Vuoden 2016 laitoin pakettiin aloittaen lauseella: ”Olen tyytyväinen, että tämä vuosi päättyy”.
Tämän postauksen voisin aloittaa ihmetykseen, joko vuosi päättyy. Olen onnellinen, että tämä vuosi on ollut niin erilainen kuin edellinen. Se ei ole sattumaa, viime vuodenvaihteessa päätin, että tästä vuodesta on tultava tunnelmaltaan toisenlainen. Nyt vuoden lähennellessä loppua olo on rauhallinen ja rento, ihan toista kuin viime vuonna tähän samaan aikaan.
Toki tänä vuonna tapahtui odottamattomia ikäviä asioita. Äidin aivoinfarkti kesällä pysäytti, seurasi suunnaton huoli ja pelko. Palauduin miettimään asioita, joita olen läpi elämäni jollain tasolla pohtinut. Mitä sitten, jos minusta tulisi ainoa vastuuhenkilö veljelleni, mitä kaikkia muutoksia se vaatisi, niin henkisiä kuin fyysisiä. Niin ei onneksi käynyt, nyt, mutta joskus se suurella todennäköisyydellä on edessä. Toivottavasti myöhemmin kuin ennemmin.
Tapaus toi mukanaan huolta, uusia käytännön asioita ja tietenkin elämän odottamattomuuden kohtaamista, joskin siihen olen jo tottunut. Välillä ihailen ihmisiä, jotka suunnittelevat elämäänsä pitkälle ja uskaltavat ajatella kauas – ehkäpä luottavat universumiin, tahoon, joka pitää huolen juuri heistä ja tuo vain tarkoituksellisia asioita eteen. En ole kykenevä uskomaan, että tulevaisuudella itsessään olisi varalleni kaikkea ihanaa, tai lähtökohtaisesti ylipäätään mitään, on vain asioita, tapahtumia ja monen osatekijän summia. Jatkuvaa muutosta. Minun tehtäväkseni jää valita miten suhtaudun, mukautua ja tietenkin aktiivisesti pyrkiä vaikuttamaan asioihin, joihin voin.
Äidin sairaala-ajan lisäksi vuotta varjosti asuntosäätö. Voi kun olisin tiennyt millainen murhe putkiremppakuviosta tulee. En olisi ryhtynyt siihen, vaan olisin suosiolla etsinyt uuden kodin ja välttynyt typeriltä säädöiltä, stressiltä ja muiden vaivaamiselta. Mutta opin paljon. Sopimuksista ja remonteista, joten ehkä sekin lopulta oli hyvä, kouliinnuin taas vähän lisää tavoilla, joista on hyötyä jatkossa.
Matkustus
Jos viime vuodenvaihteessa lupasin tehdä tästä vuodesta paremman, niin se ei ollut vain ympäripyöreä tavoite. Pysähdyin määrittelemään itselle mitä se käytännössä tarkoittaa, taisin jopa tehdä listan eniten painavista asioista ja pohdin, millä tavoin niihin voin vaikuttaa. Yksi toiveista oli halu matkustaa enemmän, joten heti alkuvuodesta tartuin asiaan. Niinpä tänä vuonna kävin Varsovassa Elsan kanssa, äidin kanssa Italiassa, Vatikaanissa ja San Marinossa, itsekseni Riiassa sekä Kölnissä ja viimeisimpänä pari kuukautta sitten Tallinnassa. Niin, ja toki oli pieniä kauniita retkiä lähelle, kuten peräti kaksi reissua Raumalle ja monta Joutsaan.
Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, olisin nähnyt myös Moldovan ja Ukrainan, mutta viime hetken lentojen peruuntumiset peruuttivat koko matkan. Verrattuna viime vuoteen, olen todellakin siinä suunnassa, missä haluan olla. Ensi vuonna haluan rikkoa 60 käydyn maan rajan, joka vaatii vain kaksi uutta kohdetta. Enköhän pysty siihen.
Ihmissuhteet
Ensimmäistä kertaa elämässäni otin tänä vuonna totaalietäisyyden isääni. Viime joulusta muotoutui niin katastrofi, että ajattelin kokeilla millaista olisi, jos emme vaikka vuoteen olisi tekemisissä. Jotkut asiat ja ihmiset eivät muutu, ja olin täysin kyllästynyt rooliini, joka tuntui olevan lähinnä aikuisen ihmisen lapsellisen käytöksen sietäminen. Etäisyys on toteutunut yllättävän helposti ja tehnyt hyvää. Toisaalta tietoista pesäeroa olen tehnyt jo useiden vuosien ajan. Mitä enemmän katkon henkisiä siteitä elämäni kipeimpään ihmissuhteeseen, sitä syvemmin ja vapaammin pystyn hengittämään. Ensi vuodesta en vielä tiedä mitä aion sen suhteen, mutta ainakin keskityn miettimään, mitä minä haluan näissä olosuhteissa. Siihen tilaan pääsy on vaatinut yllättävän pitkän matkan.
