Huh, mikä viikko! Blogi on jäänyt ihan vahingossa hunningolle. Se ei ollut missään tapauksessa tarkoitus, mutta kuten Instagramia seuranneet ovat ehkä huomanneet, tällä viikolla tapahtui isosti ja nopeasti asuntorintamalla. Budjetin korottaminen muutti tilannetta ja yhtäkkiä tiistaina löysin itseni näytöstä ja perjantaina luin uudelleen ja uudelleen viestiä, joka kertoi myyjän hyväksyneen ostotarjoukseni. Ei kai siis ihme, että ajatukset ovat olleet nyt ihan vain yhdessä aiheessa: asumisessa.
Olen yrittänyt sisäistää asiaa ja ihan huvittaa, kuinka vauhdilla asiat sitten tapahtuivat kun alkoi tapahtumaan. Toki asia ei vielä ole taputeltu. Vaadin kaupan toteutumiseen kosteusmittausta, ja mahdollinen epätoivottu tulos oikeuttaa kaupan purkuun. Niinpä ensimmäinen askel on ensi tiistaina kosteusmittaus (onneksi tulokset tulevat nopeasti), sitten seuraa kauppakirjojen kirjoitus (jos siis kosteusmittaustulos on ok) ja kesäkuun alussa asunto on jo minun. Tai siis tavallaan on, 14 päivän lunastusoikeus tarkoittaa sitä, että kahteen viikkoon ei ole mitään järkeä vielä tehdä asunnon kanssa yhtään mitään muuta kuin odottaa, että aika umpeutuu. Eli tavallaan vasta kesäkuun puolessa välissä voi tuulettaa, että etsintä on ohi!
Todennäköisesti kaikki menee hyvin, mutta noh, siihen ei kannata suotta tuudittautua, joten asia kerrallaan. Mutta sitten jos ja kun asiat etenevät toivotulla tavalla, alkaa vimmattu remppakuvio. Ensimmäisenä teetän asbestikartoituksen, jonka pohjalta teen suunnitelman ja katson, mihin nyt on varaa ja mitä myöhemmin. Tavoitetila on, että mahdollisimman paljon pystyisi toteuttamaan kesä- ja heinäkuiden aikana, mutta vähintään on pakko ainakin lattiat ja mielellään myös keittiö. Asunto siis vaatii remontin kauttaaltaan, mutta onneksi tilanne ei ole paha, joten hätätapauksessa sen pystyy tekemään osissa. Mutta niin, tässä siis selitys blogihiljaisuuteen.
Blogin suhteen tämä tarkoittaa myös sitä, että tulevien kuukausien näkyväksi aiheeksi nousee tuttujen kuvioiden rinnalla myös remppa ja asunnon laittaminen kodiksi. Sisustusjuttuja toivotaan vuodesta toiseen, joten kaikille kärsivällisesti odotelleille, nyt niitä sitten vihdoin tulee!
Mutta aloitetaan siitä ensimmäisestä askeleesta, eli kosteusmittauksesta ja katsotaan lisää sitten.
Denimmekko: Vero Moda / Nilkkurit: Nine West / Laukku: MoiMoi