Mikä sää! Mikä juhla! Vieraan silmiin kaikki loksahti täydellisesti paikoilleen eilen. Sää oli kaunis, hääpari upea, Suomenlinnan alkusyksyn tunnelma romanttinen ja tila täydellinen intiimeihin juhliin. Oli ilo olla vieraana, jakamassa tärkeää päivää. Pidän häistä, ja edellisestä kerrasta onkin aikaa. Oikeastaan nykyisessä elämänvaiheessa hääbuumit ovat olleet ja menneet kauan sitten, viimeisimmät juhlat ovat pikemminkin olleet nimiäisiä ja kastejuhlia, ja niiden vuosien takaisten häiden erojakin on jo ehtinyt tulla vastaan. Niinpä nautin suuresti päästessäni kokemaan pitkästä aikaa hääjuhlat, onnelliset, iloiset ja ihan hääparin oloiset.
Sinällään on vähän hassua, kuinka paljon pidän häistä, sillä ne eivät kuitenkaan limity ongelmitta oman elämän arvoihin. Äitini kysyikin taannoin varovaisesti, saako vielä kokea hääni. Toivottuja lapsenlapsia tuskin tulee, joten ymmärrän häiden ajattelun realistisemmaksi. Eikä se ole poissuljettua, en ole häitä vastaan tai niiden puolella. Olen monia häätraditioita vastaan, monen niistä sukupuoliroolit, naisen asema erityisesti, ja uskomukset eivät vain istu omaan ideologiaan. En kuulu kirkkoon, en voisi kuvitellakaan, että minut luovutettaisiin kumppanilleni tai käyttäisin huntua. Olisin edes symbolisesti mieheltä miehelle vaihdettavaa neitseellistä omaisuutta. Puhumattakaan monien hääleikkien irvokkuudesta ja rooleja ruokkivasta otteesta. Nautin siis vain vieraana olemisesta, sillä jokaisella hääparilla on oikeus juhlia tavallaan, vaikka perinteiden tykityksellä.
Todennäköisesti naimisiin meno olisi itselle enemmän virallinen sopimus ja juhla epävirallisen rento. Ei siis kirkkohäitä tai viittauksia perinteisiin rooleihin tai tapoihin. Kaaso olisi ehkä todennäköisemmin bestman, jos sellaista edes olisi. Huomioiden myös kuinka pienen joukon ihmisiä läheisesti tunnen, ja kuinka huonosti olen sukuuni tekemisissä, kutsuttaviakin olisi vain kourallinen omalta puolelta. Tiedä edes, haluaisinko omaa isääni paikalle. Joten kun äitini haaveilee häistäni, ajatuksissa ei taida olla se, mitä se todellisuudessa olisi, muodollisuudet maistraatissa ja rento illanvietto läheisten kanssa. Ei kauniiksi pussitettuja hääkarkkeja tai näyttävää kakkua. Juhlien valokeilassa olo ei muutenkaan tunnu omalle ja rahallekin keksisin toisenlaista käyttöä. Toki häät ovat kahden juhla, joten yhtä tärkeää olisi kuulla ja huomioida, mitä kumppani haluaa, löytää välimaasto niistä.
Mutta parasta häissä on juuri se, että ne kuuluvat lopulta parille itselleen. Siksi kai nautinkin niistä niin paljon, saan nähdä pilkahduksia erilaisista tavoista ja haluista julistaa sekä juhlistaa siviilisäädyn muutosta. Ehkä on myös ihan vain kiva kokea välillisesti jotain sellaista, mitä tietää, ettei oma elämä tule todennäköisesti sisältämään. Häät on romanttinen tarina, päivä täynnä iloa ja onnea, jota on ihana seurata – etenkin kun suhtautuminen omaan elämään ja parisuhdeodotuksiin on enemmän arkirealismia. Omat mahdolliset valintani eivät siis estä nauttimasta muiden valinnoista ja jakamasta iloa niistä. Niinpä erityisen ihana hääjuhla eilen, ja mikä onni olikaan saada olla mukana!
Bonusta oli tietenkin se, että sai kaikkien näiden koronakuukausien jälkeen vaihtaa kotivaatteet kauniimpaan asuun ja pukeutua ihanaan juhlamekkoon. Jaksoin jopa kuukausien tauon jälkeen kihartaa hiuksia ja meikkiinkin panostin asteen arkea enemmän. Kaikki sellainenkin on välillä aika kivaa, ja tuo vielä lisää erityislaatuisuuden tuntua jo valmiiksi erityiseen päivään.
Juhlamekko: Bubbleroom Panthea dress / Laukku: Coccinelle / Korkokengät: Vincci