Jo viime vuoden puolella poikettiin Bella-blogien tyttöjen kanssa käsinevalmistaja Hestran putiikissa Kluuvikadulla, joka osoittautui olevan varsinainen taivas kaltaiselleni asustehullulle. En tosin ymmärrä, miten olen onnistunut ohittamaan niin keskeisellä paikalla olevan liikkeen, sillä olin autuaan tietämätön sen olemassa olosta ennen kutsun saapumista. Ehkä olen sivuuttanut sen oletettavasti liian kalliina tai mielessäni yhdistänyt merkin liikaa urheiluun ja ulkoiluun? Ilta putiikissa oli kuitenkin silmiä avaava kokemus, ja opin valtavasti siitä, miten laadukkat hanskat valmistuvat sekä ymmärsin, että kaikki lähtee tarpeesta. Oikeasti on oleellista, jopa ihan kaupunkihanskoissa, mihin tarkoitukseen ne hankkii ja mitä niiltä toivoo, niinpä tässäkin asiassa kannattaa pistäytyä ammattilaisen pakeilla! Hestralla on valtava valikoima käsineitä urheiluun ja ulkoiluun, joten ei alkumielikuvani täysin perätön ollut, mutta yhtä valtava oli kaupunkikäsinepuolikin, jonka äärellä sitten illan iloisena vietinkin.

hestra 5hestra 4hestra finlandhestra 3

Vierailun aikana opin, että Hestra on jo vuonna 1936 perustettu perheyritys, joka edelleen kulkee suvussa työllistäen tällä hetkellä Magnussonien perheen neljättä sukupolvea, ja edelleen käsineiden suunnittelu ja kehitystyö tehdään samalla paikkakunnalla kuin pian 80 vuotta sitten. Valikoima on vuosien saatossa toki laajentunut ja nykyisellään Hestran valikoiman voi helposti uskoa vastaavan mihin tahansa tarpeeseen, visuaalisuudesta vaativiin olosuhteisiin. Mutta kuten ehkä arvaatte, omat tarpeeni keskittyvät siihen ensimmäiseen, mitä nyt toki kylmäkammoisena tahdon pitää itseni pääkaupunkiseudun viimoissakin lämpimänä. Hestan suunnittelun pohjana on laatu ja käyttökohde, ja nahat saadaan elintarviketeollisuuden sivutuotteena.

Valikoiman ohella myös hhintojen suhteen koin yllätyksen, kauniit kaupunkihanskat saa jo alta 50 euron, mutta toki hintahaitari on laaja ja nousee myös vaatimusten kohotessa, riippuen yksityiskohdista, nahasta ja vuorista (jotka kaupunkikäsineissä ovat pääsääntöisesti joko villaa tai silkkiä). Joka tapauksessa, omaan makuun ja tarpeeseen saisi käsineet helposti alle 100 eurolla, mikä on itselleni aikalailla kipuraja. Paljon yli sen tuskin uskaltaisin maksaa, sillä kuitenkin unohdan ne jossain vaiheessa jonnekin, kuten kävi viime talvena lempparikäsineideni kanssa. ;)

hestra helsinki 2hestra 7hestra 2Mitä valikoimaan tulee, se todella oli häkellyttävä – käsineitä löytyi liikkeestä kaikissa väreissä ja ihanin yksityiskohdin, ja hyllyjen alta pilkistävät laatikot kätkivät sisäänsä yhä lisää värivaihtoehtoja eri malleista. Sain valkata putiikista käsineet mukaani ja tuskailin ikuisuuden hyllyjen äärellä, en siksi, etten olisi löytänyt mieleisiä, vaan löysin yksinkertaisesti niin monet ihanat. Olin myyty kauniiden konjakkiin taittuvien välikausikäsineiden äärellä, ihastuin villaa ja nahkaa yhdisteleviin ja huumannuin ihanilla ruseteilla varustettuihin, mutta loppujen lopuksi järki voitti ja valkkasin ne, joita olin jo etukäteen nettisivuilta katsonut, talvikelpoiset ruskea puolipitkät käsineet. Eikä valinta ole kaduttanut, ne ovat nimittäin lämmittäneet ihanasti pakkasilla ja värinä ruskea taas sopii ihan kaikkeen, ollen kuitenkin vähän kiinnostavampi kuin perusmusta. Tajusin vierailun aikana sen, kuinka vähän loppujen lopuksi hyödynnän käsineitä asusteina, ne ovat enemmänkin vain pelkkä lämmike, vaikka juuri käsineillä saisi tuotua asuihin yllättävän paljon twistiä. Vaikkapa kirkasväriset käsineet tumman talviunivormun rinnalla tekisivät ihmeitä yleisimeelle ja vangitsisivat katseen aivan varmasti!

Kiitos putiikkikuvien lainasta Elsa / Oi Mutsi Mutsi! Ruskeat nahkakäsineet saatu Hestralta.

Katso myös nämä