Koin viime vuonna suurta iloa siitä, että olin onnistunut syventämään olemassa olleita ystävyyssuhteita, mutta kipuilin säännöllisesti yksinäisyyden kanssa. Ystävät muuttivat ja elämäntilanteet muuttuivat, ja viime vuodenvaihteessa haaveilin siitä, että tänä vuonna elämääni eksyisi uusia kiinnostavia ihmisiä. Nyt vuoden jälkimmäisen puolikkaan aikana niin on käynyt ja se tuntuu suunnattoman ihanalle sekä tärkeälle. Aika näyttää millaisiksi ne jalostuvat, mutta tällä hetkellä tuntuu hyvälle jo ihan vain huomioiduksi tulemisen kokemus.
Suhderintamalla viime vuosi oli yhtä epäselvyyttä. Vuoden vaihteessa olin lopen väsynyt epävarmuuteen ja voin huonosti. Päätin, etten enää tänä vuonna halua tuntea samoin ja mietin, mitä asialle tehdä. Missä kulkee rajani, mitkä ovat itselle kriittisimmät tarpeet ja mitä niihin vastaaminen vaatii.
Usein asiat vaativat muuttuakseen rutiinien rikkomista ja tietoisesti toisin tekemistä. Tai sitten vain valintoja. Ehkä ne ovat olleet avain siihen, että tilanne nyt on erilainen kuin viime vuonna. Tai sitten vain sattuma on lipunut kuvaan tai tähtien oikea asento, kuka näistä tietää. Välillä ihmissuhteet tuntuvat henkimaailman jutuilta, vaikka melko pragmaattisena ihmisenä pyrin etsimään ymmärrettäviä ja selkeitä linjoja sekä syy-seuraussuhteista. Mutta ei ihmissuhdeasiat aina ole niitä johdonmukaisimpia ja ennakoitavimpia, jokainen kantaa oman historiansa taakkaa ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän tottumukset ja menneet kokemukset värittävät nykyisyyttä. Sitä tärkeämpään rooliin ymmärretyksi tulemisessa ja omien tarpeiden täyttämisessä nousee kommunikaatio sekä vastuun ottaminen omasta olotilasta.
Oli miten oli, tällä hetkellä tämä, suhde, tuntuu viime vuoteen verrattuna hyvin erilaiselle. Hyvälle, tasapainoiselle ja ennen kaikkea tasapuoliselle. Uskallan luottaa ja pidän rakentuneesta suunnasta. Yksin tietenkään tämänkaltainen muutos ei olisi onnistunut, joten en voi kantaa kunniaa nykyisyydestä yksinoikeudella.
Liikunta ja hyvinvointi
Viime vuonna päästin myös fyysisen kuntoni rapautumaan. Söin mitä sattuu ja liikuntaa harrastin hädin tuskin lainkaan, mutta silti olo oli yllättävän hyvä siltä osin. Tiedostin kuitenkin, että siinä kohtaa pitää vähän tsempata, joten yksi monista lupauksista itselle oli, että tänä vuonna pidän itsestäni huolta myös fyysisesti. Niinpä olen liikkunut säännöllisesti ja syönyt huomattavasti järkevämmin, ja siitä on tullut hyvä olo. Ei mikään ole varsinaisesti fyysisesti näkyvästi muuttunut, mutta päänsisäinen vaikutus on ollut iso.
Tämä vuosi on ollut hyvä startti, ensi vuoden tavoite on liikkua hyvinvoinnin nimissä vielä vähän enemmän. Lisäksi aion tehdä ainakin tsiljoona smoothieta uudella blenderilläni. Ehkä järjestän smoothiebileetkin, vaikka synttäreiden kunniaksi.
Mitä toivon vuodelta 2018?
Ensi vuoden toivon jatkavan tänä vuonna käynnistynyttä suuntaa. Avoimia kysymyksiä on erityisesti työhön ja asumiseen liittyen, mutta toisaalta myös uskon ja tiedän, että asiat loksahtelee paikoilleen kun niille antaa aikaa löytää uomansa ja uskaltaa lopulta tehdä valintoja. Ihmissuhteille haluan tarjota kaikki edellytykset kehittyä ja kukoistaa. Haluan rakentaa läheisteni kanssa yhteisen parhaan tavan olla, sellaisen, jossa molempien osapuolien tarpeet tulevat nähdyiksi ja kuulluiksi.
Matkustaa haluan, ehdottomasti. Kaikista elämäni asioista matkustus on yksi niistä, joka tarjoaa suurimpia joka solun täyttäviä elossa olemisen kokemuksia. Haavekohdelistalla kiikkuu edelleen Ukraina sekä Moldova, mutta myös Georgia ja Armenia. Valko-Venäjäkin olisi mukava. Kuuba ja Väli-Amerikka ylipäätään olisi super, mutta sinne ei välttämättä budjetti ainakaan yksin kanna. Ranskaankin olen alkanut ikävöimään takaisin. Mutta katsotaan.
Ensi vuodesta tulee hyvä.
Kuvituksena IG-tilini tämän vuoden tykätyimmät kuvat. Näköjään selfiet jyrää.
