Uusi arki

Eka päivä takana uudessa työssä olen aivan naatti. Ei sillä, että olisi ollut mitenkään erityisen raskasta, enpä edes ollut kokonaista päivää paikalla. Mutta tiedättehän, se tietty jännityksen laukeaminen, paljon uutta asiaa ja toimistollinen uusia kasvoja. Siinä vain väsähtää vähän nopeammin kuin tavallisesti. Niinpä kotiin päästyä lösähdin sohvalle, enkä paljoa ole siitä liikkunut vaan antanut mielen … Lue lisää

Syksyn suunnitelmia

Aika tarkalleen puolitoista vuotta sitten suljin pitkäaikaisen työpaikkani oven tulevaisuus isona mysteerinä. En tiennyt kauanko se vaihe kestää tai mihin se johtaa, mutta asetin tavoitteeksi sen, että haluan tehdä entistä enemmän niitä asioita, jotka sytyttävät sekä löytää inspiraation lähteitä ja seurata innostusta. Aika teki tehtäväänsä ja pään sisällä palaset alkoivat loksahtelemaan kun annoin itselleni tilaa, … Lue lisää

Tänään se tapahtuu!

Viimeinen viikko on painettu töitä kirjaimellisesti yötä päivää ja sana poissaoleva ei riitä kuvaamaan tilaani suhteessa kaikkeen muuhun, paitsi Take me theren julkaisukuntoon saattamiseen. Vaikka mekin haluttiin sivun kanssa lähteä liikkeelle simppelin esteettisesti ja käyttäjäystävällisesti ilman sen isompia ekstroja vielä tässä vaiheessa, niin silti, ihan hulluna kaikkia yksityiskohtia viilattavana ja tietty ylläreitä matkan varrella. Täytyy … Lue lisää