Olin pari päivää inspiroivalla blogimatkalla Naantalissa ja yksi reissun kohokohdista (muumimaailman ohella, tietenkin) oli päästä maalausoppiin taiteilija Kristiina Turtosen luokse. Turtosen kaunis galleria sijaitsee vanhankaupungin sydämessä, Mannerheiminkadulla, ja on avoin myös yleisölle. Ateljéessaan Kristiina järjestää myös maalausopetusta niin ryhmille kuin yksityishenkilöillekin.
Siitä on aikaa kun olen itse maalannut. Ihan liian kauan. Tuon inspiroivan parituntisen aikana huomasin, kuinka paljon sitä oikeastaan olenkaan kaivannut. Vaikka nyt pääsimme kulttuuriorientoituneessa pienryhmässä taiteilemaan akryyliväreillä, palautui mieleen öljyvärien tuntu.
Terapeuttisen vähistä väreistä täyttyvän paperini edessä unohdin hetkeksi kaiken muun ja mietin, että ehkäpä harrastus olisi paikallaan herättää henkiin uudelleen. Jonkinlainen pidempi kurssi voisi tehdä hyvää muistuttamaan tekniikoista ja inspiroimaan uuteen.
Salainen haaveeni muuten on, että olisi ihana joskus omistaa oma työhuone, jonka täyttää kaikella inspiraatiota ruokkivalla, kuten vaikka öljyväreillä. Sellainen paikka, joka on puhtaasti luomiselle omistettu. Sitten joskus..
Kristiinan valoisa galleria ja sen takan sijaitseva pursuileva työtila olivat pullollaan inspiraatiota. Täydellinen ateljée täydellisine yksityiskohtineen. Mutta ehkä silti suurimman vaikutuksen teki taiteilija itse, tai jos sopii nostaa jalustalle sivuhenkilö, niin taiteilijan miesystävän kaunis ihailu puolisoaan kohtaan tuntui syvällä. Kunnioitus toista kohtaan on aina kaunista katsottavaa.
Taide kumpuaa avoimuudesta, ja Kristiinan avoimuus ihastutti. Niin itsekin maailman haluaisin nähdä, vastoinkäymisten väistämättömyytenä, ei niiden pakona vaan niistä kertyvien kokemusten ylistyksenä. Mahdollisuutena löytää inspiraatio ja kauneutta asioista, jotka ensin onnistuvat lyömään hetkeksi maahan. Ei ihmekään, että taide on suosittu terapiamuoto. Sitä osa Kristiinankin asiakkaista hakee.
Saattaisin itsekin olla taideterapian tarpeessa – ehkä siksi hankin museokortinkin, heh.
Maalaushetkeen olisi voinut uppoutua pidemmäksikin aikaa, vaikka en edes tarkalleen tiedä kauanko siihen meni, liian vähän kuitenkin. Sen verran uppoutunut olin, etten edes huomannut Veeraa räpsimässä kuvia ihan vieressä.
Vaikka tarkoitus oli työstää värejä lastalla, löysin itseni upottamasta sormia akryyliväreihin ja liu’uttumasta niitä kankaaseen. Siitä edelleen kynsinauhoihin painautuneet värimuistot. Muistona tietenkin myös oma työ, joka nyt makaa levitettynä keittiönpöydällä odottamassa jatkosijoituspaikkaansa. Mikä se sitten ikinä onkaan.
Jos se (tai oikeastaan tarina työn takana) sai itse taiteilijankin valuttamaan muutaman kyyneleen, ehkä nopealle maalaukselle voisi keksiä jotain käyttöä tai vaikka jatkaa työstöä, aika kun vain loppui nyt kesken.
Kristiina Turtonen käyttää töissään kiehtovasti useita eri materiaaleja ja tekniikoita. Itse inspiroiduin ehkä eniten öljyväritöistä ja lyijykynäpiirustuksista, johtuen puhtaasti omista mieltymyksistä. Mutta oivaltavia olivat muutkin, raamatun sivuista koottu mekko, lääkärilaskuilla päällystetty tuoli tai lasimosaiikkinen leninki.
Nyt galleriassa esillä olevien töiden teemana on rakkaus, eli luvassa kaunista katseltavaa!
Naantali-inspistä löytyy instasta #MySideOfNaantali / Reissun tarjosi Naantalin matkailu
