Sain Go 4 it vol 2:n Mintulta (ja jälkeenpäin myös rakkaalta Anskulta) haasteen kolmesta kiperästä kysymyksestä, mutta koska rönsyilevään tapaani en osannut vastata lyhyesti, päädyin jakamaan kysymykset kahteen postaukseen. Ennen sitä on kuitenkin aivan pakko käyttää tilaisuus hyväksi ja sanoa pari sanaa itse haasteen lähettäjästä. Minttu on itselle tuttu tietenkin bloginsa kautta ja kasvotusten olemme tavanneet vain muutaman kerran, mutta niiden perusteella Minttu on jäänyt aivan erityisen hyvin mieleen.
Olen monesti hyvin hitaasti lämpiävä ja jopa varautunut uudessa seurassa, mutta joissain ihmisissä on omituinen taika, joka saa pudottamaan suojamuurit hetkessä ja rentoutumaan. Se jokin löytyy Mintusta, joka on mahdottoman lämmin, aito ja jotenkin käsittämättömän helposti lähestyttävä. Mulle on jäänyt aivan erityisesti mieleen meidän ehkä ensimmäinen kohtaaminen, joka johti siihen, että päädyttiin erään blogigaalan jälkeen jatkoille baarin Hakaniemeen juttelemaan syviä. Ja mä niin rakastan ihmisistä, joiden kanssa ei jäädä muodollisuuksiin vaan päästään pintaa syvemmälle, oikeasti merkityksellisten ja jopa arkojen asioiden äärelle! Kiteytettynä siis kyseinen ilta oli ihana, samoin kuin koko tyyppi – kiitos Minttu!
Mutta ne kolme kysymystä, joista viimeinen saa ihan oman postauksensa, koska en vain mitenkään pystynyt vastaamaan lyhyesti (kirottu ylianalyyttinen luonne)!
1. Mistä olet kiitollinen juuri nyt?
Voi että, monestakin asiasta. Ehkä kiteytettynä siitä, että olen osannut ja uskaltanut kulkea elämässäni eteenpäin, uskaltanut kyseenalaistaa omia ajatusmalleja ja toimintatapoja sekä pystynyt valitsemaan epävarmojakin ratkaisuja, ollut rehellinen itselleni. Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet todella unohtumattomia ja ensi vuoden suunnitelmat muhivat päässä jo vauhdilla.
Olen kiitollinen siitä, että elämässäni on ihmisiä, jotka tukevat, kannustavat ja myös tarvittaessa kyseenalaistavat. Olen kiitollinen kiinnostavasta työstä, joka haastaa ammatilliseen kehitykseen ja motivoi pistämään parastaan. Olen kiitollinen blogistani ja tietenkin teistä lukijoista, jotka tuotte kommenteillanne omanlaisensa merkityksen tälle kaikelle.
Tietenkin arkeen mahtuu huonojakin päiviä, mutta noin kaiken kaikkiaan olen edelleen hölmön iloinen siitä, millaista elämäni nykyään on ja etenkin siitä, että olen pystynyt toteuttamaan itselleni antamani lupauksen, etten jää menneisyyden ja olosuhteiden vangiksi. Haluan elää tässä hetkessä, mutta myös katsoa rohkeasti eteenpäin. Olen vuosi vuodelta onnellisempi ja enemmän sinut itseni kanssa, ja se tuntuu hyvälle. Tiedän, että kovia vastoinkäymisiä tulee vielä eteen elämässä, se on kai väistämätöntä, mutta samaan aikaan myös tiedän, että tieto niiden väistämättömyydestä ei estä (enää) nauttimasta nykyisyydestä (näin entisenä murehtijana se on aika todella iso juttu). Mutta mitä tahansa tuleekaan vastaan, uskon ja tiedän, että säry tai järky vähästä.
2. Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi, jos pystyisit?
Olen palannut mielessäni tämän kysymyksen äärelle nyt monta kertaa, mikä ehkäpä kertoo sen haastavuudesta.
Kysymys on niin moniulotteinen ja se, miten siihen vastata riippuu ihan näkökulmasta. Tietenkin, aina löytyy se yksi jälkiruoka, jonka olisi voinut jättää syömättä tai huonosti valitut sanat, jotka olisi pitänyt muotoilla paremmin, mutta se kai on väistämätöntä ja toisaalta myös mahdollisuus kehitykselle. Olisi aika kiva olla aamuvirkku ja saada liikuntakärpäsen purema, eikä se lottovoittokaan haittaisi. Ripaus järjestelmällisyyttäkin voisi tehdä hyvää ja ainakin siistiyttää ainaisessa luovassa kaaoksessa olevaa kotia, laukunsisältöä ja noh, ehkä välillä vähän mieltäkin.
Mutta jos puhutaan ihan tosissaan ja isoista asioista, ja vain minun elämästäni (sillä tietenkin käyttäisin taikasauvaa läheisteni elämänlaadun kohentamiseen heti jos vain voisin), niin pyrin koko ajan tekemään niistä asioista parempia, jotka kaipaavat muutosta ja mietinkin, että jos asiat muuttuisivat kerrasta, miten se vaikuttaisi? Olisiko se edes hyvästä?
Ydinkysymystä haudutellessani päätin lähestyä aihetta katsomalla taaksepäin. Sitä miettiessä mieleen nousi aika monta tilannetta, joissa olisi pitänyt pystyä puolustamaan itseäni vaikka pala on ollut kurkussa ja toisen käytös räikeästi epäreilua. Edelleen luovutan nopeasti voimakkaiden persoonien edessä ja minut saa nopeasti lukkoon töksäyttelyllä ja jyräävällä asenteella. Olen oppinut paljon pitämään puoliani, mutta siinä matkan varrella on tullut seistyä kyllä ihan liian monta kertaa tuppisuuna ja kestetty asiatonta kohtelua. Se on kumma, että muita kyllä puolustan nopeasti, mutta jotenkin itseäni en ole osannut, enkä vielä täysin nytkään osaa.
Edelleenkään en lähde huutokilpailuihin ja valitsen taisteluni tarkkaan. En pidä tarpeettomilta tuntuvista konflikteista ja välillä se tarkoittaa alistumista, ja tiedän, ettei se ole aina oikein itseni kannalta. Se aiheuttaa helposti itsensä soimaamista siitä, ettei vain osannut sanoa vastaan vaikka se olisi oikeasti ollut ihan paikallaan. Mutta sitten päästään olennaisiin kysymyksiin, tiedän menneeni tässä jo paljon eteenpäin, joten jos vahvistaisin itseäni kertaheitolla, se vaikuttaisi dominopalikkaefektin tavoin myös muihin asioihin. Jos olisin voimakkaampi, olisinko oppinut kuulemaan muita tavalla, jonka nyt koen osaavani? Toisin sanoen, kokemani asiat ovat muovanneet minusta minut vahvuuksineni ja heikkouksineni, ja jos muuttaisin jotain, olisi mahdotonta sanoa mitä lopputulos olisi.
Enpä siis taida osata vastata tähän yksiselitteisesti. Kysymys on vaikea, ja vastaus riippuu katsontakannasta. Ehkäpä siis helpompi pysyä keveissä asioissa ja mainita tietenkin se lottovoitto, joka olisi aika jees. Mutta ensin varmaan täytyisi alkaa lottoamaan…
