Mansikoita, blogiystäviä ja Kumman kaa

Yli kuusi vuotta sitten aloittaessani blogin, aloitin sen kaikessa hiljaisuudessa, yksin ja omassa rauhassa. Kaiken kaikkiaan se tuntui omalle luonteelleni sopivalta harrastukselta, noinhan juuri asioita tykkäsin tehdä. Samalla kommentit toivat elämääni pitkään kaivattua pientä vuorovaikutusta, kuitenkin edelleen itselle turvallisesti ja sopivasti etäältä. Paljon on tultu siitä eteenpäin, niin oman mielen sisällä kuin blogirintamallakin. Bloggaus on muuttanut muotoaan entistä sosiaalisemmaksi, jos niin haluaa, ja blogi onkin vaikuttanut isosti omaan sosiaaliseen elämään, tai oikeastaan, se on tuonut sitä. Olen viihtynyt aina yksin ja viihdyn edelleen, johtuen ehkä osin siitä, että oikeastaan kaikki ystäväni ovat tulleet elämääni vasta aikuisiällä ja moni blogin kautta, siitäkin huolimatta, että olen huono ystävystymään ja sanotaan, ettei ystävystyminen enää aikuisiällä ole kovin helppoa. Toistaalta taas se on itselle nyt ylipäätään edes mahdollista, toisin kuin lapsena, jolloin olin niin ujo ja arka, että sain vain tyytyä unelmoimaan seurasta.

Olen kasvanut itse vuosien saatossa valtavasti, halunnut pyristellä pois tietyistä asioista ja rooleista, lapsuuden leimoista. Samalla olen halunnut oppia olemaan avoimempi pysyen kuitenkin rehellisenä itselle. Olen käyttänyt aikaa tunnistaakseni omat näkymättömät rajat, eritellyt vaikuttavia tekijöitä ja pyrkinyt kokeilemaan jäätä aina vähän niiden rajojen ulkopuolella, edeten pikkuhiljaa ja siten samalla kehittyen, ollen kuitenkin koko ajan uskollinen sisimmälleni. Se on tehnyt hyvää ja taakse päin katsoessa sen huomaa, olen kehittynyt paljon. Silti on myönnettävä, että olen edelleen valtavan otettu kun joku tulee juttelemaan, itse kun olen usein vieläkin liian ujo tehdäkseni aloitteen vaikka kontaktin ottamisen opettelu onkin työnalla. Siksi on aivan ihanaa kun on ollut niitä, jotka ovat nykäisseet hihasta ja sanoneet, että mitäs jos mentäisiin yhdessä tai istahdettaisiin kahville. Se on tuntunut itselle hurjan isolta, vaikka monille muille onkin ihan arkista.

Erilaiset tilaisuudet ovat tarjonneet otollisen paikan prepata sosiaalisia taitoja ja se on ollut myös osasyy, miksi olen mennyt moneen paikkaan vaikka vatsaa saattaa kouristella ensin hillittömästi ja tekee mieli pakittaa viime hetkellä. Olen halunnut haastaa itseni, oppia olemaan ihmisten kanssa ja ennen kaikkea, oppia saamaan siitä irti. Olen vahvasti uskonut, että tämä on yksi niistä asioista, missä voi oppia ja kehittyä. En ole halunnut viettää koko loppuelämää jännittäen joka ikistä tilannetta, jossa on uusia ihmisiä, punastellen paniikissa tai mennen lukkoon kun pitää avata suu. Ihmisjoukosta en osaa vielä nauttia, mutta olen oppinut iloitsemaan seurasta ja ohittamaan jännitystä (hullunkurisesti saan yhtenään kuulla, että näytän niin itsevarmalta, vaikka todellisuudessa arastelen edelleen kontaktia tuntemattomiin). Ja ennen kaikkea, olen niin onnellinen niistä kaikista ihmisistä, joita elämääni on tullut enkä pysty olemaan ihmettelemättä, että mitä olen tehnyt oikein, että he ovat siinä ja tahtovat nähdä minua (ja vieläpä uudelleen!). Se tuntuu hyvältä ja kannustaa jatkamaan kehitystyötä itseni kanssa, olemaan rohkeampi.

Tällä aikamoisella aasinsillalla haluan palata viime viikonloppuun ja aivan erityiseen blogitilaisuuten liudalla ihania uusia tuttavuuksia sekä ripauksella vanhoja rakkaita ystäviä. Kaikki se sai taas miettimään itseä, omia ihmissuhteita sekä ajattelun ja käytöksen tottumuksia, siitä kai pitkä ja rönsyilevä alustus. Shoe Loverin Ansku, jonka valloittavaa luontevuutta, avoimuutta ja positiivisuutta en voi muuta kuin kadehtia – ihminen, josta taitaa olla mahdotonta olla pitämättä, oli tehnyt valtavan työn ja koonnut kasaan joukon bloggareita. Yhteistyö järvinäkymällä varustetun Sokos Hotel Vaakunan kanssa Hämeenlinnassa takasi mielettömät puitteet ja oli Ansku kasannut paikalle myös edustusta niin asusteiden, hiusten kuin hyvinvoinninkin maailmasta. Ja tiedättekö ketkä meillä oli kunnia tavata? Kumman kaa voimakaksikko Anne ja Ellu, eli Heli Sutela ja Minna Koskela – yhtä valloittavia luonnossa kuin ruudussakin!

Minäkin uskaltauduin hakemaan omistuskirjoituksen upouuteen sarjan hengelle uskolliseen Anne & Ellu Lomamatkalla -sarjakuvateokseen ja saattaapa olla, että myös te ihanat lukijat tulitte muistetuiksi Helin ja Minnan kohdatessa – pysykää siis kuulolla, jos uutuuskirja houkuttaa! :) Heli hehkutti lyömättömänä kauneusvinkkinään Sveitsistä tilattavaa Ice mask -tuotetta, joka on jäänyt kummittelevaan mieleeni. Mikä ihmeen taikatuote mahtaakaan olla kyseessä? Pakko sukeltaa googlen maailman tekemään selvitystyötä!

Kauneusvarikon tiimi loihti pikakampauksia ja itsekin istahdin tuoliin letitettäväksi! Kampaus vilahtikin jo sunnuntain postauksessa Kaisan Kukan pienen kukkataideteoksen kera. On ollut ihan hassua katsella kuvia itsestä uudessa kampauksessa, omiin silmiin se näyttää jotenkin niin erilaiselta ja onhan se nyt erilainen! Olen ilmeisesti niin tottunut olemaan aina hiukset auki, että on vaikeuksia nähdä itseään tyystin erityylisessä somassa lettikampauksessa. Upea kampaus ja ihan vimpan päälle tehty ollakseen pikakampaus! Silti myönnettävä on, ettei se kaikkein omimman tuntuinen look, mutta toisaalta, siihenhän tällaiset tilanteet ovat parhaita, uuden kokeiluun ja leikittelyyn! Niinpä hehkuinkin siitä kunniasta, että sai hiuksiinsa ammattilaisen luomuksen, jollaiseen ei ikinä itse pystyisi. Mutta mitäpä te sanotte?

Aika lensi ihan huimaa vauhtia ja päivään mahtui paljon, myös kurkistus Vaakunan upouuteen sviittiin, jonka Teuvo Loman on suunnitellut vapailla käsillä. Tykkäsin! Hauskan leikkisä, mutta silti harmoninen – en panisi pahakseni yöpymistä hauskan kohokuvioisen seinän äärellä, katsellen samalla kaunista järvimaisemaa!