Kaupallisessa yhteistyössä Very Nicen kanssa.
Farkkuelämäni alkoi sinisistä suoran mallisista klassikkofarkuista, mukavista, mutta ehdottomasti ei liian tyköistuvista. Niitä käytin aina, yhdistettynä joko collegehuppariin tai neuleeseen. Elettiin 90-lukua ja sitä se oli siihen aikaan, ainakin meillä, muutamalla perusvaatteella pärjäsi hyvin koko kouluvuoden.
Sitten teini-ikä muutti vartaloa ja yhtäkkiä farkut eivät enää tuntuneetkaan hyville. Lantio leveni, vartalo naisellistui ja tuntui, ettei ne aiemmin tutulta tuntuneet farkkumallit enää istuneetkaan yhtään. Olo oli epävarma, vartalo ei tuntunut omalle. Vaihdoin hameeseen, tai oikeastaan housu-hameeseen (palaakohan sekin muoti taas jossain vaiheessa?), vaikka moni muu jatkoi farkuissaan ja onkin löytänyt niistä itselleen luottovaatteen.
Kului oikeastaan aika kauan, ennen kuin taas palasin farkkuihin. Se taisi tapahtua varovaisesti joskus parinkympin kynnyksellä, jatko-opintoihin ja työelämään siirtyessä. Pitäydyin tumman sinisessä, mutta löysin kapeat lahkeet. Tuskailin tosin edelleen matalien vyötäröiden kanssa.
Lantioni on leveä suhteessa vyötäröön, vaikkei se noin yleisellä mittapuulla olekaan leveä, ja selkäni on pitkä, mikä teki farkkushoppailusta tuskaa. Oikeastaan siinä vaiheessa taisin luulla, että kaikki farkut ovat lantiomallisia ja väärään kohtaan nousevia, ja siten ei vain yksinkertaisesti omaan kroppaan istuvia.
Siitä on tultu paljon matkaa ja monia sovituksia eteenpäin. Pillifarkkutrendi loksautti lopulta jotain kohdilleen. Kun löysin korkeavyötäröiset farkut ja vaihdoin sinisen syvään mustaan, tunsin ensimmäistä kertaa aikuisiällä olevani oikeastaan ihan sinut farkuissa. Kunhan vain onnistuin kaivamaan kiven alta ne itselle mittasuhteiltaan sopivat. Usein en onnistunut, tai jaksanut kahlata läpi vaihtoehtoja, joten pitäydyin mieluummin tutussa ja turvallisessa, eli hameessa.
Tätä kirjoittaessa tosin pysähdyin miettimään, kuinka ajaton ja iätön asia klassiset farkut oikeataan ovatkaan, ja veikkaan, että tapaani monelle suomalaiselle niillä on paikkansa ja roolinsa arjessa. Jollekin elämänvaiheittain tai kausittain, kuten itsellä, toisille taas osa viikoittaista pukeutumista.
Uusi Very Nice
Voimakkaan punaiset huulet ja niiden sisään painettu teksti: Very Nice. Nimi kuulostaa monista tutulle, logo ehkä näyttää uudelle.
Kyseessä on 70-luvulla perustetun keiteleläisen yrityksen farkkubrändi, jota alettiin valmistaa Lee Cooperin rinnalla 80-luvulla. Tuolloin se elikin kulta-aikaansa ja valmistus rullasi kotiseuduillaan. Siitä se onkin ehkä monelle oman ikäpolveni edustajalle tuttu. Lama-aika vaikutti myös farkkutehtaaseen, mutta viisaat ja välttämättömät muutokset nostivat yrityksen pinnalle ja juuri nyt Very Nice tekee uutta tulemista. Siksi siis uusi brändi-ilmekin, punaiset pusuhuulet. Mutta se on vain pintaa, uudistumisessa on lähdetty paljon syvemmältä. Ovathan markkinatkin muuttuneet, ja oikeastaan ne ovat juuri nyt täydelliset Very Nicen kaltaiselle lähellä vastuullisesti tuotetulle farkkubrändille.
Farkkujen valmistusprosessi värjäyksineen ja kulutuksineen kaikkineen voi olla äärimmäisen kuormittava ympäristölle, siksi Very Nicen omistajat ovat pysähtyneet miettimään, laskemaan ja karsimaan – joskaan ei laadusta. Laman vaikutuksesta valmistus jouduttiin siirtämään pois Suomesta, mutta toisin kuin monella muulla brändillä, se siirtyi vain 300 kilometrin päähän, Viron Volgaan. Siellä edelleen seisoo kokonaan oma tehdas, joka edelleenkin valmistaa kaikki Suomessa suunnitellut farkkumallit. Kuulemma tehtaasta löytyy pitkän linjan työntekijöitä, onpa jollain tullut jo 40 työvuottakin täyteen!
Jeans for every booty
Syitä itselle lähteä mukaan yhteistyöhön Very Nicen kanssa löytyi useita. Näin farkkunirsona kolahti tavoite siitä, että heidän valikoimastaan löytyisi farkut joka kropalle. Kokovalikoima onkin laaja ja malleja löytyy useita. Tämä näkyy myös yhteistyötahoissa. Pidän siitä, että erilaisuus näkyy aidosti.
