Naapuri aloitti viikonloppuremontoinnin aikaisin, niinpä itsekin kömmin peiton alta poikkeuksellisen ajoissa ja keitin täyden pressopannullisen kahvia päästäkseni käyntiin.
Olen jokaisena tämän viikon yönä nähnyt painajaisia, mikä on poikkeuksellista itselle. Joskus se ei ollut, on ollut pitkiäkin ajanjaksoja elämässäni kun olen lähes pelännyt mennyt mennä nukkumaan omien unien todentuntuisuuden takia. Sellaista ei ole ollut enää vuosikausiin, suuret elämänmuutokset laukaisivat jotenkin senkin asian ja aloin nukkumaan levollisemmin. Edelleen olen huonouninen ja nukahtaminen voi olla hyvin vaikeaa, mutta painajaisia näen (tai muistan nähneeni) todella harvoin. Siksi tämä reilu viikko on ollut poikkeuksellista aikaa.
Totta kai olen analysoinut alitajuntani kummituksia. Ehkä siihen vaikuttaa äidin joutuminen takaisin sairaalaan pari viikkoa sitten. Tällä kertaa selvittiin vähemmällä, mutta kesällä vellonut huoli hyökkäsi iholle. Lisäksi näin alkuvuonna mieleen on hiipinyt työpohdinnat, pidän todella monista tällä hetkellä töissä käynnissä olleista projekteista, mutta samalla on alkanut kaipaamaan uusia lähitavoitteita. Mitä osaamista erityisesti haluaisin kehittää ja millaista työarkea haluan viettää vaikkapa ensi vuonna?
Niin, ja sitten suhde. Kun viikko sitten tiedustelin ystävältäni, mitkä hän näkee kohdallani blogiani ajatellen erityisen kiinnostaviksi teemoiksi, esiin nousi ihmissuhteet sekä tyyli. Jälkimmäisestä en tiedä miten siitä osaisin kirjoittaa tai puhua, kuvat ehkä kertovat enemmän. Ensimmäisestä taas saattaisin osata, mutta en tiedä haluanko. Ihmissuhteissa kun on se aspekti, että vaikka miten valitsisin sanani, ne kertovat aina myös toisesta. Sellaisesta, joka ei valinnut päätymistä kaikille avoimiin teksteihin. Ja sitä yksityisyyden oikeutta haluan kunnioittaa.
En muista kerroinko joskus, mutta itselle herätys oli blogin alkuaikojen suhde. Ensimmäisinä blogivuosinahan kerroin huomattavasti avoimemmin suhteeseenkin liitännäisistä asioista. En koskaan paljastanut kasvoja tai tunnistettavia yksityiskohtia, mutta kerroin sanoin enemmän.
Se suhde päättyi ja toinen osapuoli tapasi naisen, joka sattui olemaan blogini pitkäaikainen lukija. Linkki tietenkin kävi ilmi nopeasti ja käytännössä uutta suhdetta alkoi varjostaa vertailu siihen, millainen uusi kumppani kuvitteli meidän suhteen blogin perusteella olleen. Suhde lopulta kariutui, mutta myös pysäytti ajattelemaan, että olen tahtomattani avoimuudellani kertonut myös toisen elämää.
Tietenkin, toisella olisi ollut milloin tahansa oikeus ja mahdollisuus sanoa, ettei sitä halua, mutta sen jälkeen olen jotenkin omavaltaisesti suojellut myöhempiä kumppaneitani. Heillä on oikeus siihen, että he kertovat suhteestaan minuun muille haluamallaan tavalla, ei niin, että minä kerron heidän puolestaan. Maailma kun on pieni, aina löytyy joku linkki ja joku kuitenkin tunnistaa. Siksi aihe on hankala. Mielelläni kirjoittaisin enemmän, koen ihmissuhteet äärimmäisen kiinnostaviksi aiheiksi, mutta kaikkein tärkeimmäksi koen silti antaa oikeuden yksityisyyteen myös tulevaisuuden suhteen.
Mutta sivupolun kautta takaisin alkuun. Ehkä alitajunta on myös työstänyt suhdetta, tai siihen liittyviä pelkoja. Matka oli ihana, viikon sen jälkeen hypin seinille, sitten taas rauhoituin. Huomaisin, ettei se ollut sitä vain oman pääni sisällä. Sen jälkeen asiat ovat olleet paremmin ja yli kahden vuoden jälkeen on löytynyt uudenlainen taso. Pysähdyn säännöllisesti miettimään, että ihanko totta kaikkien näiden kuukausien jälkeen nyt ollaan tässä näin. Se tuntuu absurdilta, odottamattomalta. Samalla ihanalta, mutta hetkittäin myös pelottavalta. Olotila on uusi, mielen täytyy prosessoida. Koska helppouden tunne on vielä niin uusi, siihen ei myöskään osaa vielä luottaa ja ikään kuin pelkää sen katoavan. Menee hetki tottuessa uuteen, pureskellessa sitä hämmentävää tunnetta, että yhtäkkiä, kaikki tuntuu jotenkin mukavalle, mutkattomalle. Että voisiko se olla tällaistä myös tästä eteenpäin, uskaltaisiko siihen luottaa? Ehkä niiden ajatusten takia, tai ehkä noiden kaikkien edellä mainittujen asioiden takia, uniani ovat kiusanneet menetykset ja niiden mitä mielikuvituksellisimmat uhat.
Mutta tämän aamuisen ajatusvyöryn jälkeen toivotan kaikille ihanaa viikonloppua, omaani kuuluu tuon edellisen kappaleen päähenkilön seurassa viipyilyä taas hetken näkemistauon jälkeen. Aika kivaa!
