Syksyinen arkiasu

Tarkoitukseni oli vastailla tänään jo monessa blogissa kiertäneeseen kolmen kysymyksen haasteeseen, mutta alkoi suunnattomasti huvittamaan se, että kysymykset, joihin muut ovat vastanneet selkeästi ja tiiviisti, johtivat itsellä ajatushaahuiluun, (tarpeettomaan?) analysointiin ja lopulta niin pitkään postaukseen, että se oli ihan pakko jakaa kahteen osaan. Sitten alkoi arveluttamaan. Mietin, että josko kuitenkin kirjoittelin liian raskasta tekstiä, että jos vaan pitäisi poistaa ja vetää mutkat suoriksi ja vastata jotain ympäripyöreää, joka ei oikeastaan kerro mitään, mutta josta jää perushyvä fiilis. Mutta ei sekään oikein ole minua, ohittaa isot kysymykset olankohautuksella.

Ja lopulta huomasin taas miettiväni liikaa ja päätin ottaa aikalisän ja korvata blogihaastepostauksen ihan vaan asukuvilla. Omien ajatusten avaamisessa kun on aina se riski, että tahtomattaan pahoittaa jonkun mielen (voitte muuten olla varmoja, etten tee sitä koskaan tahallani, mutta varmasti joskus valitsen sanani huonosti). Näin vähän vinksahtaneella huumorintajulla varustettuna (äärimmäisen suuri riskitekijä kiusallisiin tilanteisiin), mutta kuitenkin erittäin rauhaa rakastavana luonteena varon siis ehkä vähän liikaakin sanojani, jottei vain tulisi tarpeettomia väärinymmärryksiä ja mielenpahoituksia. Tai noh, ainahan joku pahoittaa mielensä, se taitaa olla ihan jo tilastollinen välttämättömyys. Silti monesti, kuten vaikkapa nyt, on vain helpompi pysyä asuissa kuin suorittaa pitkä monologi, jossa en ole ihan varma, osaanko kuitenkaan ilmaista itseäni tarpeeksi selkeästi. Ja toisaalta, en myöskään koe tarvetta esitellä ja tyrkyttää ajatuksiani. Erittäin mielelläni kyllä käyn kiinnostavia keskusteluja ja mielipiteiden vaihtoa kasvotusten, oikeastaan todella sytyn sellaisesta, mutta omilla kasvoilla kasvottomalle yleisölle kirjoittaminen on ihan eri asia. Noh, mutta, jään miettimään, katsotaan siis huomenna asiaa uudelleen… :)