Vaaleansininen mekko

Olen onnellinen, että viikko vaihtui ja arki alkoi. Koko viime viikkoni oli huonoin pitkään aikaan, mikä näkyi vähän kaikessa tekemisessä. Kun mielen päällä on paljon, tuntuu vaikealta keskittyä kunnolla oikein mihinkään ja olo on rauhaton. Olo oli inhottava, paikoin jopa tuskallinen, mutta koko ajan mielessäni tiesin sen välttämättömyyden. Epämukavuus on kohdattava voidakseen kehittyä ja rakentaa … Lue lisää

Vaatekaapin vanhin mekko

Vaikka olen viime vuosina tehnyt merkittävää karsintaa vaatteiden ja asusteiden suhteen (ja ylipäätään suhtautunut huomattavasti vanhaa tietoisemmin  uusiin hankintoihin), niin on ilo huomata, että jotkut vanhat vaatehankinnat kulkevat edelleen voimissaan matkassa mukana. Ja kun puhutaan tämän postauksen vanhasta mekosta, sillä on kaksoismerkitys. Mekko itsessään on vanha, aika varmasti kokonaisiältään vaatekaappini vanhin, ja taitaa se myös olla … Lue lisää

Klassinen polka dot -mekko

Onpas ollut työn täytteinen viikko, mikä on aika ihanaa ja todella odottamatonta! En ollut yhtään valmistautunut siihen, että työtä olisi jo heti yrittäjyyden alussa tässä määrin, mitä nyt on ollut. Nyt työnteko ei ole yhtään haitannut, päinvastoin, sitä on jonkinlainen uuden alun into ja ihana tunne siitä, että tekee juttuja, joille itse on sanonut kyllä … Lue lisää