Kiitos tuhannesti kaikista kysymyksistä, joita esititte! Koska osa niistä tarvitsee vähän pidemmän vastauksen, jaan ne muutamaan postaukseen. Mikäli vielä tule spontaanisti jotain uutta mieleen, jonon jatkoksi voi toki vielä heittää kysymyksiä ja toiveita!
KYSYMYS 1: Onko valintoja, joita menneisyydessä olisit toivonut tekeväsi toisin, valinnut vaikka kokonaan eri polun? Mikä on se the thing, suuri asia, joka on tehnyt sinusta juuri sinut, sen, joka olet tänä päivänä? Entä tahtoisitko muuttaa tuon asian?
Lapsuus väistämättä määrittää polkuani ja kehitystäni paljon (kenelläpä ei) sekä veljen kehitysvamman vaikutus perhedynamiikkaan, mutta ne luonnollisesti eivät luonnolisesti lukeudu omiin valintoihin vaan olosuhteisiin. Olen toki silloin tällöin miettinyt, että jos olisi ollut ns. turvallisempi ja tasapainoisempi lapsuus, miten eri tavoin elämäni olisi jalostunut ja ennen kaikkea, jos voisin, vaihtaisinko siihen. Jälkimmäiseen en osaa sanoa, varmasti tasoittaisi monia kokemuksia, mutta toisaalta, kaikesta on seurannut myös paljon hyvää kun olen oppinut kanavoimaan kokemuksia.
Tuskin omaisin tällaista herkkyyttä kuulla ja nähdä ihmisiä, lukea tilanteita ja aistia eri tunnetiloja jos olisin elänyt lapsuuden, jossa voisin ensisijaisesti keskittyä itseeni, en jatkuvaan muiden tuulien ja tuentarpeen huomioimiseen. Lisäksi en ota asioita itsestään selvänä ja sopeudun nopeasti. Ehkä se olisi vaikeampaa jos elämä olisi ollut mutkattomampaa? Toisaalta, itsetuntoni olisi ehkä rakentunut vahvemmaksi, omakuva kauniimmaksi ja saattaisin olla sosiaalisesti rohkeampi ja nopeammin auki. Luottaisin helpommin, ehkä olisin jopa jollain tapaa sinisilmäisempi. Mikään kääntöpuolista(kaan) ei kuitenkaan ole kiveen kirjoitettu ominaisuus, vaan niitä voi harjoittaa ja haalia niitä tukevia kokemuksia.
Kun puhutaan selkeästi omista valinnoista, mieleeni nousee heti kolme erityisen merkityksellistä.
Ensimmäinen oli havahtuminen 18-vuotiaana siihen, etten voi vaikuttaa menneeseen, mutta tulevaisuuteen voin. Päätin olla jumittumatta lapsuuden kokemuksiin ja tein valinnan keskittyä niihin asioihin, joille voin tehdä jotain ja päätin pyrkiä ulos murehtimisesta ja huolehtimisesta. Aloin elää ja kehittää itseäni ihmiseksi, jollainen en ollut ollut, mutta jollainen haluaisin olla. Siitä päätöksestä pidän edelleen kiinni.
Toinen oli valinta lähteä Malesiaan vaihtoon. Se oli silloin aralle ja ujolle parikymppiselle iso päätös, mutta jollain tapaa herätti eloon. Huomasin, että pärjään. Opin, ettei elämä muualla ole sen ihmeellisempää – hyvällä tavalla. Niinpä vieraan ja erilaisen arjen tai elämän pelkoa ei ole. Se aika myös rohkaisi matkustamaan ja ymmärsin, että pärjään uusissa tilanteissa. Olen aina kokenut kaipuuta lähteä, mutta aika Malesiassa herätti matkustamisen halun liekkeihin. Huomasin, kuinka paljon vielä on kaikkea, mistä en tiedä yhtään mitään, mutta kuinka suuri tiedon ja kokemusten janoni on. Aika Malesiassa myös tuntemaan vapautta, vapautta menneestä ja vapautta itsestä, siitä minäkuvasta, jonka itselle oli vuosien varrella ankarasti muodostanut.
Kolmas oli terapian aloittaminen 26-vuotiaana. Vasta silloin jätin menneisyyden haamut taakse ja oli vapauttavaa, kuinka pystyin katkomaan siteitä menneisiin. Itselle tärkeää oli hakeutua terapiaan mahdollisimman ajoissa, tausta-ajatuksena, etten halua heittää elämästäni enää yhtään vuotta menneessä elämässä tapahtuneiden taakkojen kantamiseen jos voin tehdä asioille jotain. Ajattelin, että siitä pahimmassa tapauksessa seuraa vaillinaisena eletty elämä tai jopa katkeroituminen, joten parasta, mitä itselle saatoin tehdä, oli tehdä matka itseen jo mahdollisimman varhain.
