Saan toisinaan kummasteluja siitä, miten tarkenen toimistolla suht kevyissä vaatteissa. Voisin siis ihan hyvin kuvitella meneväni näin talvikautenakin toimistolle vaikkapa puolipitkissä hihoissa, otaksuen tietenkin että ulkona kulkiessa on asianmukaiset kerrokset. Sen sijaan ei tulisi mieleenkään olla kotona edes pitkähihaisessa trikoopuserossa.
Olenkin välillä naurahtanut, että kun muut menevät kotiin, he vähentävät vaatteita, itse lisään. Mies on todennut, että kotini on kuin brittiasunnot talvella. Eikä se liene kaukana totuudesta, viime viikolla nimittäin talon Fabook-ryhmässä olivat naapurit mitanneet 16 ja 17 asteen sisälämpötiloja. Olen kai siis tottunut koleuteen. Vanhassa asunnossa vetää, ulkoseinät ovat niin kylmät, että jos vahingossa paljas iho osuu peiton alta seinään hätkähtää. Kun tuulee, tietyissä kohdissa tuntea ikkunasta puskeva ilmavirran. Ja näin meren äärellä tuulee usein.
Niinpä kun pääsen kotiin, heitän päivän asun päälle vähintään kunnon villasukat ja paksun ison villapaidan. Joskus kerrostan sitäkin enemmän, riippuen olenko peiton alla vai en. Öisin tuplatäkki on must, ja suihkun jälkeen ei tee mieli lähteä kylpyhuoneesta.
Ehkä siksi toimiston kuitenkin normaali lämpötila ei tunnu kylmältä ja kun pääsen muiden koteihin, tuntuu lähes liian lämpimältä. Miehen asunnossa yrittäessäni nukahtaa tuskailen lämpöä ja kummastelen kun aamiaispöytään voi istua ihan vain vaikka t-paidassa.
Mutta ei tuo asunnon koleus oikeastaan itseä niin paljon haittaa kuin seinäkeskustelun perusteella monia muita. Koen, että viileydessä on puolensakin. Esimerkiksi tyypillisesti huonounisena nukun huomattavasti paremmin kun huonelämpötila on alhainen ja se jos mikä on kaltaiselleni unihaasteiselle iso juttu. Lisäksi ajattelen, että lämpötilat kuitenkin nousevat kun talvi lauhtuu, ja sehän on jo pian. Kai?
Klassinen Elvi-mekko
Aasinsillalla päästään kuvien kotimaisen Lille Clothingin Elvi-mekkoon, jota hihanmitan perusteella moni ei välttämättä ajattelisi talvimekoksi, mutta itse olen käyttänyt sitä selvästi eniten juuri näin talvikuukausina.
Mekon materiaali on paksua, osin villaa, ja alle mahtuu hyvin toppi tai aluspaita. Mekosta onkin ihan huomaamatta kehkeytynyt jonkinlainen luottovaate sellaisiin päiviin tai tilanteisiin, kun en vain keksi tai jaksa miettiä vaatetta. Tai kun pitää olla vähän skarpimmin puettu. Tyypillisenä työpäivänäni kun voi olla juuri niin rennosti vaatetettu kuin huvittaa ja hyvä niin.
Mekon olen omistanut jo muutaman vuoden, mutta tuntuu, että tykkäysaste siihen kasvaa vuosi vuodelta. Mekko on saavuttanut ilmeisesti klassikoaseman muutenkin, olen nimittäin huomanut, että sama Elvi-malli säilyy Lillen valikoimassa, mutta sävy vaihtelee kausittain. Nyt myynnissä on yönsinistä ja keltakuvioista.
Kuvissa näkyy myös arjen luottolaukkuni, Liebeskindin musta nahkashopperi. Osin sen alun perin lähinnä vaihtoehdoksi kangaskasseille, mutta oikeastaan se tuntuu korvanneen vähän kaiken ja harvassa ovat ne toimistopäivät kun tämä laukku ei ole mukanani. Työpäivinä sinne mahtuu läppäri, miehen luokse suunnatessa viipymiseen tarvittava. Pehmeä materiaali tekee siitä kevyen ja muutoinkin mukavan tilaihmeen.
Yksinkertaisuus siis tekee siitä monikäyttöisen ja helpon, mutta myönnän kaipaavani vähän vaihtelua. Koska kuitenkin kuljetan aina toimistolla ollessa läppäriä mukanani edestakaisin, on tilavuus ja olalla kannettavuus tärkeää, eli käytännöllisyys ajaa monen ihanan laukun ohi. Mutta ehkäpä vastaava jossain muussa värissä, vaikka tummanruskeana?
Mekko: Lille Clothing, saatu blogin kautta / Nilkkurit: Unisa / Laukku: Liebeskind
