Vaikken järin lämpene talviurheilulajeille olisi viime reissulla ollut synti jättää kokeilematta suksia, etenkin kun lomamökkimme* sijaitsi ihan laskettelurinteiden vieressä. Siinäkin mielessä siis sytyin Sallalle, rinteet ja hiihtoladut olivat yksi tekeminen muiden joukossa, muttei suinkaan se ainoa. Niinpä vietimme yhden päivän rinteessä ja muina puuhailimme kaikkea muuta. Myönnettävä kyllä on, että pieni laskettelukärpänen pääsi puraisemaan, mikä yllätti itseni täysin!
Olen lasketellut elämässäni (jos sitä varsinaisesti voi lasketteluksi edes kutsua) muistaakseni kerran (tai kahdesti samoihin aikoihin) joskus ala-asteella leirikoulussa. Eli noh, sellaiset parikymmentä vuotta sitten. Se mikä on jäänyt kokemuksesta mieleen on kaatuiluni hiihtohississä ja häpeä siitä, että kaikessa sähläämisessään tukkii muiden tien. Uskaltauduin vain pieneen rinteeseen, mutta vauhdin kontrolloiminen tuntui mahdottomalta ja kaatuilin siinäkin yhtenään. Ne kokemukset eivät todella ole houkutelleet takaisin suksille, vaikka pikku hiljaa olen lämmennyt ajatukselle kokeilla, mikäli sopiva tilaisuus noin niin kuin ohimennen osuu kohdalle. Ja nyt jos koskaan oli se tilaisuus!
Menneistä kokemuksista viisastuneena olin tällä kertaa varannut meille miehen kanssa hiihdonopettajan Salla Ski Resortista, sillä vaikka mies oli ollut rinteessä muutaman kerran enemmän kuin minä, ei kuitenkaan hänkään lähes kymmeneen vuoteen saati koskaan saanut siihen mitään opastusta. Kehon koordinaatio oli silti hänellä huomattavasti paremmin hanskassa kun minä puolestani taistelin jo pelkkien monojen jalkaan saamisen kanssa, puhumattakaan suksille hyppäämisestä ja niillä eteenpäin pääsyssä. Yllättävän nopeasti sitä kuitenkin oppii, tai oppiihan sitä kun on hyvä opettaja. Opettajamme (sen lisäksi, että oli myös aivan ihana tyyppi) oli myös superkärsivällinen ja kannustava, vaikka taitoni oli verrastettavissa omassa hiihtokoulussaan oleviin vaahtosammuttimiin pikkusuksineen. Mulla sentään ei ollut huomioliiviä päällä, vaikka ehkä olisi ollut syytä kanssalaskettelijoiden turvallisuutta ajatellen.
Opastus oli ihan loistojuttu! Alussa käytiin tasaisella maalla sekä pikkumäessä muutamia harjoituksia, jotka lisäsivät mielettömästi kehon hallintaa ja ymmärrystä siihen, mikä vauhdittaa/hidastaa jne. Pysyin jopa hiihtohissin kyydissä (rystyset valkoisina tankoa puristaen). Eka jännitti ihan hirveästi, mutta kun liikerata alkoi löytyä ja alkoi hiffaamaan miten paljon merkitystä omalla asennolla on, myös varmuus lisääntyi ja sitä myötä myös innostus. Ilmeisesti meillä oli kuitenkin lumella kulkeminen sen verran verissä, että siinä missä kuulemma monet kauempaa tulevat ensikertalaiset joutuvat treenaamaan paljon pidemmänkin aikaa pienimmässä mäessä, me päästiin jo muutamien harjoitusten jälkeen jatkamaan treeniä yhä korkeammalle.
Ylhäällä tuuli, näkymät huikaisivat ja mikä voittaja fiilis tulikaan kun päästiin pari kertaa laskemaan koko pitkä mäki onnistuneesti alas. Vika opastettu lasku tehtiin selvästi jyrkemmässä mäessä, missä meinasi itsellä tulla pupu pöksyyn. Tietty sitä ei olisi tarvinnut laskea jos siltä ei olisi tuntunut, mutta ajattelin, että kun on kerran ohjaaja vieressä, niin jäisi todella harmittamaan jos ei kokeilisi. Niinpä mentiin! Ja voi vitsit, se oli ihan mieletöntä! Enkä kaatunut kertaakaan (paitsi lopussa pysähdyksissä tasaisella maalla, heh)! Laskettelun jälkeen puhisin miehelle, että seuraava kerta ei saa odottaa vuosikausia vaan täytyy oikeasti etsiä joku vastaava rauhallinen paikka kohtuullisilla välinevuokraushinnoilla ja mennä kokeilemaan. Eikä pahitteeksi tietenkään olisi, jos olisi Sallatunturin kaltaiset näkymät tarjolla!
Laskettelupäivän jälkeen mietin sitä, että miten paljon on moneen jäänyt traumoja varmaan just sen takia, että on aikoinaan pistetty sosiaalisen paineen alla tekemää uusia juttuja (kuten vaikkapa koululiikunnassa tai -ruokailussa ainakin omina kouluvuosina). Että miten eri olisikaan, jos saisi ensin kunnon kädestä pitäen perehdytyksen ja sitä kautta lähtisi varovaisesti omat taidot huomioiden liikkeelle. Itsellä ei ainakaan ole näin aikuisena enää yhtään mitään kynnystä ottaa vastaan apua ja hankkia ohjausta niihin juttuihin, joita ei itse osaa vaan päinvastoin, sitä on huomannut miten paljon apua ja iloa omien alojensa ammattilaisten neuvojen kuuntelusta on. Ehkä seuraavaksi sitten uimakouluun? Vai? Ihan tosi kyllä, ei siitäkään varmaan haittaa olisi vaikka pinnalla pysynkin. Ehkä tuntisin itseni vähän vähemmän pärskiväksi valaaksi.
*majoitus saatu osana Bella-blogien ja Holiday Clubin yhteustyökampanjaa
Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.
