Ihmeellisestä Islannista kertoessa ei tiedä mistä aloittaa, niin monipuolinen maa oli ja niin täynnä toinen toistaan upeampia näkymiä ja kiehtovampia luonnonihmeitä. Kuvia kahlatessa on ollut ihana palata mielettömiin hetkiin, ja kuvasatoa onkin niin paljon, että päädyin jakamaan matkaa osiin mukaillen reittiämme, joka kiersi saarta vastapäivään alkaen ja päättyen Reykjavikista. Viikon aikana ennätettiin tehdä täysi kierros Islantia kiertävää päätietä mukaillen, ja saada auton mittariin liki 2000 kilometriä. Saaren ympärysmitta ei niin paljoa ole, mutta matkalla tehdyt koukkaukset sinne ja tänne kerryttivät nopeasti kokonaiskilometrimäärää.
Reykjavik oli juuri sellainen kuin odotin, pieni ja kotoisa. Nopeasti halki harpottu, mutta täynnä pieniä liikkeitä ja ravintoloita, joissa saa kyllä lomapäivää helposti kulutettua. Silti, todellisuudessa Reykjavik on vasta alku, se kaikki upeus löytyy luonnosta ja suosittelen lämpimästi automatkaa maahan, millään muulla tavalla tuskin saa samoin irti ja näkee sellaista määrää kauneutta. Ensimmäiseen road trip –päiväämme mahtui vaikka mitä, ja illalla oli haltioissaan kaikesta nähdystä ja erityisesti saaren sadunomaisesta tunnelmasta, jota olen kyvytön välittämään edes kuvin ja sanoin. Matkan varrella yövyimme maatiloilla, jotka veivät liki luontoa ja mahdollistivat kosketuksen paikallisiin. Niissä tunnelma oli tyystin toisenlainen kuin hotelleissa; kotoisa ja sopivasti romanttinen.
Islantia kiertävä päätie on hyväkuntoinen ja helppo seurata, ja sen varrella on valtava määrä nähtävää. Ei tarvitse ajaa kuin hetki pääkaupungista, ja tavoittaa Pingvellin luonnonpuistoalueen ja sen karunkauniin järvimaiseman. Laakeudessa tuuli tempoo, joten päältä on hyvä löytyä tuulen- ja vedenpitävää vaatetusta. Aavassa maisemassa irtokivistä kasatut maamerkit, turistien jättämät kädenjäljet, muistuttavat kaikista kävijöistä, ja niitä riittää. Onneksi kuitenkin avara Islanti imaisee matkailijat sisuksiinsa ja lomalainen saa olla syvässä rauhassa ja hiljaisuudessa luonnon äärellä.
Luonnonpuistosta jatkoimme matkaa kuumana poreilevien geysirien alueelle, jossa maa höyryää ja pienet maakuopat kuplivat hurjina. Maasta pulppuavat kuumat vesilähteet sijaitsevat liki toisiaan, ja ovat tavoitettavissa helposti jalan. Huomio kannattaa kiinnittää Strokkuriksi nimettyyn lähteeseen, sillä se sylkee tulikuumaa vettä kohti taivasta vajaan kymmenen minuutin välein. Hetken odotus palkitaan, sillä taivasta hipova vesivuori on aina erinäköinen ja ponkaisee ylös välillä voimalla ja välillä lempeästi. Rikki tuoksuu ilmassa ja vesivanat valloittavat hiekkaista maata, joten vaihda viimeistään tässä vaiheessa jalkaan kengät, joihin luonto saa jättää jälkensä.
Islannissa hämmentävää on se, kuinka luonto muuttuu ja miten pienen alueen sisälle mahtuu valtava määrä nähtävää. Ei tarvitse ajaa kauaa geysireiltä kun saavuttaa kuuluisan Gullfossin vesiputouksen. Valtavat vesimassat puskevat maata kohti ja pieni tihku valloittaa maisemaa. Näkymä on vaikuttava, ja elävää vettä pääsee katselemaan monesta suunnasta. Kavuttu puuportaita ylös lakeuden päälle, voi vaikka lounastaa Gullfoss taustalla kohisten. Tuulta tosin ei pääse täälläkään pakoon, vaan se yrittää itsepintaisesti tempoa matkalaisia mukaansa. Näin toukokuun viimeiseällä viikolla luonto oli vasta heräämässä talven jäljiltä, ja voin kuvitella Gullfossin alueen puhkeavan toisenlaiseen loistoon vehreyden hiipiessä maastoon.
Matkalla itään maisema muuttuu, ruskeansävyt vaihtuvat pilkottavaan vihreään ja laavapohja kuultaa mustana maisemassa. Mustahiekkaiset rannat ympäröivät saarta ja vihreän ja tumman liitossa on jotain kiehtovaa. Maisema on vuoroin laakeaa ja vuoroin huippuista. Tietä alkaa vierustaa jylhät kalliot ja vesiputouksia, pieniä ja suuria, ilmestyy esiin sieltä täältä. Jossain vaiheessa iskee ähky, kaikille ei vain ehdi pysähtyä.
Erästä matkan varrelle osunutta putousta kiersi kapea kostea polku, ylhäältä putoavat vesimassat sadettivat päälle kavutessa vesiseinän taakse. Viileä suihku raikasti ja hetken aikaa tuuli ei tavoittanut. Kostea kallio selän takana ja voimalla valuva vesiputous edessä. Toista suurta putousta rinnusti puikkelehtiva portaikko, tuulta vasten huohottaen tarvotut liki 400 porrasta maksoi vaivan; huipulta aukesi upeat näkymät kauas ja olo oli kuin maailman laidalla, istuen aivan liki reunaa samalla katsellen veden tippumista kauas alas.
Ensimmäinen yö vietettiin Vikin tuntumassa, vajaan 200 kilometrin päässä Reykjavikista. Siitä jatkettiin rannikkoa pitkin Höfniin, mutta päivään ennen seuraavaa märänpäätä palaan tulevassa Islanti-postauksessa. Reykjavikin ja Vikin väliin mahtuu paljon muutakin, kuten vaikkapa kuuluisa Bluelagoon -kylpylä, mutta pohjoisessa sijaitsee sille oiva hieman rauhallisempi korvike, joten jos suuntaat ympärysreissulle, pysy kuulolla postausten edestessä maan pohjoisosaan.