Kolmatta remonttiviikkoa voinee kuvailla ensisijaisesti valintojen viikoksi, tai ehkä enemmän valintojen taustatyön viikoksi. havahduin siihen, että on pakko alkaa tekemään konkreettisia valintoja pintamateriaalien suhteen, sillä ne vaikuttavat myös valintoihin työmäärässä, ja ennakointi on avainasemassa niin toimitusaikojen kuin ammattilaisten varaamisen suhteen.
Kolmas remonttiviikko piti sisällään siis mm. seuraavaa:
1. Tutustuin intensiivisesti eri lattiamateriaaleihin. Edeltävällä viikolla tilasin kotiin näytteitä, mutta mikään ei kolahtanut riittävästi, joten oli jatkettava etsintöjä. Tosin materiaalien tunnustelu ja mallailu auttoi ymmärtämään niiden eroja. Aloin jo aiemmin kallistua siihen, että koska en saa perinteistä lautalattiaa, seuraavaksi paras vaihtoehto on laadukas parkettilattia. Selvittelin eroja kelluvan kiinnityksen ja liimauksen välillä tullen siihen tulokseen, että jälkimmäinen on lähimpänä toivomaani lopputulosta. Viestittelin puumateriaalimyyjän kanssa ja poikkesin Parkettilattiat Salmessa Pakilassa, jolle täytyy antaa täysi kymppi myymäläpalvelusta, sain valtavasti infoa ja ihanan vastaanoton.
2. Samalle viikolle osui myös remontin aloituskatselmus isännöintitoimiston puolesta ja se käytännössä tarkoitti sitä, että remontin pystyi konkreettisesti aloittamaan. Taloyhtiön puolesta on melkoisesti huomioitavia asioita, mutta yritän ajatella sen hyvänä asian, se vain tarkoittaa, että vanhalla arvotalolla on väliä ja tarkat speksit takaavat sen, että arvo kokonaisuutena säilyy.
3. Aloituskatselmuksen takapakki oli se, etten suoriltaan saanut lupaa keittiön viereisen väliseinän purkuun. Isännöitsijä halusi rakennesuunnittelijan arvion, niinpä tein etäkonsultaation, jonka tuloksena suunnittelija ei voinut antaa varmuutta sille, että ei olisi kantava. Niin kauan kuin varmuutta ei ole, turvallisuussyistä seinää on kohdeltava kuin se olisi kantava, mikä aiheutti ison päänvaivan siitä, miten jatkaa. Jättääkö vai purkaako.
4. Kun vihdoin sain vihreää valoa aloittamiselle, poistin ensitöikseni päähuoneesta laminaattilattiat ja listat. Myös parvi käytiin viikonloppuna hakemassa. Laitoin parven Toriin (samoin kuin eteisen kenkätelineen) viitteellä annetaan irrottajalle, ja yllättävää kyllä, sille olisi ollut useampiakin ottajia. Kävipä helposti eroon pääsy!
5. Havahduin siihen, että kylpyhuoneremonttia on alettava suunnitella jo samalla. Palasin Pinterestiin kylppäri-inspistä selamaan ja pyysin tarjouksen ystävän suosittelemasta kylppärifirmasta (josta tuli tarjous tänään, ja voin paljastaa, koko märkätilaremontin hinta ihan perusvalinnoilla oli suurin piirtein sama kuin koko remontille ajattelemani budjetti, joten ei, se ei missään tapauksessa ole valintani) saadakseni vähän perspektiiviä hinnoitteluun ja tarjontaan. En jaksa uskoa, että tässäkään päädyn valmiiseen pakettiin, mutta tutustuminen valikoimaan auttaa vertailussa ja ymmärtämään sen, että missä kohtaa voi säästää ja missä kannattaa panostaa.
6. Ylipäätään käytin paljon aikaa suunnittelutyöhön. Selvitin materiaalien eroja, mietin eteisratkaisua, tutkin kylpyhuonelaattoja ja kävin hakemassa lisää seinävärimalleja. Vähänlaisesti on vielä valintoja lyöty lukkoon, mutta tuntuu, että koko ajan olen lähempänä niitä, mikä tietenkin on tärkeintä.