Tai vaihtelevasti lähettäjästä/sanojasta vaihdellen vaikkapa Anna, Anna-Marja, Anna-Mari, Ann-Mari, Anne-Mari, Anne-Maija, Anne-Marie tai sitten sukunimestäni vääntynyt etunimi. Ja niin, siihen ensimmäiseen kysymykseen, minkä yleensä saan; ei, ei ole lempinimeä. Toivon itseäni kutsuttavan Anna-Mariaksi, mutta todellisuudessa suuri osa taitaa kutsua jollakin noista ensin mainituista muodoista, ainakin aluksi. :) Siitä huolimatta en ole lyhentänyt, en osaisi nähdä itseäni Annana tai Mariana. Kaksiosainen on välillä hankala, etenkin sähköpostien kanssa, mutta nimi on osa minua. Toista nimeä ei liioin ole, vain tämä yksi yhdistelmä, joka hätäkasteessa yli 29 vuotta sitten paperille rustattiin.
En halua lempinimiä, en osaisi kuvitella itseäni muuksi, kaikki lempinimiväännökset tuntuvat vierailta ja onnekseni asia on verrattain hyvin hyväksytty, mitä nyt välillä joku lipsauttelee hassuja lyhennyksiä tai lempinimiä ja aina on olo on yhtä vieras, minustako oli kyse? Hellittelynimet toki hyväksyn silmät sädehtien, mutta niitäkin soisin kuulevani vain harvoilta ja valituilta. ;) Ulkomaisille kollegoille olen yleensä vain Anna, vaikka itse pidän kiinni oikeasta yhdistelmästä. Se tuntuu hassulta, en ole Anna, mutta usein on vain helpompi antaa olla. Muutoin se on tylsästi ihan vain Anna-Maria, tai A-M, kuten kiireessä sähköpostini välillä kuittaan.
Näillä puheilla ja pitkän hauduttelun jälkeen päätin heittää yli viisi vuotta palvelleen nimimerkin muistoihin pölyttymään ja siirtyä käyttämään omaa nimeäni, nimimerkki kun on tuntunut hölmöltä jo jonkin aikaa, ovathan kasvonikin näkyneet jo hetken säännöllisesti blogissa ja tunnistettavuus sillä tasolla ollut ja mennyt. Joten hei, hauska tutustua – ihanaa, että olet siellä! :)
