Olen kulkenut Länsiväylää lukemattomia kertoja ja yhtenä maamerkkinä Helsingistä päin kuljettaessa heti Espoon puolelle saavuttaessa pilkottaa vasemmalla puolella puiden takana linnan tornia mukaileva rakennus. Olen sitä monesti katsellut, pysähtymättä kuitenkaan pohtimaan asiaa sen syvemmin. Asia tuli puheeksi miehen kanssa ja kuulin ensimmäistä kertaa, että se itse asiassa on Gallen-Kallelan Museo ja Museokortti-paikka.
Vaikka sää lauantaina enteili sadetta, päätimme lähteä ajoissa liikkeelle toivoen, että ehtisimme tekemään retken tuohon vain vilaukselta näkemääni rakennukseen ennen sadetta. Paikalle pääsisi Helsingistä kaupunkipyörällä, mutta me päätimme kävellä. Mennessä kävelimme Munkkiniemestä perille, eli noin kahden ja puolen kilsan matkan, ja palatessa koko matkan Meilahteen, kerryttäen lopulta sellaiset seitsemisen kilometriä kävelyä. Mutta lenkin pituus ei haitannut, päinvastoin, kohde oli enemmän kuin kävelyn arvoinen, lisäksi reitti itsessään tarjosi paljon nähtävää.
Gallen-Kallelan museo
Gallen-Kallelan Museossa kiehtovaa on jo itse Tarvaspään rakennus pihoineen. Taide on levinnyt kauniille pihalle ja muhkeat ruusupensaat vierustavat alas ulottuvan harjakaton hallitsemaa seinää. Vieressä seisoo viehättävä puuhuvila, Villa Linudd, ja polkua pitkin pääsee rantasaunoille ja pienelle rannalle meren äärellä.
Tarvaspään ateljeelinna on Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema ja rakentama, ja se on täynnä kiehtovia yksityiskohtia. Kiinnostavimpana kaikesta linnamainen torni, jonka kapeat kiviportaat johdattava kerroksien kautta aina ylös asti. Ylimmästä kerroksesta avautuu kaunis näkymä huvilalle ja merelle. Nyt kerroksiin ja ateljeen saleihin on koottu paloja Gallen-Kallelan ajan elämästä sekä taiteesta, mutta löytyy ateljeelinnasta myös nykytaidettakin sekä pienen pieni museokauppa, tai pikkeminkin kulma.
Itselle kiehtovinta kokonaisuudessa oli johdatus Akseli Gallen-Kallelan uraan ja elämään. Aikajana elämästä sekä kartta reiteistä, joihin taidemaarin työt ovat vieneet, tarjosivat kummasti syvyyttä tunnetun taiteilijan elämään. Lisäksi rakennus itsessään on näkemisen arvoinen ja sen arkkitehtuuriset yksityiskohdat erityisiä.
Kahvila huvilassa – Tarvaspää Café Zoceria
Museo on täydellinen kesävierailukohde myös viereisen puuhuvilan takia, jossa nyt toimii kahvila. Vaaleansininen rakennus on 1860-luvulta peräisin ja on alunperin Leppävaaran Albergan kartanon kesähuvila sekä kalastusmaja. Gallen-Kalleloiden myötä huvila muutettiin talviasuttavaksi ja on siten ollut myös heidän käytössään ateljeerakennuksen ohella.
Kierreltyä ensin aikansa museossa on ihana istahtaa Tarvaspää Cafe Zocerian pihalle tai terassille kahville tai lounaalle. Sisätiloissa avautuu kaunis yksityistilaisuuksillekin varattavissa oleva sali sekä lisää istumapaikkoja löytyy kahvilan puolelta merinäkymällä. Tunnelma on kautta linjan huvilaan sopivaa ja vehreä pihamiljöö ihastuttaa niin, ettei mukavilta korituoleilta ole kiire minnekään.
Katselin ohi kannettavia lounassalaatteja totesin niidenkin näyttävän houkuttelevan ruokaisille. Syötyämme juuri runsaan aamiaisen, päädyimme jakamaan vastapaistetun ja vielä lämpimän talon korvapuustin. Paras korvapuusti pitkään aikaan! Toisaalta enpä muista, milloin olen edes viimeksi saanut nauttia näin tuoreesta pullasta.
Tarvaspää Cafe Zoceria on avoinna läpi vuoden, joten mietin jo mielessäni, että seuraavan vierailun (nyt kun tämän helmen löysin), voisi ajoittaa kauniiseen ruska-aikaan.
Takaisin kävelimme meren ääriä myöten. Ylitimme samat kaksi siltaa kuin tullessa, nekin Länsiväylälle näkyviä, ja kaarroimme rantaa pitkin kulkevalle polulle.
Katselimme tiiran yrityksiä napata kalaa ja rannassa lepääviä joutsenia. Matka ei tuntunut yhtään niin pitkältä kuin miltä se kuulosti, ehkä koska maisemat tarjoavat niin paljon ihasteltavaa ja olivat itselle myös uudet. Munkkiniemen kupeessa kiehtoi kaupunkimiljöö ja uudet rakennukset, museota lähempänä luonto. Kotiin ehdimme juuri sopivasti ennen sadetta. Tuskin meni varttiakaan kun taivas aukesi ja kiittelimme ajoitusta.
Kesää on vielä paljon jäljellä, joten kannattaa ehdottomasti tehdä vaikka lomapäivänä retki museolle. Paikan päälle pääsee toki autollakin (parkkipaikan täysinäisyydestä päätellen niin suurin osa oli saapunutkin), mutta kävellen tai pyörällä näkee toki enemmän.
