Georgian pääkaupunki Tbilisi on yhdistelmä eri tavoin kiinnostavia alueita. On historiallinen vanhakaupunki vanhoine kylpylöineen ja katetuilla koristeellisilla parvekkeilla varusteituin puuhuviloin. Sitten on kansainvälinen Rustaveli Avenue kahviloineen, puistoineen, ketjuliikkein ja tärkein kaupunginrakennuksin. Joen toisella puolella löytyy niin neuvostohenkisiä alueita kuin rauhallisia eurooppalaistyylisiä kaupunkikortteleita. Sitten on Fabrika, Tbilisin luova sydän.
Kaupunkimaisema muuttui kiinnostavalla tavalla kun suuntasimme Fabrikaan. Aloitimme Tbilisin päärautatieaseman kolkoista neuvostohenkisistä kulmista, nappasimme mukaan perinteisin menetelmin valmistetut täyteläiset kahvit ja kävelimme läpi torikortteleiden aina stadionille. Kujimme hiljaisen harmaan Dinamo Arenan ympäri, jonka alla yöaikaan sykkii Tbilisin vaihtoehtoiset klubit. Siinä vaiheessa ei vielä osaisi ajatella, millainen urbaani keidas avautuu muutaman korttelin päästä.
Jatkoimme matkaa joen suuntaa mukaillen. Ensin eurooppalaishenkisten kauniiden matalien kerrostalojen valloittamaa vehreää katua pitkin ja poiketen sivuun ohi pienen kirkon. Ei aikaakaan kun katukuvaan ilmestyy punatiiliset vanhat tehdaskorttelit yhtä aikaa värikkään katutaiteen kanssa. Mitä lähemmäs Fabrikan sisäänkäyntiä saapui, sitä ylemmäs seinää grafititaide kurotteli.
Fabrika (8 Ninoshvili Str.) on pieni alue, mutta sitäkin monimerkityksellisempi paikka. Se on uusi kerros Tbilisin historiassa, jossa vanhoihin rakenteisiin yhdistyy modernit tavoitteet.
Toinen sellainen paikka on Café Gallery joen toisella puolella, rouhea baari, jollaisen voisi kuvitella bongaavansa Viron Telliskivestä. Konservatiivisessa Tbilisissä Fabrikan ja Café Galleryn kaltaisten paikkojen olemassa olossa on ehkä kuitenkin enemmän radikaaliutta kuin trendikkyyttä. Maassa, jossa vähemmistöryhmien tilanne on vielä kyseenalainen, sen kaltaisilla alueilla kuin Fabrika suuri merkitys, vaikka se matkailijalle helposti näyttäytyykin instagram-kelpoisena visuaalisena hipsterikeitaana.
Ei mennyt kuin päivä paluustamme kun paikallisuutiset kertoivat ratsiasta Café Galleryyn, jossa vain muutama ilta aiemmin olimme istuneet oluella. Tapahtuma sai aikaan kadun täyttäneen rauhallisen mielenilmauksen nuorten kaupunkilaisten noustessa sankoin joukoin Rustaveli Avenuelle aivan hotellimme nurkilla. Se lienee omalla tavallaan osoitus siitä, kuinka georgialainen nuori sukupolvi uskaltaa ottaa kantaa ja haluaa ravistaa rakenteita kohti modernimpaa maailmaa.
Fabrika on valloittanut vanhan ompelutehtaan korttelit 70-lukua henkivällä sisustuksellaan ja muuttanut sen monipuoliseksi urbaanin elämän keskukseksi. Tiloista löytyy niin hostelli kuin lukuisia ravintoloita ja paikallisia putiikkeja. Lisäksi alue tarjoaa työtiloja, gallerioita ja rennon olohuonemaisen sisäpihan, joka taipuu tarpeiden mukaan niin kirppiksiin kuin ulkoilmatapahtumiin. Alueella uusi kohtaa vanhan monella tasolla. Katutaide pureutuu vanhan tehdasrakenuksen seiniin ja neuvostohenkisten yksityiskohtien taakse kätkeytyy avarakatseisuutta painottava alue, joka symbolisoi uudistumista.
Oleellinen osa kokonaisuutta on kansainvälistä henkeä paikalle tuova Fabrika Hostel, joka vaikuttaa suositulta majoituspaikalta. Jos siis mielii saada oman huoneen, eikä vain sänkypaikkaa, kannattaa varaus tehdä ajoissa.
Hostellin aula on yksityiskohtien valtaama yleinen tila, jonka sohviin ovat arkipäivänä upottautuneet etätyötä tekevät ja satunnaiset enteilevää sadetta mukaviin nojatuoleihin paenneet. Tilan nurkassa säihkyy pienen baarin vaaleapunainen valotaulu, ja kevätkaudelle tyypillinen sadekuuro tarjoaa loistavan syyn napata iltapäivädrinkit ja jäädä hetkeksi loikoilemaan sohville hioen loppureissupäivän suunnitelmaa.
Vain pari tuntia aiemmin istuimme yhdessä sisäpihan kahvila-ravintoloista ja kävimme keskustelua paikallisen kanssa, joka oli tunnistanut kielemme. Varovaisesti hymyillen tuo pörröisen koiran omistanut lähes ikäisemme mies kertoi opiskelleensa Tbilisin yliopistossa suomea vuoden. Yliopisto oli kuulemma kannustanut eksoottisiin kielivalintoihin ja hän oli päätynyt suomenkieleen. Vuosi kieliopintoja oli kuitenkin saanut aikaan tunteen, ettei opiskelu kanna hedelmää ja kieli on liian vaikea oppia etäältä. Tänä päivänä ainoa suomenkielen sana, jonka hän enää spontaanisti muisti oli puhelin. Pienen kiinnostavan dialogin lisäksi saimme vinkit ravintolan kasvisruokiin ja taltutimme keskipäivän nälän grillivartailla ja raikkailla aperoleilla.
Levykauppa, paperitavarakauppa, ompelimo ja vintagevaateputiikki, sisustustavaraliike ja keramiikka-ateljee. Ravintolarivistöä vastapäisellä puolella tehdasrakennuksen kivijalassa seisoo toinen toistaan kiinnostavampia putiikkeja, joista jokainen oli niin kiinnostavasti sisustettu, ettei poikkeamista voinut vastustaa. Keramiikka-ateljeessa valmistui paikallisia saviastioita sekä -esineitä, pienen kissapesueen kulkiessa jaloissa. Etualan putiikista nappasin kotiin viemisiksi lautaset huokeaan hintaan. Mies sukelsi levykauppaan ja yhdessä unohduimme paperitarvikeputiikkiin selailemaan kauniita kirjoja, postereita ja valokuvia, ostaen molemmat itsellemme pienet matkamuistot.
Fabrikan tunnelmassa oli sellaista rentoutta, että iltapäivä kului liiankin nopeasti ihan vain haahuillessa, istuskellessa ja uusia kiinnostavia yksityiskohtia jatkuvasti löytäen. Sisäpihan yllä kulkee valovanat ja värikkäät lippurivit, jotka syttynevät hämärän saapuessa. Paikka herännee toisella tavalla eloon illan saapuessa, mutta päivävisiitti tarjoaa rauhallisen mahdollisuuden sukeltaa alueen tarjontaan.
Kun sade ei lopulta ottanut laantuakseen, nappasimme hostellin edestä olemattoman hintaisen taksin ja palasimme hotelliin, suunnaten myöhemmin illalla aiemmin mainittuun Café Galleryyn ja seuraavana päivänä Bakuun.