Nyt tosin Very Nice elää vielä murroskautta. Uudistus ei koske vain brändi-ilmettä ja hienoja sloganeita, vaan se koskee myös farkkumalleja – ne halutaan tuoda tähän päivään. Nyt vielä monista Very Nicen farkuista löytyy strassikirjailuja ja sen sellaisia pieniä yksityiskohtia, jotka eivät ehkä ole modernin nuoren aikuisen mieleen, mutta tarjolle on tulossa entistä enemmän klassisia malleja. Sellaisia ajattomia käyttöä ja katsetta kestäviä. Very Nicella kuunnellaankin tiiviisti toiveita, joihin voidaan tulevien kausien suunnittelussa vastata.
Vastuullisuudella kuluttajien koteihin
Kolmantena, joskaan ei vähäisimpänä, tärkeänä syynä on vastuullisuus. Very Nicen farkut tuotetaan lähellä omassa tehtaassa, jossa on Pohjois-Euroopan suurin farkkupesula. Siksikin on tärkeää, että tehdään vastuullisia valintoja isossa kuvassa. Tämä tarkoittaa sitä, että myös yhteistyökumppaneiden vaaditaan noudattava tarkkaa eettistä säännöstöä ja lapsityövoiman käyttö missään vaiheessa on ehdottomasti kielletty.
Lisäksi ympäristölainsäädäntö otetaan huomioon raaka-aineissa, kemikaalivalinnoissa sekä työmenetelmissä, ja valmistuksessa noudatetaan eurooppalaista REACH-kemikaaliasetusta. Tehtaassa on panostettu uusiin ja ekologisiin teknologioihin, mikä vähentää esimerkiksi veden kulutusta farkkujen pesuprosessissa ja farkkujen valkaisuun käytetään ympäristöystävällistä ainetta. Farkkujen valmistus voi oikeasti olla todella ympäristöä ja työntekijöitä kuormittavaa, joten nämä eivät ole vähäpätöisiä asioita.
Uudelle ilmeellä ja vastuullisemmalla valmistuksella uskon, että Very Nice iskee juuri oikeaan kohtaan ja aikaan. Tälle on kysyntää, ja on hienoa, että niinkin arkipäiväisen asian kuin farkkujen parempi vaihtoehto tulee ihan läheltä ja vieläpä kohtuuhintaan. Esimerkiksi itsellä on parit Very Nicen farkut, joiden myyntihinta jää alle 100 euron.
Mustat pillifarkut on must
Tästä päästäänkin valitsemiini farkkuihin. Kun kerroin toiveistani Very Nicelle oli lista aika selkeä: tiukat pillilahkeet, korkea vyötärö, mustat, ei blingblingiä. Sovitin muutamia eri malleja, mutta oikeasti tiesin jo rekkiä selatessani, että oma valintani on Legging-malli. Mutta ei pidä säikähtää sanaa legging. Trust me, nämä eivät siis ole legginsit vaan ihan farkut. Eli eivät edes sellaiset jegginsit, joissa farkut on ommeltu kiinni ja materiaali menettää muotonsa hetikohta. Nämä vain ovat tyköistuvat, kapeat ja älyttömän mukavat. Ihan taatusti materialtaan mukavimmat farkut, mitä olen käyttänyt. Nämä olisivat muuten täydelliset, mutta vyötärö saisi olla omaan makuun korkeampi (näissä siis on perusvyötärökorkeus). Juuri nyt Very Nicella ei ollut omassa koossa korkeavyötäröistä mustaa pilliä, mutta pistin toiveen eteenpäin, jos vaikka ensi keväänä sellaiset jo löytyisi. Niinpä päädyin näihin muilta osin kriteerit täyttäviin.
Kakkosfarkuiksi valitsin vähän yllärivedon, tummansinisen Pirre Bootcut -mallin. En näe niitä talvifarkkuina, toisin kuin näitä kuvissakin näkyviä mustia, vaan ehdottomasti sitten kesäkäytössä boheemin puseron kanssa. Bootcut-malli on itse asiassa yllättävänkin imarteleva, etenkin kun lahkeiden antaa mennä kunnolla pitkiksi. Leggingissä valitsin tuumakoon 26/30, sillä pidän siitä, että tiukat lahkeet jäävät selvästi nilkkapituisiksi. Bootcut-mallissa taas 32 oli passeli pituus, eli ei hiponut maata, mutta laskeutui hieman jalkaterää kohti. Jos palloilee kahden koon värillä, suosittelen ottamaan pienemmän, mielestäni mallit olivat hieman tavallista väljemmät.
Mustalle oli selvästi synkkänä marraskuuna kysyntää, kuten ryhmäkuvasta näkyy, kaikki päädyimme mustiin. Mutta kuten kroppammekin, jokainen koki eri farkkumallin omakseen. Itsellä on tosiaan Legging-malli, Annalla (vasen reuna) Pirre Bootcut, Monalla (keskellä) Caramel ja Elsalla Carat. Joten vaikka nopeasti katsottuna näyttää yhtenevälle, jokaisella mallilla on oma muotokielensä ja mittasuhteensa.
Pakko näin lopuksi vielä kiittää tästä harmaasta kuvausiltapäivästä. Olipa huippujengi kasassa ja omakin julkisella paikalla kuvattavana olon hermoilu (kyllä, näin 11 blogivuoden jälkeen edelleen vieroksun sitä) jäi taka-alalle!
Kuvat: Maarit Vaahteranoksa
