Tämän kaltaisista päiväretkistä voisi tehdä tavan, kuin mitä sunnutain päiväretki Riihimäelle oli.
Helsingistä matkaan lähtiessä löytyy lukuisia kohteita, joihin pääsee helposti junalla tai bussilla päiväretkille. Ajatelkaapa, miten paljon tällaiset minimatkat syventävätkään kotimaan tuntemusta! Puhumattakaan siitä, että kaupunginvaihdos on kivaa erilaista viikonlopputekemistä. Kun matkaan suuntaa avoimin mielin ja kiireettömällä aikataululla, löytää tavanomaisiltakin kuulostavista paikoista omat hienoutensa, ne persoonallisimmat kulmat, kiinnostavaa arkkitehtuuria, kaupungin kivoimman kahvilan tai sykähdyttävää luontoa. Ylipäätään sellaisia yksityiskohtia, joihin turistina saattaa kiinnittää syvempää huomiota kuin jos korttelit olisivat jokapäiväisiä.
Monia muitakin hyviä puolia tämänkaltaisissa retkissä on, kuten vaikka se, että kaupunkiretkillä tulee käveltyä, eli samalla saa kivan happihyppelyn ja aktiivisuusannoksen. Lisäksi sunnuntailla on tapana jäädä hiljaisiksi päiviksi, ja ainakin itsellä niiden pysähtyneisyydellä saattaa olla taipumus kääntyä tietynlaiseen sunnuntaimelankoliaan. Päiväretki kääntää sunnuntaienergian ylös ja kitkee varmasti piilevän melankolian pois. Kääntöpuoli toki sunnuntaimatkailussa on se, että monissa pienemmissä paikoissa sunnuntaiaukiolot ovat heikot, mutta onneksi kesäkausi tarjoaa siihenkin enemmän mahdollisuuksia.
Lisäksi kotimaan historian tuntemus syvenee kun etsii käsiinsä kaupunginmuseon tai kun uuteen kohteeseen suunnatessa sukeltaa Wikipediaan tai kaupungin nettisivuihin. Samahan pätee ulkomaillekin matkatessa, ainakin itsellä, vasta uuteen kohteeseen matkatessa ikään kuin kyseisen alueen tieto tarttuu paremmin kuin jos siitä vain lukisi vain kotisohvalta käsin. Kohdetta tutkiessa luettu nivoutuu käytäntöön ja vastaavasti uudet havainnot saavat selvittämään taustoja, jolloin kohdetuntemus karttuu ja jää pysyvämmiksi opeiksi sekä muistijäljiksi. Matkailu siis ylipäätään on loistava mahdollisuus sukeltaa maantietoon, oli se sitten kauko- tai lähimatkailua.
Jos ennen eilistä Riihimäki oli itselle lähinnä paikka pääkohteiden välissä, nyt se sai muodon ja tarinan.
Oli loistava idea aloittaa Riihimäkeen tutustuminen liki juna-asemaa sijaitsevasta kaupunginmuseosta, joka tarjosi erinomaisen katsauksen Riihimäen historiaan. Ylipäätään museon lähialue on erityisen kaunista, upeita vanhoja puutaloja ja sievä puukirkko, jonne kannattaa kurkata sisällekin. Lähellä sijaitsee Riihimäen taidemuseo, ulospäin vaatimaton, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen. Harkitsimme myös lasimuseoon suuntaamista, mutta sen sijaitessa kaupungin laidalla ja siten pidemmän kävelymatkan päässä, päädyimme sen sijaan kävelemään keskusta-aluetta ristiin rastiin ja jätimme Suomen lasimuseon välistä.
Riihimäen keskustassa on useita kahviloita ja ravintoloita, jopa yllättävän paljon! Jäimme Kulmakonditorian ikkunapöytään lounaalle ja jatkoimme viehättävään, vasta avattuun Sokerileipuri Suomisen kahvilaan, Villa Waniljaan, munkeille ja kahveille.
Sopivasti iltapäiväkahvien jälkeen aurinkokin ilmestyi maisemaan, joten oli entistä kivempi jatkaa kiertelyä kerrostalojen ja keskustan kortteleiden tuntumassa. Muutama tunti vierähti nopeasti ja juna-asemalle kävellessä mieleen nousi aivan liikaa kotimaan pieniä kaupunkeja, jotka ovat jääneet lähinnä nimiksi kartalla tai kylteiksi muiden matkojen varrella. Ehdottomasti siis uudelleen!
Kameraa en lopulta jaksanut kaivaa esiin, joten nämä kuvat kännykkään (Honor8) tallentuneita.
