Siitä on 13 ja puoli vuotta kun ranteestani leikattiin melanoomaluomi. Olin tuolloin 22 ja niitä hetkiä, jotka muistan kristallinkirkkaasti on puhelu, jonka mieluummin olisi ollut saamatta. Olin käynyt poistattamassa hieman hassun muotoisen, mutta ei mitenkään hälyttävän näköisen luomen ranteesta juuri ennen vaihtoon lähtöä. Ajattelin ennakoivani, tulevien kuukausien aurinkoannos tuskin tekisi hyvää näkyville luomille, joten mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, vaikka lääkäri olikin sanonut, että myöhemminkin voisi.
Seisoin Malesissa Penangin bussiaseman hälyssä, vartioin mopoa kun silloinen poikaystävä oli ostamassa lippuja Singaporeen. Vastasin odotellessa tuntemattomaan numeroon, joka oli aiemmin jäänyt vastaamattomaksi merkiksi puhelimeen, olin kai ajatellut lehtimyyjäksi tai muuten tarpeettomaksi vastata niin kaukaa. Se puhelu heitti sisukseni nurin ja kliseisesti hetken aikaa maailma tapahtui ympärillä kun omani pysähtyi. Kuulin vain sanan melanooma, joka vakavalla äänellä kerrottuna löi vasten tärykalvoja. Lääkäri pyysi odottamaan tietoja jatkosuunnitelmasta, mutta kehotti jo katsomaan mahdollisimman pikaisesti lentoja takaisin Suomeen hoidettavaksi.
Lyhyen puhelun jälkeen soitin kädet täristen puhelun bussiterminaaliin, siitä en järin muista, mutta taisin kuulostaa pahalta pyytäessäni toista heti toista palaamaan, sillä terminaalista juoksi niin hätääntynyt hahmo, että taisi kuvitella tilanteen olevan pelastettu nopeudella. Bussiliput jäi ostamatta, painauduin selkää vasten mopon selässä ja itkin koko alle kymmenen minuutin matkan Malesian kotiin. Siitä seurasi tuskallinen ajatusten myrsky ja piinallinen odotus. Kuvittelin levinneen melanooman kehossani ja jokainen päivä tuntui kriittiseltä, ihan kuin kaikki leviäisi läpi kehoni yhdessä yössä.
Mielessä risteili lukuisia kysymyksiä ja uusia tietoja odottaessa aika tuntui nukahtaneen. Viikon ajan näytti siltä, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin palata takaisin Suomeen, kunnes tuolloinen poikaystävä kuuli vinkin paikallisesta sairaalasta ja lääkärien tausta- sekä yhteistyön myötä lopulta leikkaus onnistuttiin järjestämään Penangin yksityisessä sairaalassa. Parempaa hoitoa en elämässäni ole saanut, mutta sitä on pystynyt arvostamaan vasta jälkeenpäin. Leikkausta ennen jännitti, tai pikemminkin pelotti, tuntui hurjalta tulla nukutetuksi vieraassa maassa. Poikaystävä itki taksimatkan ja jäin sairaalaan odottamaan kun uteliaat hoitajat vuorotellen kävivät sängynlaidassa katselemassa.
Odotus ei päättynyt leikkaukseen. Useita päiviä odotin soluasuntoon sulkeutuneena poissa muiden rutiineista ja keskusteluista. Katselin suurista ikkunoista avautuvaa saarimaisemaa ja odotin tietoa tutkittaviksi menneistä ihonäytteistä. Useiden viikkojen piina päättyi hyviin uutisiin, melanooma ei ollut levinnyt. Toipuminen kesti pidempään, kuumankosteassa arpien hoito kävi työstä.
Leikkauksesta muistuttaa kymmensenttinen arpi ranteessa, joka edelleenkin on hieman kapeampi kuin oikeanpuoleinen. Mutta ei se ollut kaiken päätepiste, kotiin palattua seurasi viiden vuoden seurantakäynnit ja vasta 27-vuotiaana asia paketoitiin ja tulin ikään kuin julistetuksi terveeksi, vaikkakaan mitään ei noina seurantakertoina ollut löytynyt. Mutta jokaista käyntiä odotin ja pelkäsin, jokaista luomeani valvoin ja seurasin kehitystä valokuvien kautta. Kävin poistattamassa luomia varmuuden vuoksi, en halunnut katsoa ja kuvitella mielessäni uuden melanooman kehittyvän.
Nyt, aika monta vuotta myöhemmin, noudatan edelleen samoja suosituksia kuin mitä noista ajoista iskostui mieleen. Pyrin varjoon, suojaudun vaatteilla, käytän aurinkovoidetta ja jos näytän päivettyneeltä, se on purkista. Mieleen ovat syöpyneet plastiikkakirurgin sanat: aurinkoa ei tarvitse pelätä, mutta kenenkään ei tulisi oleilla suorassa auringonpaisteessa, puhumattakaan auringon otosta.
Tuskin siis tarvitsee sanoa, että käytän aurinkosuojaa myös Suomessa. Pyrin toki ensisijaisesti suojautumaan vaatteilla, huiveilla ja hatuilla, sekä hakeudun varjoon. Rakastan kesäkautta, mutta siitä voi nauttia erinomaisesti varjosta käsin. Meikin alla käytän valoisana aikana suojakertoimista voidetta ja muutenkin 50 suojakerroin ei ole vain etelän lomiin. Tänä kesänä käytössäni on ollut kuvien Shiseidon superlaadukkaat Expert Sun Protector -voiteet kasvoille ja keholle sekä We Love the Planet Sunscreen stickit, jotka ovat sekä luonnonkosmetikkaa että vegaanisia (sekä ihanan tuoksuisia ja kulkevat näppärästi käsilaukussa mukana). Molemmat tuotteet saatu blogin kautta.
Tämän postauksen myötä halusin muistuttaa, että riski ei ole vain ikänsä itseään folion kanssa paahtaneilla tai auringossa kesät maanneilla. En halua pelotella, pelko voi lamaannuttaa, tiedän kokemuksesta. Enkä liioin halua puuttua muiden aurinkokäyttäytymiseen, se on lopulta kuitenkin omaa valintaa. Haluan vain muistuttaa auringon ihanuuden rinnalla myös sen riskeistä. Itse en ole koskaan ollut auringonottaja tai mainittavasti palanut, mutta silti kirjoittamassa tätä postausta. Joskus mietin miten olisi, jos olisin jättänyt luomen poiston lääkärin kehotuksesta vaihtokauden jälkeiseen aikaan. Hyvä että en jäänyt odottamaan, älä sinäkään.
Aurinkosuojatuotteet saatu blogin kautta.