Se oli itsellä selkeä käännekohta, jonka huomasivat myös läheiset. Olin toki työstänyt asioita jo pitkälle itse, mutta jotkut asiat silti laahasivat tahtomatta mielessä mukana, mutta terapia katkoi kahleita ja vapautti. Se sai myös aikaan ison muutoksen, tavallaan dominopalikkaefektin. Irtisanouduin, erosin, muutin, matkustin. Löysin ihanaa tasapainoa ja hyvää oloa itseni kanssa, tiettyä rauhaa ja ennen kaikkea kykyä olla enemmän läsnä hetkissä. Toki työstettävää on vielä paljon, mutta se kuuluu elämään ja haluankin pitää halusta kehittyä kiinni. Ehkä jossain vaiheessa hakeudun taas vastaavan palvelun äärelle katsomaan, mitä uutta voisin nykyisestä minästäni oppia ja miten jalostaa omaa ajattelua ja elämää, mutta tällä hetkellä koen omaavani riittävästi työkaluja lähitulevaan.
Mitään näistä en muuttaisi. Lapsuudesta kiinnostaisi nähdä toinen versio, mutta keskityn spekulaation sijaan mieluummin asioihin, joihin voin vaikuttaa, joten sitä on turha edes ajatuksissa elää uudelleen kuvitteellisilla skenaarioilla. Suurta polun valintaa taas en ole koskaan tehnyt, jos ei lasketa asennetta elämää ja itseä kohtaan, vaan olen viitoittanut matkaa koko ajan ja ajattelen, että voin aina tarvittaessa muuttaa suuntaa. Toki olen miettinyt, miten toisenlainen elämä olisi vaikuttanut uravalintoihin, pari-/ystävyyssuhteisiin ja ihan jo vaikka ajatuksiini mahdollisesta perheestä tai käsitykseeni rakkaudesta. Mutta kun en voi tietää, tuntuu turhalta jossitella.
Kuva otettu Woolenberrylle, kuvaaja Ilona Savitie.
KYSYMYS 2: Jos olisit miljonääri, eikä tarvitsisi miettiä elämän taloudellisia puolia, millaista elämää eläisit, millä tavoin se eroaisi nykyisestä?
Olen viime vuosina pyrkinyt tekemään valintoja, joita ei ohjaisi ensisijaisesti raha vaan muut motivaatiot, mutta toki ei voi kieltää, että tarvitsen elääkseni rahaa eli siten myös työtä, joka vastaa siihenkin tarpeeseen. En ole siunattu tilanteella, jossa olisi merkityksetöntä mitä kuukaudessa tililleni tulee. Tietyn pisteen jälkeen sillä tuskin olisi mainittavasti väliä, mutta näin keskivertona työssä käyvänä on väistämätöntä, että tulot yltävät kattamaan ainakin kriittisimmät asiat asumisesta ruokaan ja laskuihin.
Toisin sanoen, jos rahaa ei tarvitsisi ajatella niin varmasti asuisin vähän eri tavoin (joskaan en mitenkään mainittavasti isommin, viihdyn kompakteissa tiloissa), matkustaisin ehdottomasti enemmän, nykyistä kauemmaksi ja kauemmin – se toki limittyisi myös vapaa-ajan määrään eikä vain rahaan.
Lisäksi keskittäisin enemmän aikaa luovaan toimintaan, jonkinlaiseen taideitseilmaisuun, jossa ei ole välttämätöntä olla nopeasti tuloksellinen. Sellaiseen toimintaan, jossa luovuus saa sen tarvitseman tilan ilman kiirettä tai painetta. Toki olen huomannut, että olen ylipäätään vahvimmillani sellaisissa asioissa, mikä tarkoittaa, että yritän löytää sitä polkua ja tilaa työssäni. Mutta tietenkin, eihän se ihan sama ole, sillä työ tuo mukanaan väistämättä tuloksellisuuden pakon ja myös tietyt toiminnan raamit.
Toisin sanoen, suuren rahasumman ilmestyessä tilille elämä ei menisi risaiseksi ja kaikki muuttuisi, mutta ehdottomasti muistaisin rahalla läheisiä, ottaisin vapautta nykyistä enemmän ja haalisin lisää sellaisia elämyksiä, mitkä tällä hetkellä yhden hengen taloudessa elävän ei vain käytännössä ole kovin helppo toteuttaa. Toisin sanoen, panostaisin elämyksiin, kokemuksiin ja ihmissuhteisiin materian sijaan kuten nytkin, mutta varmastikin nykyistä suuremmalla rahallisella panoksella.
