Syksyn välivaiheeni, eli putkiremppa-ajan evakkoaikani lähentelee loppuaan.
On hurjaa, kuinka nopeasti aika on lopulta mennyt ja kuinka omalla tavallaan jopa yllättävä syksystä on muodostunut. Ajatukset ja tunteet paluun suhteen ovat ristiriitaiset ja lähenevä muutto on hiipinyt kummittelemaan uniin. Eihän sen niin pitäisi näyttäytyä, jännityksenä. Kotiin pääsyn pitäisi tuntua odotuksena ja innostuksena.
Ristiriitaisuus kulminoituu kahteen teemaan. On tietenkin ihana päästä pois toisten nurkista, pois olemasta vaivana ja ylipäätään omien tavaroiden sekä kalusteiden äärelle. Oma koti on aina oma koti. Ikään kuin vieraana olo ei pidemmän päälle vapauta rentoutumaan ihan täysin, vaikka toisaalta pidänkin maisemanvaihdoksista. Silti on kiva ajatus laittaa kotia ja päästä elämään omaa, muista riippumatonta arkea.
Samalla en tiedä haluanko palata.
Se ei toki tarkoita, että haluaisin jäädä tähän missä nyt olen, vaan etten ole enää yhtään varma haluanko palata vanhaan asuntoon. Toki on pakko, ainakin hetkellisesti, mutta siitä eteenpäin en tiedä. Etäisyys on itse asiassa tehnyt odottamattomalla tavalla hyvää ja on myös jollain tapaa vaikea käsittää, kuinka hyvä tämä syksy on ollut. Mielessä paluuseen liittyy hassu pelko siitä, että palaisi ikään kuin elämässään samaan mistä kesällä tähän välivaiheeseen lähdin. Sitä en halua. Haluan todella pysyä suunnassa, jonka näinä syksyn kuukausina olen tavoittanut. Haluan mennä eteenpäin ja pitää kiinni tietystä levollisuuden tunteesta. Hyvästä olosta ja arjesta.
Syksy on ollut sopivalla tavalla kiireinen. Olen saanut tilaisuuden tutustua uusiin ihmisiin, joskaan en koe antaneeni ihan parasta versiota itsestäni, mutta toivottavasti on vielä mahdollisuuksia yrittää näyttää. Haluan olla siinä rohkeampi, tutustumisessa. Olen elänyt vähemmällä tavaralla ja saanut tarpeellisen muistutuksen siihen, ettei todella tarvitse paljoa arjen pyörimiseen. Samalla olen huomannut, mitä hankintoja ihan oikeasti pitäisi tehdä. Kuten vaikka uusi sänky, hyvä blenderi, mini-imuri, kunnon paistinpannu ja noh, ylipäätään sellaisia aikuisen laadukkaita kodintarvikeita, jotka tekevät jokapäiväisestä elämästä pikkaisen parempaa. Olen myös fiilistellyt uusia Helsingin kulmia ja liian pitkään hapuillut ihmissuhde on saanut sellaista tasapainoa, joka on kaikessa kauniilla tavalla yllättänyt. En halua palata epävarmuuteen. Lisäksi olen löytänyt hyvän sykkeen liikuntaan ja saanut sen kivasti lomittumaan osaksi arkea, ja se on tehnyt hyvää ennen kaikkea henkisesti.
Kai jollain tapaa pelkään, että paluu entisiin kulmiin ja arkirutiineihin vie ajatuksia myös sinne, vanhoihin kaavoihin, vaikka oikeasti haluan vahvasti pitää kiinni näistä uusista. Antaa asioiden kehittyä siihen suuntaan, mihin ne ovat tänä syksynä lähteneet rullaamaan. Eihän se toki sitä tarkoita, ettei niin kävisi, mutta silti mieli on jo mennyt niin paljon eteenpäin, etten tiedä mitä pitäisi ajatella. Jo sana paluu tuntuu pahalta. En halua palata yhtään mihinkään.
Toisaalta, vielä ei tarvitse valita, tietää tai päättää. Muutto tuttuun kotiin on joka tapauksessa väistämättä reilun parin viikon päästä edessä ja siten on myös aikaa miettiä mitä siitä eteenpäin. Ehkä mieli tottuu, ehkä saan pitää saavutetut tunteet ja niiden kehityksen suunnan. Ehkä vanha osin remontoitu koti tuntuu ihanammalta kuin osaan odottaa, ehkä kokonaan uusi järjestys saa sen tuntumaan jopa uudelta. Ehkä. En tiedä. Kohta se selviää. Silti jännittää.
Kuva: Ilona, Torpan Tyttö