Elämäni pyörii hiusten ympärillä, tai pikemminkin niiden kasvun vahtaamisen. Eivätkä ne tunnu kasvavan. Miljoona vuotta (ei en liioittele) on edessä aikaa siihen, että ne ovat taas pitkät, mutta siihen asti täytyy vain jatkaa sen vaalimista mitä on ja yrittää elää nykyisten nysien kanssa. Onneksi on Peili ja Giau, ne tekevät ihmeitä.
Edellinen kertani Giaun käsittelyssä oli kesän alussa ja ehdin jo laskemaan päiviä viime viikkoiseen Peilin tuoliin istahtamiseen. Jotain hyvää tosin oli venähtäneestä tyvikasvustakin, ainakin se todisti sen, että ne hiukset oikeasti kasvavat myös minulla, eikä vain muilla. Olen surullinen, ja hetkittäin toivotonkin, siitä miten paljon matkaa on vielä edessä, mutta yritän iloita pienistä asioista. Kuten vaikka siitä, että siitä kun pääsin eroon sinettipidennyksistä on nyt reilu vuosi, mikä tarkoittaa, että uutta hiusta on jo selvästi päässyt kasvamaan sellaiset 10-15 senttiä. Hiukset siis tuntuvat jo merkittävästi tuuheammilta eritoten tyvestä, ja kun ponnarin kietaisee päätä myöten ihan ylös, tuntuu se jo oikeasti suhteellisen paksulta, siltä, miltä hiukseni aikoinaan löysälläkin ponnarilla tuntuivat.
Kesän säälittävää reuhkaani katseltuani vakuutuin siitä, että latvaa on pakko tasata reilusti vaikka kipeää tekisi. Niinpä sitä lyhennettiinkin sellaiset nelisen senttiä, eivätkä hiukseni ole koskaan olleet näin lyhyet. Tasaus tuntui välittömästi, hyvässä tuuheus ja pahassa lyhyys, mutta kyllä se kokonaisuudessaan on paljon parempi näin. Takana on edelleen lovi sinettien katkomien hiusten myötä, joten tiedän, etten voi vielä ajatella, että nyt suunta olisi vain pidemmäksi, vielä täytyy leikata.
Teemme kuitenkin latvan tasauksen osissa, sillä kokeneena Giau epäili, että kerralla lyhennys olisi liian kova pala minulle. Hyvä että uskoin, paljon parempi näin, sillä tämäkin jo tuntui vaikka olin ehtinyt henkisesti tulevaan valmistautua. Ensi kerralla ehkä olen valmis menettämään vielä viimeiset sentit siihen, että tukka on edestä ja takaa yhtä pitkä (huomioimatta tietenkin sitä kaikkea puolipituudessa olevaa seassa kasvavaa hiusta). Pärjäisin kyllä varmasti tässäkin pituudessa, jos hiukset olisivat normipaksuiseni ja tasaiset, mutta kohtahan ne kai ovat. Sitten kasvatan ja kasvatan, kunnes saan ne takaisin pitkiksi. Edessä on siis vielä älytön urakka, jota sorrun joskus miettimään, mutta yleensä yritän ajatella projektia vuosi kerrallaan (älyttömän pitkä aika sekin).
Tämäkin pituus on kyllä hauska, mutta haasteena on se, että mitta vaatii laittamista, ja minä en ole järin hyvä siinä. Minulle hiukset ovat sitä paremmat, mitä vähemmän niille tarvitsee tehdä. Tässä kampauksessa alla on ollut rullat kohottamassa, ja tällaisena voisin ihan hyvin kaupungilla kulkeakin, mutta arvatkaa vain jaksanko hiuksia rullailla muuta kuin korkeintaan kerran kuussa? Yleensä rutiinini on luokkaa wash & go (plus toki ne miljoonat hoitotökötit ja öljyt latvoihin sekä pituuteen siinä lomassa). Mutta kohta on ehkä aika opetella uusia tapoja laittaa hiusta. Kun pituus on tästä vähän parempi, kestää se kivasti loivan kiharan tai jonkun muun rennon surffilookin, jonka uskoisin kykeneväni toteuttamaan pikaiseen arkiaamuina. Se hetki ei ole kaukana, että luovun pidennyksistä kokonaan, ja voi että, ette tiedäkään miten odotan sitä.
Väri on taas huippukiva, niin paljon freeshimpi kuin mitä kesä jätti jälkeensä. Kaiken kaikkiaan olen oikein erittäin tyytyväinen, ja se mihin en ole tyytyväinen, niin sille mikään muu kuin aika ei voi mitään.
Täällä teksti klipsipidennyksistä.
