Georgia teki vaikutuksen ja on jäänyt hyvällä tavalla viipyilemään mieleen sekä itsellä että miehellä. Se eksyy tiuhaan myös puheisiin ja yhteiseksi tavaksi on muodostunut bongailla sieltä täältä Georgiasta muistuttavia asioita.
Myös usea ulkopuolinen on saanut kuulla vuolaat suositukseni kohteesta, viimeksi perjantaina. Eikä georgialainen viini tai ruokakaan ole unohtunut maasta puhuttaessa. Kesän reissuilla yllätti, miten vahvasti georgialainen keittiö näkyi matkoilla, esimerkiksi Kiovassa ja Moldovassa. Testaamatta on vielä Helsingin georgialaiset ravintolat, mutta niidenkin aika tulee. Oikeastaan tuolta toukokuiselta reissusta jäi pieniä asioita arkeen jollain tapaa elämään, kuten vaikka juomat.
Olemme molemmat miehen kanssa enemmän kuivien viinien ystäviä, mutta Georgiassa ihastuimme yllätykseksemme paikallisiin punaviineihin, jotka olivat pääsääntöisesti melko makeita. Tosin sellaisella kivalla tavalla, eli olemalla raikkaan marjaisia ja jopa hauskalla tavalla vähän mehumaisia. Ei siis paksuja ja tanniinisia. Siksi innolla palattuamme silmäilimme Alkon georgialaisten viinien tarjontaa, huomaten pettymykseksi sen melko suppeaksi. Pari viikkoa sitten kokeilimme yhtä, punaista Tbilvino Saperavia, joka sai molemmat irvistämään. Juotavaa, mutta ei millään tapaa ilahduttavaa. Yllättävän kuiva ja maultaan jotenkin karhea. Voi sitä, jolle se on ensikosketus maan viineihin. Tai toki makuja on monia.
Onneksi toin matkalta mukana viinin, jota olen säästellyt läpi kesän aina eiliseen asti, jolloin sattumien kautta päädyimme viettämään miehen kanssa georgialaista iltaa.
Kaikki alkoi kun viikolla bongasin Yhteishyvän uutiskirjeestä hatsapurin reseptin, tuon ihanan georgialaisen pitsamaisen veneenmuotoisen juustoleipäsen ohjeen. Naurahdimme miehen kanssa Georgia-osumalle (niitä kun on tuntunut nyt osuvan reiteillemme hämmentävän monta), mutta lähinnä huomioksi tarkoitettu resepti jäi viipyilemään takaraivoon. Kun raskaan viikon jälkeen ajattelimme viettää rauhallista koti-iltaa kokaten, nousi hatsapuri lähes yhteen ääneen esiin. Löysimme hieman perinteisestä versiosta mukaillun reseptin ja muistin kotoa löytyneen matkamuistoviinin, georgialaisen Badagoni Red Fourin, joka oli juuri niin hyvää kuin kaikki reissullakin nautitut viinit.
Mies toi mukanaan Borjomia, georgialaista kivennäisvettä, johon on kesän aikana hurahtanut. Tuota hieman rikkivivahteista vettä tuli juotua myös matkalla ja yllätyimme löydettyämme sitä ensin Virosta ja sitten satunnaisista marketeista Helsingistä. Sittemmin on selvinnyt, että Borjomille löytyy myös meiltä omaa fanikuntaa ja edullisemmalla juomaa voi ostaa Helsingin virolaisista marketeista.
Niinpä menumme täydentyi Borjomilla.
Ensikertalaisuuteen nähden hatsapuri onnistui hyvin. Jos tekisi uudelleen, pohja saisi olla kaulittu vielä ohuemmaksi ja juustoa ehkä hieman vähemmän. Yrtit tekivät kivan lisän, erityisesti timjami sopi kokonaisuuteen loistavasti. Hatsapurimme on hieman mukailtu, mutta alkuperäinen ohje löytyy täältä.
Täyteläinen ruoka, viinilasilliset ja kiireinen viikko tekivät tehtävänsä, nukahdimme elokuvan äärelle jo yhdeltätoista ja nukuimme aina aamukymmeneen. Huikeat yhdentoista tunnin yöunet ovat harvinaista ylellisyyttä. Puhumattakaan sängyssä viipyilystä aina iltapäiväviiteen asti. Nousimme aamupalalle joskus alkuiltapäivästä vain palataksemme takaisin katsomaan kesken jääneen Capoten loppuun ja jatkamaan yhdessä mytyssä sängyssä makoilua.
Teki hyvää ja tuli tarpeeseen. Ajatus ei vieläkään kulje ihan kunnolla ja energia on hukassa, mutta on tunne, että vuorokauden levon jälkeen huomenna sunnuntaina saisi jo jotain tehtyäkin. Ehkä, toivottavasti.
