Kirjoitin vuoden alussa taipumuksestani keloidiarpiin ja niiden hoidosta. Tiedän, että tämä perinnöllinen taipumus koskee vain pientä prosenttia, mutta koska itse olen kokenut samaistuttavan käytännöntason informaation hoidosta melko vähäiseksi, päädyin jatkopostaukseen.
Sappileikkauksen jälkeinen arpi on mietityttänyt ja myös oireillut, joten päädyin näyttämään sitä plastiikkakirurgille Siluettiin. Hyvä että kävin, sillä keskustelu antoi käytännön tasolla enemmän kuin yksikään lukemani nettiteksti. Tosin ei hyviä uutisia, kirurgi totesi useampaankin otteeseen, että kyseessä on pirullinen taipumus. Tiedän, niin on. Hoitovaihtoehtoja on vähän ja avainasemassa on reagointi haavan ollessa vielä aktiivinen.
Jos joskus saisin jälkikasvua, olisi tämä kuulemma sellainen taipumus, joka kannattaisi ottaa heti huomioon lapsen ruhjoessa itseään ja ennen kaikkea olla ottamatta turhia riskejä esimerkiksi rei’ittämällä korvia lapsena (vähän kauaskantoista omalla kohdalla, mutta muille taipuvaisille tiedoksi). Kirurgin mukaan yleisesti ottaen riskialtteimmat kohdat keloidin syntyyn ovat olkapäät, kaula ja dekoltee – rinnat eivät juurikaan. Kuulemma dekolteella lepäävä luomeni on juuri riskialueella, eikä sitä kannata poistaa esteettisin perustein tai lopputulos voi olla vielä pahempi.
Keloidin kasvu
Keloidiarpi voi kasvaa niin kauan kuin se on aktiivinen, ja pahimmissa tapauksissa arpikudos kasvaa kohtuuttoman suureksi kovaksi möykyksi. Sappileikkauksen jälkeinen arpi on tosiaan alkanut kasvattaa keloidia, jota olen yrittänyt hillitä Mepiform-silikonisidoksella ja silikonigeelillä, mutta en yhtäjaksoisesti. Tavallinen arpi on aktiivinen alle vuoden, mutta keloidiarpeen sama ei päde, niinpä omakin arpi on edelleen aktiivinen. Sen tietää siitä, että arpi kutisee, punoittaa ja tuntuu kovalle. Tällöin se on edelleen kasvuvaiheessa, ja reagointi on oleellisessa osassa lopputuloksen kannalta.
Kehittyneen keloidin hoidot ovat vähissä. Suurissa tai muuten häiritsevissä keloideissa paras vaihtoehto saattaa olla korjausleikkaus tai jopa ihon siirto, pienemmissä voi kokeilla kortisonihoitoa, mutta sekään ei ole riskitön (ja lisäksi hintavaa). Siksi Siluetin plastiikkakirurgi suosittelikin reagoimaan vielä kun keloidini on pieni ja hallittavissa, ja jatkamaan kotihoitoa vielä. Lopullista tilannetta voi arvioida kun arpi on rauhoittunut ja näkee, millaiseksi se jää.
Keloidin kotihoito
Kirurgin mukaan jo aiemminkin käyttämäni Mepiform-laastari on paras vaihtoehto aktiivisen arven rauhoittamiseen ja kasvun pysäyttämiseen. Aiempaan väljään ohjeistukseen nähden sain nyt tarkennusta siihen, että laastarin tulisi ulottua vähintään puoli senttiä arven rajojen ulkopuolelle joka suuntaan, eli olen tähän asti leikannut lapun ihan liian pieneksi yrittäessäni säästellä hintavaa laastarilevyä.
Lisäksi laastarin tulee olla haavan päällä 22-24 tuntia vuorokaudessa viikon jokaisena päivänä, näin lähes vuosi leikkauksen jälkeen vielä ainakin kolme kuukautta eteenpäin, mutta mahdollisesti vielä puolisen vuotta. Aktiivinen vaihe on saatu pysäytettyä kun punoitus ja kutina lakkaa, sekä se pehmenee. Kun arpi on ollut tässä tilassa kuukauden, voi laastareista luopua, mutta mikäli oireet palaavat, tulee hoito aloittaa uudelleen. Yhden laastaripalan pitäisi kestää käyttöä noin viikon verran, mutta itse olen huomannut, että viitisen päivää on realistisempi kun suihkussa käy päivittäin. Muutaman päivän jälkeen tarttumapinta on jo selvästi vähissä ja lopulta laastari lähtee liikkeelle jo lähes itsestään.
Haavan hoidon tehostaminen tuntuu uuvuttavalta etenkin näin kesää vasten, mutta ymmärrän riskit jos en sitä tee. Näin ollen tämä on kuitenkin isossa mittakaavassa huomattavasti järkevämpi vaihtoehto kuin antaa olla, jälkihoito on vaikeampaa ja ennen kaikkea kalliimpaa. Mielenkiintoista nähdä, minkä verran aikaa menee, että leikkaushaava rauhoittuu.
