Eilisestä asuntopostauksesta muistui mieleen tämän postauksen kuvat ja kyseinen tammikuinen päivä. Tuosta torstaista Brasserie Kämpin iltapäiväteellä on kulunut tänään tarkalleen kolme kuukautta, ja vain pari tuntia ennen iltapäiväteelle menoa olin puhunut pankin kanssa ja saanut vihreää valoa asuntolainahakemukselleni. Seuraavana päivänä olin lähdössä Wieniin ja vaikka sää oli yksi niistä tammikuun marraskuusta muistuttaneita synkistä ja sateisista, olin pelkkää aurinkoa sisäisesti. Nämä kuvat ovat jääneet roikkumaan, sillä näinä aikoina Kämpin iltapäiväteestä puhuminen ei oikein ole tuntunut ajankohtaiselta, mutta eilisen postauksen imussa tuntui ihan hyvältä muistella vielä kyseistä iltapäivää. Paljon tosin on siitä muuttunut.
Viime yönä nukuin levottomasti. Eilen kirjoitetun postauksen jälkeen asuntoasiat vyöryivät päälle ja tunsin turhautumista, mutta pitäisi vain muistuttaa itseä siitä, miltä tuntui kun ylipäätään ajatus omasta asunnosta realisoitui. Se tuntui odottamattomalta ja ihanalta. Silloin tunsin tehneeni juuri oikeita valintoja, sittemmin kevään aikana tunsin tehneeni pari virheliikettä. Mutta ehkä pitäisi ajatella, että on vain liikkeitä, jotka johtavat eteenpäin ja ovat osa matkaa, eikä niinkään antaa niille virheen leimaa, sillä mistäs sen voi lopulta tietää.
Kämpin iltapäivätee minulle ja äidilleni oli joulunajan lahja ystävältäni, siltä, josta taannoin kirjoitin. Tai oikeastaan lahja oli vähän enemmän äidilleni kuin minulle, mutta nautimme siitä molemmat. Silti lahja tuntui tarpeettoman isolta, ja oikeastaan lahjan suunta olisi pitänyt olla päinvastainen, niin paljon tukea koen saaneeni ystävältä. Olen se crazy ex -joka kyselee paniikissa whatsappissa, voiko viiveellä tukehtua ja luulee kuolevansa kitalakeen liimautuneeseen salaatinlehteen, kyselee työ- ja asuntoasioita ja ihan vaan unohtuu oman päänsä sisälle niin, että ilmeisesti välillä täytyy tarkistaa elossa oleminen.
Kämpin iltapäiväteellä olen käynyt pariin otteeseen joskus vuosia, vuosia sitten. Se on klassikko ja takuutoimiva edelleen. Hinta on korkea, mutta toisaalta rahoilleen saa vastinetta ja kokemus on kokonaisvaltainen. Miljöö on ylellinen ja iltapäiväteen herkkutorni täynnä pieniä maukkaita taideteoksia. Kokonaisuus on mitoitettu juuri oikein, kaikkea jaksaa maistaa ja tulee täyteen, mutta välttyy ylensyönniltä.
Iltapäiväteekokonaisuutta on tarjolla kasvisvaihtoehtona, jonka otimme molemmat äidin kanssa, helpompi niin. Supermaukas kokonaisuus! Lisäksi katettu terassi oli sateessakin tunnelmallinen paikka. Maisemissa oli kansainvälistä tuntua ja hetken saattoi kuvitella olevansa jossain Keski-Euroopan suuressa kaupungissa. Ainoa yllättävä miinus tuli palvelusta. Alkuun kaikki toimi moitteetta, mutta puolivälissä tarjoilijoiden vaihtuessa yhtäkkiä kaikki palvelu katosi ja lopulta jouduimme jopa laskua odottaa useiden huitomisten ja katsekontaktiyritysten saattelemana yli parikymmentä minuuttia, kunnes lopulta kävelin tiskille selvittämään asiaa. Hieman hämmentynyttä jälkimakua lukuun ottamatta kuitenkin kiva yhteinen hetki.
