Olen kateellinen niille naisille ja pariskunnille, jotka löytävät sopivan ehkäisymuodon helposti. Tai nyt tekisi mieli sanoa, että ylipäänsä löytävät. Koko aikuisikäni ja vähän yli senkin, tarkalleen ottaen 12 vuotta, olen uhrannut järjettömän määrän aikaa ja vaivaa etsien sitä itselle sopivaa, ja erityisesti sinnitellyt arjessa niiden sopimattomien kanssa. Oikeastaan, todella haluaisin olla ilman, syöttämättä kehooni mitään ylimääräistä, sen luonnolliseen toimintaan väkisin vaikuttavaa ainetta (ellei tietenkin juuri siihen ole syytä vaikuttaa tai toimintaa muuttaa, mutta ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan) kuten ajattelen vähän kaikista pitkäaikaiskäyttöisistä lääkkeistä, mutta noh, se nyt ei ihan käypä vaihtoehto tässä tapauksessa ole. Välillä kyllä olen ollut ilmankin, ja joka kerta lopetettuani yhden hormonivalmisteen käytön, on tuntunut kuin kevyt verho olisi tipahtanut ympäriltä ja vapauttanut olon. Mutta toisenlainen paino harteille palaa, mitä seuraavaksi -pohdintojen muodossa.
Olen kokeillut e-pillereitä, tarkalleen ottaen kolmea eri merkkiä, ja vannonut, että niihin en enää koskaan koske ja se päätös pitää. Olen käyttänyt ehkäisylaastaria ja kokeillut rengasta, olen syönyt minipillereitä ja nyt viimeisenä hankin kierukan. Vuosien ja taas vuosien kokeilujen jälkeen uskallan väittää, ettei hormoniehkäisy vain sovi minulle. On huonoja ja todella huonoja vaihtoehtoja, mutta valitse sitten niiden välillä.
Yhdistelmät sopivat huonommin kuin pelkkää keltarauhashormonia sisältävät, mutta paljon ei jää vaihtoehtoja. Sen myötä olisinkin nyt halunnut hormonittoman vaihtoehdon, mutta koska kaiken tämän päälle kärsin kivuliaista kuukautisista, en vain kipujen pelossa uskaltanut lähteä kipuja ja vuotoja (sekä ehkäisyteholtaankin aavistuksen heikompaan) kuparikierukkaan. Näillä argumenteilla, pitkän pohdinnan, lääkäreiden kanssa keskustelun ja muun taustatyön jälkeen päädyin hormonikierukkaan, ajatellen sen olevan kuitenkin vähän parempi vaihtoehto kuin minipillerit. Sen kun ei tarvitse kulkea koko ruoansulatuksen läpi ja myös muistileikkien kanssa ei tarvitse säätää sellaisella intensiteetillä kuin pillereiden kellontarkan popsimisen kanssa.
Sopi odottaa sopivuutta, ja voihan kaikki tästä vielä kääntyä parhain päin, mutta viime kuukausi ja sitä edellinen ovat menneet arkea ja jaksamista syöviä kestoalavatsakipuja potiessa ja kaikenlaista muuta kehon outoa tyhjästä ilmestynyttä pikkuvikaa, päänsärkyä ja ihon kukkimista, ihmetellen. Alavatsakin on kuin hiivaa syöneellä, pikkuinen turvonnut kumpu. Ei se nyt muiden silmään pistä väittää mies, mutta itseä häiritsee vietävästi. Ulkoinen seikka on kuitenkin kakkonen kipulääkkeitä napsiessa ja vatsaa pidellessä. Sattuu, vihloo ja ketuttaa. Eikö nyt tämäkään?
Kipujen olisi jo pitänyt kadota tai ainakin mennä selvästi tässä ajassa parempaan, huokaisi lääkäri varmistaessaan, ettei vika ainakaan ole siinä, että vempele olisi huonosti. Niin, joidenkin keho vain ei sitten lopulta hyväksy ylimääräistä esinettä, eikä kierukka sovi, vaikka niin monella toimiikin erinomaisesti hymyili lääkäri lohduttavasti. Tietty minulla ei, sekään. Oikeasti, mitä sitten enää jää jäljelle jos tästäkin joudun luopumaan? Lääkäri olisi poistanut vekottimen heti, mutta itse päätin vielä sinnitellä ja toivoa, että lisäaika auttaisi. Ja täytyyhän tässä joka tapauksessa pureskella, että mitä seuraavaksi, minkä huonon vaihtoehdon kanssa jatkaa arkea. Vitsailin jo vaihtoehtoishoitoihin siirtymisellä, mutta ehkä ei kuitenkaan… ;)
