Koti on ihana asia, etenkin meidän uusi koti, jonne tänään töiden jälkeen suuntasimme. Mittailimme, mietimme ja katselimme ikkunasta avautuvaa syysmaisemaa. Kulmat tuntuivat kotoisilta, tutuilta. Ovia koristivat sydämet ja sisäpiha oli kalustettu kauniiksi. Tänne on hyvä asettua.
Haalean harmaanvihreä kotiovemme näyttää kutsuvalta ja vanha 20-luvun lopulla rakennettu kerrostalo huokuu tunnelmaa, juuri sellaista, jota rakastan. Kotimme leveät ikkunalaudat ovat kuin tehty tunnelmointiin ja kauniisti laitettu keittiö kutsuu kokkaamaan. Liikaa tilaa siinä ei ole, mutta onneksi on mielikuvitusta. Maalipalasetkin loksahtivat paikoilleen ja seinät saivat mielikuvissa jo värit, vaikka todellisuudessa se taitaa vaatia vähän enemmän työtä kuin ensin ajattelimme. Mutta mikäpä siinä, maalaus on palkitsevaa puuhaa, käden jäljen näkeminen ihanaa ja tekeminen tuo kodikkuutta.
Kamera tosin taisi vielä vähän arastella, se kun ei tuntunut taipuvan yhteistyöhön sitten millään ja kaksintaistelussa sitä vastaan minä luovutin. Ei siis asukuvia, tässä nimittäin ainoat poiminnot, jotka eivät olleet täyttä pikselimössöä.
