Sininen nahkahame ja raitapaita

Voihan pikkujoulukausi. Kello huitelee iltaseitsemää, enkä ole saanut tänään yhtään mitään tehtyä. Haahuilen edelleen yöpaidassa ja aamukahvikin on juomatta, mutta siitä tuskin kannattaa enää haaveilla. Eilisillan pikkujoulut ystävien kesken olivat hauskat ja pitkälle venähtäneet, mutta todella ovat kostautuneet tänään. Toisaalta, kai ihan täysi lököilypäivä silloin tällöin tekee ihan hyvää, vaikka vähän harmittaakin, ettei muutamia päivälle … Lue lisää

Polkadot-mekko ja korilaukku

Viimeiset pari viikkoa reissun jälkeen ovat olleet vähän kummat. On ollut valtava kaipuu takaisin matkoille, olen viettänyt paljon aikaa yksin ja kokenut outouden tunnetta siitä, että hetken olet tiiviisti toisen kanssa ja sitten yhtäkkiä ihan itseksesi. Lisäksi ilmassa on ollut väsymystä. Niin, ja kroppakin on reistaillut, jopa siinä määrin, että jouduin näin viikon loppupuolikkaalla luovuttamaan … Lue lisää

Hellemekko Bakussa

Ehkä omaan kateissa olevaan hellehekumaani on vaikuttanut se, että sain viime viikolla nauttia auringosta ja lämmöstä niin Tbilisin reissun alussa kuin Bakussakin. Bakussa tosin vieno merituuli tasoitti paahdetta, mutta hetkittäin silti aurinko pääsi porottamaan niin lämpimänä, että oli siinä rajoilla, onko vähän turhankin lämmintä. Onneksi silti kokonaisuutena säät olivat erinomaiset, lämmintä, mutta ei niin kuuma, … Lue lisää