vanhoja rakennuksia, hieman rappeutuneita sieltä täältä, mutta silti jotenkin somia. Pääkatu aukeaa eloisana ja nopeasti huomaa, kuinka viehättävän vehreä kaupunki on. Kun lähtee laskeutumaan alas kaupungista, pääsee pienelle järvelle, joka on paikallisten ulkoilualuetta. Järven kupeessa on kesäaikaan muutama pikkuinen kahvila-auto, joten virvokkeita ja pientä syötävää saa napattua matkaan.

Kuten vähäturistiselta paikalta voi odottaa, hintataso on edullinen, mutta hotellien taso yllättävän hyvä – parempi kuin osasin odottaa. Ensi majoituimme hulppeassa BERD’S Design Hotelissa, maan ainoassa designhotellissa, joka oli mitä ihaninta ylellisyyttä mielettömällä aamiaistarjoilullaan. Sijainti tosin on hieman syrjässä, eikä tarjoa kauneinta tai kiinnostavinta ensikosketusta kaupunkiin. Jopa päinvastoin.

Keskustaan kävely vaatii teiden ylityksiä ja neuvostohenkisen sekaisen matalan torialueen kiertämistä. Toisaalta siinäkin puolessa kaupunkia on oma viehätyksensä, vaikka itse ihastuinkin eniten ydinkeskustan vanhoihin kulmiin ja mataliin rosoisiin pastellivärisiin kivitaloihin, joiden edustalla seisoi vehreitä kaupunkikuvaa kaunistavia puurivejä. Niitä katsellessa melkein unohtaa irvistävät ja kuoppaiset kadut tai julkisivujen rosot. Jälkimmäinen hotelli, Komilfo Hotel maksoi vain muutaman kympin yöltä, mutta tarjosi erinomaisen sijainnin ja uudenkarhean huoneen parvekkeella. Chisinaussa on siis helppo budjettimatkata.

Vegeruokaa ja rouheita ravintoloita

Rosoisen pinnan alla sykkii yllättävänkin nuorekas kaupunki. Kun sattumalta kipuaa yksinäiseltä näyttäviä rakennuksen seinustaa viertäviä metalliportaita ylös avautuukin edessä trendikäs Black Rabbit -ravintola, josta on helppo vegaaninkin löytää syötävää. Ylipäätään kasvissyöjän mahdollisuudet Chisinaussa yllättävät liharuokien kyllästämään Itä-Eurooppaan tottuneena.

Kun kaartaa kaupunginpuistosta ohi konserttisalin kohti yliopistoa, pääsee Chisinaun kiinnostavimmalle ravintola-alueelle, ja istahtaa oluelle, nauttia smoothieta tai kahvia kauramaidolla Tucano Coffeessa. Lisäksi kulmilta löytyy rouhea vintagehenkisesti sisustettu Propaganda Cafe, jonka ulkoterassilla on ihana nauttia viiniä illan hämärtäessä ja keskustan pääkadun hälyn jäädessä kauas taakse. Kaikista näistä löytyy hyvin kasvisruokavaihtoehtoja.

Jos matkaa jatkaisi eteenpäin, ulottuisi reitti Valea Morilor -puistoon, jonne kävelimme ensimmäiseltä hotelliltamme keskipäivän kuumuudessa. Reitti näyttää kartalla lyhyemmältä kuin mitä se todellisuudessa kaupungin korkeuserojen takia on. Toisaalta järvialue tarjosi varjoa ja pienten kojujen raikkaita juomia. Tuona kesäpäivänä alue tuntui yllättävänkin rauhalliselle. Muutama kalastaja, lenkkeilijä tai pari ja jokunen perhe kävelyllä. Oikeastaan muuta alueella ei ole tarjota kuin tuulahdus luontoa, mutta on silti kävelyretken arvoinen.

Kenelle Moldova sopii?

Chisinau oli kiehtova nähdä, mutta ei tehnyt samanlaista vaikutusta kuin vaikka Transnistria tai Et Ceteran viinitila. Toisaalta Chisinaun jäätyä elämään puheisiimme, kertoo se, että kaupungissa silti oli jotain. Ei ehkä samalla tavalla sielua kuin monissa muissa Euroopan pääkaupungeissa, mutta omanlaistaan lämpöä. En kaipaa sinne takaisin, mutta viehätyin kaupungin kotoisuuteen ja samalla symppasin ajatusta sitä, että sen tuskin on helppo pyristellä isojen maiden välissä. Turisteja selvästi kaivataan, mutta yhteyksien ja nähtävyyksien puutteen takia sen on vaikea kilpailla naapureiden kanssa. Toisaalta, Ukrainan Odessasta on lyhyt matka Moldovaan ja päinvastoin. Miksei yhdistäisi näitä kahta?

Pääkaupungiksi Chisinau on verkkainen ja Moldova ylipäätään on omatoimimatkailijan kohde, parasta on, jos voi liikkua autolla. Tiet ovat paikoin huonossa kunnossa, toisaalta liikenne maaseuduilla on vähäistä. Viinin ja viinitilojen ystävällä Moldova on erinomainen kohde.

Chisinau saattaa tuntua enemmän läpikulkukohdalta muihin Moldovan kohteisiin, ja sitä se varmasti monelle onkin ymmärrettävästi. En ketään lähettäisi vain Chisinauhun, mutta Moldovaan ylipäätään ehdottomasti. Toisaalta Chisinau on visuaalisuudessaan mainettaan parempi, ja tottuneelle reissaajalle varmasti pystyy tarjoamaan pieniä uusia kokemuksia. Niin ainakin meille.

Chisinauhun pääsee näppärästi lentämällä Kiovasta, lentoaika on vain reilun tunnin. Tutkailimme runsaasti erilaisia vaihtoehtoja, mutta lopulta oli lentoajoiltaan ja kustannuksiltaan järkevintä ottaa matkat Ukraine Airlinesin kautta, pysähtyen menomatkalla Kiovaan ja perillä Moldovassa poikkesimme autolla Odessassa.

Katso myös nämä