Sateinen viikonloppupäivä on loistava hetki suunnata museoon. Pidän Espoon modernin taiteen museosta EMMAsta. Se on tilana kiinnostava ja usein kätkee sisälleen kiinnostavia näyttelyitä, lisäksi museokauppa on aina inspiroiva. Nyt kynnys siellä käymiseen on myös entistä matalampi kun AB-lipulla pääsee metrolla helposti Helsingistä Tapiolaan.
Eilen EMMAan veti Michael Jackson: On the Wall -näyttely, joka entiselle Michael Jakson -fanille oli tietenkin must see -kohde. On kiehtovaa, kuinka muutamat kuvat ja videoteokset puskevat muistot pintaan niin vahvasti. Yhtäkkiä huomasin muistavani missä teoksessa mihinkin kappaleeseen tai levyyn viitattiin, muistin asioita, joita en tiennyt enää muistavani. Palasin mielessä siihen 12-vuotiaaseen tyttöön, joka oli vuorannut seinät viimeistä piirtoa myöten Michael Jacksonin kuvilla ja täyttänyt leikekirjat kuvilla ja artikkeleilla. Näin jälkeen päin on helppo leikkiä keittiöpsykologia ja nähdä, kuinka kipeästi tuossa ikävaiheessa tarvitsin omaa maailmaa, johon paeta kotia ja koulua. Toki fanitus muutoinkin tyypillisesti liittyy noihin ikävuosiin, mutta lienee monen osatekijän summaa, millaisiin sfääreihin se ajautuu.
En osaa arvioida On the Wall -näyttelyä puolueettomasti, en tiedä onko se hyvä vai huono. Minulle se oli täysi nostalgiatrippi. Istuin Dangerous-kiertueen livetaltioinnin edessä pimeässä huoneessa ja kerroin miehelle mikä juuri tuolloin Jacksonissa vetosi ja miksi olin juuri tuota samaa taltiointia puhkikuluttanut VHS-kasetiltani. Toisessa huoneessa purskahdin odottamatta itkuun muistettuani yhden niistä vähäisistä hyvistä muistoista, jotka liittyivät tuon ajan olemattomaan isäsuhteeseeni. Sen muiston taustalla sattui soimaan Earth Song, joka nyt pyöri näyttelyteoksen muotoon puettuna Emmassa. Itselle näyttely oli siis niin paljon enemmän. Ja kiehtovalla tavalla paluu aikaan, jonka olin tässä arjessa jo haudannut kaukaiseksi palaksi omaa tarinaa. Samoin kuin Michael Jacksonin. Joskus kuuntelen biisin tai toisen, mutta meidän suhteemme on silti enemmänkin hymyilyttävä muisto kuin tänä päivänä sen enempää. Mutta silloin se oli tärkeää. Turvallisen tuntuinen ja sopivan etäinen asia, johon keskittyä maailman pyöriessä ympärillä.
Tämä asu on EMMAn edustalta, nopeasti napattuna ennen ruokaostoksille Ainoan Herkkuun suuntaamista. Hämärää, tihkusateista ja kärsimätön kuvaaja. Mutta sentään saatiin ikuistettua asu.
Satuin muuten saman päivänä kokeilemaan sellaista pinkkiä sävysuihketta hiuksiin, siksi näyttävät vähän eri värisiltä. Olen miettinyt mitä tehdä hiuksille ja tämä pois peseytyvä suihke tuntui helpolta tavalta kokeilla jotain muuta. Vaikka eipä se valtavasti näy (luonnossa ja luonnonvalossa kyllä sävyeron huomasi, ehkä osa erottaa näistä kuvistakin), mutta hyvä niin. Omaan sävyyn tarttuu huonommin kaikki miedot sävyhoitsikat ja -suihkeet, mutta enpä olisi kaivannutkaan räikeää väriä (vaikka Pinterestistä tallensinkin hiusinspiksiin sellaisen vaalean ruusukultaan taittuvan punertavan).
Neulepusero: Oasis Pippa* / Hame: Oasis Ditsy Midi*/ Kengät: Tamaris / Laukku: Cambridge Satchel Company
*saatu blogin kautta
