Kukallinen bombertakki

Blogitekstin kirjoittaminen tuntuu poikkeuksellisen hankalalle. Lyhyessä ajassa on tapahtunut paljon, kuten kaikki tiedämme. Tuntuisi vieraalta ohittaa se, olla puhumatta siitä, mikä kuitenkin on kaikkien ajatuksissa. Mutta toisaalta media on jo täynnä maailman ja maan tilannetta, ja niin paljon tärkeämpiä ajatuksia ja analyyseja kuin omani. Mitä itsellä olisi siihen enää annettavaa.

Voisin toki kirjoittaa omasta perspektiivistä. Kuinka yhtäkkiä töiden suhteen on hiljentynyt, kampanjoita ja tapahtumia on lykätty, ja kaikki seisoo. Koska oma työ pohjautuu pitkälti niihin ja suoriin työsuoritteisiin, tarkoittaa se yhtäkkiä suurta muutosta omassa yrittäjän arjessa ja taloudessa. Voisin kirjoittaa siitä, kuinka solmussa olen nyt asuntokuvion kanssa. Mitä uskaltaa ja kannattaa tehdä. Pitäisikö säästöt varata tuleviin kuukausiin vai tulisiko juuri nyt tarttua asuntohankintaan kun lainalupaus vielä on voimassa, sillä sen jälkeen mahdollisuus saattaa lykkääntyä. Asumisesta kun maksaa kuitenkin. Voisin kuvata sitä, miten yksin neljän seinän sisällä mieli raksuttaa hurjaa vauhtia ja miettii erilaisia optioita, mutta samalla olo on yhtä odottava kuin kai suurimmalla osalla muistakin. En pidä siitä tunteesta. Haluaisin olla ajan tasalla, mieluummin askeleen edellä, ja ohjata ajatukset toimintaan, mutta nyt en ole vielä varma, millaisia valintoja tehdä. On hyväksyttävä epävarmuus.

Sitten taas toisaalta siitäkään kirjoittaminen ei tunnu ihan oikealta, se tuntuu liian minäkeskeiseltä, sillä tässä on paljon isommat asiat pöydällä. Minä ja minun yritykseni sekä talouteni on kaiken keskellä vain olematon osa tilastoja. Nyt isommat asiat merkitsevät, ja ennen kaikkea ihmisten terveys. Sen keskellä omien arkielämän kysymysten käsittely julkisesti saa aikaan lähinnä syyllisyyden tunteen, ihan kuin en ymmärtäisi niiden arvoa kokonaiskuvassa.

Siksi on ehkä helpopmi unohtaa kakki oleellinen, ja kirjoittaa vaikka vaatteista. Kuten vaikka tästä viime viikkoisesta asusta, jota yritettiin Ninan kanssa ikuistaa kuviin ikävän viiman keskellä. Niinpä joko hiukset tai hame hulmusi täysin tahdon vastaisiin suuntiin.

Asu kokonaisuutena on itselle varsin epätyypillinen. Korkealle napitettu kauluspaita, polven peittävä hame ja ennen kaikkea bombermallinen takki. En useinkaan suosi näin suoraa vaatelinjaa, sillä se kadottaa vartalon mittasuhteet ja saa herkästi aikaan todellista isomman ja tasapaksumman yleisilmeen. Siihen on siis ihan syynsä, että suosin keskivartalosta tyköistuvia vaatteita. Mutta aina välillä on ihan hyvä ravistella totuttuja linjoja, olkoonkin vaikka vain vaatteista kyse.

Kukallinen bomber on 2nd hand -löytöjä ja luulen, että yhdistän sitä tulevaisuudessa ainakin mustiin suoriin housuihin ja lyhyeen mustaan nahkahameeseen. Nyt se sai parikseen A-linjaisen vekkihameen, lähinnä siksi, että siinä toistui sama vihreän sävy kuin takissakin, ja valkoinen kauluspaita tasapainotti tummaa värimaailmaa.