Ihan kuin olisin tuntevinani kevään jo ulkona, kuulisin lintujen laulavan aamulla ikkunan takana ja auringon paistavan astetta intensiivisemmin. Vai onko se vain tämä vapaus, joka tunteen saa aikaan? Joka tapauksessa, olen nauttinut valosta (ja myös siitä vapaudesta) valtavasti, on uskomattoman ihanaa olla päiväsaikaan liikkeellä ja imeä itseensä aurinkoa. Vaikka ei olisi yhtään tavatonta, jos talvi pitäisi pintaansa vielä parikin kuukautta, niin silti oma mieli etsii jo kevään merkkejä.
Näinä vapaapäivinä olen pukeutunut tylsästi, tai hädintuskin pukeutunut, mutta pienillä jutuilla on ollut hauska piristää, niinpä käsipuolessa on keikkunut tiuhaan Furlan herkullisen violetti laukku, joka saa pirteydellään ihanasti huomiota osakseen. Ilmeisesti muutkin ovat kyllästyneet mustaan, ja tumman talviasun kyljessä se todella onkin varsinainen väripilkku! Kynsissä taas on tällä viikolla ollut etupäässä kesäisin käyttämäni Kure Bazaarin Caicos – ihana syvä turkoosi. Niin, ja tietenkin ranteessa on ilostuttanut Daniel Wellingtonin kello ja koruissa silmäkarkkina uudet ruusukultaiset. Iloa on pienet arjen piristeet; kirkkaat värit, kauniit korut, aurinko ja keväinen mieliala.