En tiedä mistä aloittaa. Kertoako siitä, miten viimeisen vuorokauden aikana olen ehtinyt viettää hersyvää iltaa upeiden naisten kanssa, jäänyt jatkoille Anskun kanssa ja istunut tuossa hyvässä seurassa vielä ”iltateellä” (eli oikeasti maistellut American Barin posliiniastioista Tea Time Punchia, Hesarin vuoden drinkkiä) arki-illan oudossa kiireettömyydessä. Vaiko siitä, kuinka puhelimeni meni kesken illallisen rikki, noin vain, hidastui, sammui eikä enää herännyt, ja sen takia olen ollut ikuisuudelta tuntuvan ajan vailla virtuaalikontaktia ulkomaailmaan. Tai sitten voisin hehkuttaa sitä, kuinka saimme luoksemme tämän ihanan yövieraan ja siten samalla myös kotimme ensimmäisen yökyläläisen, nyt siis sohvamme on koeajettu ja todettu nukkumakelpoiseksi!
Vai pitäisikö kirjoittaa siitä, miten nukuttuani itse koiran unta läpi yön, seisoin heti aamusta Soneran pisteellä rikkinäinen puhelin käsissäni apua hakemassa ja vajaan tunnin jälkeen sain käyttööni varapuhelimen (jonka akku loppui vain vähän myöhemmin) ja kiidin melkein myöhässä tapaamiseen, vain huomatakseni olevani ihan väärässä paikassa (vaikka oikeasti olin kyllä tietoinen missä pitäisi olla, mutta jotenkin aamumieli johti ihan väärään paikkaan ja tajusin kämmin vasta kun perillä vastassa ei ollut ketään – ei enää matkaan ilman aamukahvia!!) ja jouduin nappaamaan taksin ehtiäkseni ajallaan oikeaan osoitteeseen.
Vai haluaisitteko kuulla mieluummin seikkailusta Hulluilla Päivillä (ja erityisesti kenkäosastolla) Anskun kanssa, tai sitten siitä asukuvasessiosta, jonka jälkeen hytisimme molemmat sateen raatelemina ja tuulen kohmettamina. Oikeasti olisimme tarvinneet jotain lämmintä, mutta löysimmekin itsemme Kipon smoothieta maistelemasta. Forumin rullaportaissa päivittelin kummallista epätodellista oloa ja pohdin huvittuneena, voisiko se todella johtua kännykättömyydestä ja katkoksesta virtuaalimaailmaan.
Vasta paettuamme iltapäivän harmautta takaisin meille ja sateenkin keskellä hehkeän yövieraamme lähdettyä kohti kotia, pysähdyin kunnolla ensimmäistä kertaa vuorokauteen. Huomasin, ettei hytinä tuntunut lakkaavan vaikka upotin jalat villasukkiin ja kääriydyn peittoon, kuin vaivihkaa havaitsin kurkun tuntuvan karhealta ja käsi eksyi tunnustelemaan lämmintä otsaa. Ehkä se hassu olo ei johtunutkaan nettitauosta vaan ihan vain orastavasta syysflunssasta? Joka tapauksessa olen kokenut viisaimmaksi pysyä peiton alla ja toivonut, että olokin taittuu pienen levon jälkeen taas takaisin normaaliksi ja säästyn kipeäksi tulemiselta, sillä nyt (jos se koskaan) sairastaminen ei huvittaisi!
Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.
