Olemme seuranneet läpi kesän kahden pienen pupun kasvua miehen kotikerrostalon pihalla. Hankimmepa pari viikkoa sitten kiikaritkin voidaksemme tutkailla Persikaksi ja Persimoniksi nimettyjen pupujen arkea tarkemmin, vaikka hyvinpä nuo sisäpihalle aukeaviin ikkunoihin muutenkin näkyvät. Olen jo tottunut saamaan puhelimeeni pupupäivityksiä omassa kodissa ollessani ja kesän suurin pupu-uutinen oli, kun pihalle yhtäkkiä viime viikolla ilmestyi vielä pienempiä pupuja, ehkä jopa peräti neljä sellaista pikkupalloa. Siitä alkoi villi spekulaatio perhesuhteista ja nyt seuraamme silmä kovana, miten yhteen limittyvien piha-alueiden käyttö jakautuu ja kuinka monta pupua lopulta jääkään näköetäisyydelle kasvamaan.
Niitä on ollut hauskaa seurata etäältä, mutta samaan aikaan ne ovat muistuttaneet lapsena omistamastani lemmikkikanista ja olemme miettineet, että olisipa kiva päästä vielä lähemmäs. Alkukesästä kävimme Korkeasaaressa, siellä kun tapaa olla kaneja aitauksessa aina kesäisin, mutta olimme liikkeellä liian varhain. Tai ainakin tutussa aitauksessa oli lappu, joka kertoi kanien olevan vielä talviasutuksessa. Siksi innostuinkin kun bongasin somesta Klaukkalassa sijaitsevan Ali-Ollin Alpakkatilan. Ei vain sen takia, että siellä on pupuja vaan että niitä myös pääsee ruokkimaan ja silittämään.
Niinpä eräs sunnuntai nappasimme parin tunnin välein kulkevan bussin Klaukkalan keskustaan ja kävelimme kilsan verran alpakkatilalle, jossa on peräti 27 alpakkaa. Kanien ja alpakoiden lisäksi tilalla on pari seurallisenoloista degua ja hevosia. Täydellinen paikka kesävisiitille! Pääsymaksu on neljä euroa ja Ali-Ollin alpakkatilan päärakennuksesta löytyy myös pieni myymälä ja kahvipiste.
Meillä tosin meni suurin osa ajasta pupujen katseluun ja kesän alussa syntyneiden pupupoikasten ihailuun. Saimme vinkin henkilökunnalta, että niiden mieleen ovat voikukat, niinpä vuorotellen kävimme etsimässä voikukkatäydennystä (luulen, että poimimme kaikki) ja katselimme, kuinka keltaiset terälehdet hujahtivat pieniin suihin.
Ulkona sijaitseviin kanihäkkeihin on lupa astua sisään, mikä oli juuri sitä, mitä kiireisten viikkojen jälkeen kaipasin, eläinterapiaa. Mies on muistellut jälkeenpäin, kuinka pehmeiltä niiden turkki tuntuikaan ja erityisesti korvatulehduksesta kärsinyt Prinssi sai sympaattisimman kanin kruunun.
En ole enää aikuisiällä ajatellut vakavasti hankkivani lemmikkikania, mutta on myönnettävä, että niitä nyt seurailtua ja siliteltyä ajatus ei tuntunut enää mahdottomalta, vaikka edelleen pidän koiraa realistisempana hankintana. Mutta eihän ne toki toisiaan poissulje. Tai noh, jos tilat ja aika antaisivat myöten, olisin varmaan se crazy lady, jolla olisi talo täynnä rescue-eläimiä ja erakoituisin niitä hoitaen.
Tänään on nimetty kaneja. Pihalla asuvien Persikan ja Persimonin lisäksi siellä on vilahtanut pitkin kesää Mama-pupu (luin, että kanipoikueet hajaantuvat luonnossa ja emo käy silloin tällöin katsomassa poikasiaan, mistä yhdistettynä isoon kokoon päättelimme vierailijan emoksi) ja yllärivieras Perignon (jonka arvelimme pienistä pupuista isomman, Persimonin kesäromanssiksi). Koska uusien pikkupupujen lukumäärä on vielä epäselvä, nimeämisprosessikin saattaa saada yllätyskäänteitä.
Miten jännittävää tämä kaupunkielämä!
Ali-Ollin Alpakkatilaa suosittelen lämpimästi vierailukohteeksi ihan kaikille eläinrakkaille, ja voin kuvitella, että lapsista on mukava päästä syöttämään ja silittämään eläimiä. Tyypillisesti tila on avoinna sunnuntaisin, mutta näin kesäaikana muinakin päivinä, joten kannattaa katsoa ajantasaiset aukioloajat nettisivuilta.
